Kategoria: Tutkimusmatkat

Julkaistu

Haukivuori ja Häkkilän retkeilypolku

Miksipä et pysähtyisi Haukivuorelle?

Lokakuu tarjosi mahdollisuuden suunnata Savoon jo toistamiseen tänä vuonna. Kohteena oli tarkemmin määritettynä Haukivuori ja Häkkilän retkeilypolku. Elokuussa kävin Haukivuorella ensimmäisen kerran ja nyt oli mukavaa päästä näkemään miltä paikka näyttää syysasussa.

Haukivuori sijaitsee Etelä-Savossa Mikkelin ja Pieksämäen välillä. Muun muassa suolentiksen SM-kisoista ja luomuvihanneksista tunnettu, muutaman tuhannen asukkaan Haukivuoren alue on ollut asutettuna ainakin keskiajalta lähtien. Täällä Kyyveden rannalla vierailin nyt toista kertaa.

Maisemaa rikkovat kauniit vesistöt ja vesi tuntuu olevan lähes kaikkialla läsnä. Haukivuoren pinta-alasta noin viidennes onkin vesialueita. Pienestä keskustasta, eli Asemakylästä, löytyy peruspalveluita, kuten ruokakauppa, kirppis ja kylmäasema sekä mukava rauta/yleistarvikekaupan yhteydessä oleva kahvila.

Hieman kauempana Asemakylästä, vanhan kirkonkylän luona, sijaitsee Haukivuoren kirkko (Kirkontie 291). Matkaa kirkolle on noin 6 kilometriä. Vierailu kuitenkin kannattaa, sillä kirkko sijaitsee todella kauniilla paikalla aivan Kyyveden rannan tuntumassa. Kirkon lähiranta toimii myös uimapaikkana, joka ainakin kesähelteillä houkuttelee kastelemaan vähintään varpaat järvivedessä.

Nykyinen kirkko on otettu käyttöön vuonna 1951. Alun perin paikalla on ollut vuonna 1740 rakennettu rukoushuone, joka korvattiin 1700-luvun viimeisellä vuosikymmenellä puukirkolla.  Puukirkko tuhoutui tulipalossa vuonna 1949. Palosta säästyi onneksi kirkon lähellä sijaitseva kellotapuli, joka on rakennettu vuosien 1838 ja 1839 aikana.  

Kirkolta pienen matkan päässä sijaitsee Haukivuoren kotiseutumuseo, jossa emme kesällä päässeet vierailemaan. Haukivuoren hyvin tunteva ystäväni tiesi kuitenkin kertoa, että museossa on maa- ja kotitalousesineitä, joita on aikanaan kerätty ja lahjoitettu paikallisten toimesta.

Museojunan matkassa

Kesällä kun seikkailimme Savossa, matkasimme museojuna Ukko-Pekalla Mikkelistä Haukivuorelle. Junat eivät ole Haukivuoren asemalla enää vuoden 2014 jälkeen pysähtyneet, mutta museojuna teki tässä poikkeuksen. Raideliikenteen loppuminen on varmasti ollut suuri pettymys paikallisille ja todennäköisesti se vaikuttaa myös alueen matkailuun. Mikkelistä tai Pieksämäeltä voisi aika matalalla kynnyksellä poiketa tutustumaan myös Haukivuoreen alueeseen, mikäli juna yhä pysähtyisi täällä.

Kaikkiaan rautatiellä on ollut suuri merkitys alueen kehitykselle. Ennen raideliikennettä Haukivuori on ollut melko eristyksissä, mutta raiteiden myötä alkoi alueelle virrata muuttoliikennettä. Raideliikenteen lisäksi työllistävää vaikutusta oli esimerkiksi Haukivuorelle perustetulla sahalla. Nämä muutokset kantoivat aina 1970-luvulle saakka.

Ukko-Pekka on höyryveturi Hrl 1009, joka vetää perässään useinmiten neljää matkustajavaunua. Vaunujen henkilökapasiteetti on liki 300. Näin korona-aikana junassa oli kyllä matkustajia, mutta lopulta aika maltillinen määrä. Huomattavasti enemmän väkeä oli Mikkelin asemalla katselemassa junan saapumista ja lähtöä.

Museojunakokemus oli jännittävä ja osaltaan myös yllättävä. Jostain syystä odotin matkanteon olevan hitaampaa tai ”nykivämpää”, mutta Ukko-Pekka puksutti tasaisesti ja reippaasti kiskoja pitkin. Vaunujen toisistaan poikkeavat sisustukset ja tunnelmat ovat kivaa extraa kokemukseen, ja vaunusta toiseen kannattaa kyllä vaihtaa matkan aikana. Junasta löytyy myös kahvila, joten pahimpaan verensokerien laskuun löytyy matkan aikana apu.

Museojuna kulkee kesäaikaan myös muualla Suomessa. Tarkemmat aikataulut löytyvät Höyryjunamatkat1009 Oy:n sivuilta.

Häkkilän retkeilypolku

Toisella Etelä-Savon vierailulla keskeiseksi kohteeksi valikoitui Haukivuoren kaunis luonto. Häkkilän retkeilypolun reitti tarjoaa mahdollisuuksia erimittaisille päiväretkille ja alueella on mahdollista kulkea jopa 30 kilometriä pitkä reitti. Valoisan ajan päivästä ollessa jo rajallinen kuljimme vain noin viisi kilometriä pitkän lenkin. Tämän lyhyehkön reitin varrella oli kuitenkin monipuolista maastoa sekä tulentekomahdollisuuksia, joten saimme pitää mukavan savuntuoksuisen lounastauon.

Auton jätimme Porsaskoskentien varrella olevalle Kapustasalmen parkkipaikalle, jonne Haukivuoren Asemakylältä on matkaa noin 4,3 kilometriä. Parkkipaikalta lähdimme kulkemaan kohti kotaa, jonka olimme valinneet ennakkoon reittimme taukopaikaksi. Häkkilän retkeilyreitillä on kodan lisäksi myös muita nuotiopaikkoja, wc-tiloja sekä Häkkilän autiotupa, jossa on mahdollisuus majoittua. Majoitusmahdollisuus onkin mukava lisä, mikäli ajatuksena on esimerkiksi kulkea koko 30 kilometrin reitti.

Häkkilän retkeilyreitti kulkee vaihtelevassa maastossa. Alkuun saimme kulkea melko pitkän pätkä autotien reunaa ja sitten pitkin hiekkatietä. Lokakuussa liikenne on alueella aika vähäistä, joten tienreunaa kulkeminen oli melko leppoisaa. Teitä paremmin viihdyn kuitenkin metsäpoluilla ja pitkospuilla. Ilokseni hiekkatie kapeni lopulta poluksi ja pääsimme sisälle metsän tunnelmaan.

Lounastimme kodalla ja jatkoimme tämän jälkeen kohti Mannisensuota. Lämpötilan muutoksen huomasi hyvin, kun laskeuduimme kodalta alemmas suoalueelle. Suon viileä kosteus sai sormet tuntumaan nopeasti kohmeisilta, vaikka lämpötila oli vielä plussa puolella. Suon jälkeen eteemme aukesi Maislampi, joka näyttäytyi upeana ja kuvauksellisena syksyisessä maisemassa.

Lammen jälkeen reittimme kulki kuusikkoisen alueen läpi, jota seurasi syysasussaan ihastuttava koivikko. Pian tämän jälkeen polun vasemmalle puolelle aukesi laajahko katajikko, josta yritimme turhaan etsiä kypsiä katajanmarjoja. Reitin varrella on myös selkeitä jälkiä menneistä ajoista. Näkyvissä on vanhoja rakennusten kivijalkoja ja jäänteitä aidoista. Kulkiessa nämä herättivät keskustelua siitä, millaisia rakennuksia paikalla on mahtanut aikanaan sijaita.

Palatessamme alkuun, eli Kapustasalmen parkkipaikalle, oli auringosta jäljellä enää kajo ja kuu oli noussut taivaalle. Tyyni järvi ja siluettimaiset saaret viimeistelivät kauniiksi muistoksi tämän retken Häkkilän retkipolulla.

Hyvä tietää Häkkilän retkipolusta

Häkkilän retkeilypolku itsessään ei kulje luonnonsuojelualueella, mutta monet lähisaaret Häkkilän ja Kapustasalmen lounais- ja eteläpuolella ovat suojeltuja luontokohteita. Useat taukopaikat ja selkeät opasteet tekevät alueella liikkumisesta helppoa. Reitillä kulkijaa ohjeistavat siniset opastekyltit ovat selkeitä ja ympäristöstä erottuvia suunnannäyttäjiä.

Liikkeelle voi lähteä Kapustasalmen parkkipaikan (Porsaskoskentie 392) lisäksi Häkkilän erämajan (Saksanrannantie 5) läheisyydestä tai vesiteitse saapuessa Kerolahden taukopaikalle rantautumalla. Retkireitin kartan voi ostaa paperiversiona Haukivuoren Asemakylältä ja sähköisenä se löytyy Retkikartta-palvelusta.

Kuvat Johanna Nylund 2020
Lähteitä: Haukivuori-verkkosivut; Mikkelin tuomiokirkkoseurakunta; Museojuna Ukko-Pekka; Retkipaikka; Retkikartta-palvelu
Julkaistu

Melontaretki Airistolla

Syksyn viimeinen melontaretki

Syyskuun viimeinen päivä tarjosi auringonpaistetta ja vuodenaikaan nähden lämmintä säätä. Merellä oli hiljaista ja tyyntä. Samalla tunnelma oli kuitenkin haikea, sillä todennäköisesti tämä melontaretki Airistolla on minulle syksyn viimeinen melontaretki.

Meditatiivinen tila kuvaa tiivistetysti tätä retkeä. Valo, hiljaisuus, rauha ja yhteys luontoon. Melonta on minulle uusi harrastus, vaikka muutamia kertoja olen sitä vuosien aikana kokeillutkin. Se mikä minua melonnassa kiehtoo, on mahdollisuus päästä vesille sekä lähelle luontoa ja eläimiä.

Melontaa voi kuitenkin lähestyä myös muista näkökulmista. Laji tarjoaa opeteltavia tekniikoita ja mahdollisuuden kehittyä itselle sopivaan tahtiin. Itse harjoittelin tällä kertaa uutta tekniikkaa melomalla ystäväni valmistamalla perinteisellä grönlantilaismelalla. Mela on valmistettu puusta ja yleisesti käytettyyn euromelaan verrattuna on sen tuntuma hieman erilainen.

Melonta tarjoaa lisäksi liikuntaa ja hyvinvointia. Valitsemalla omille taidoille sopivat olosuhteet, on melonta useimmille sopiva harrastus. Melonnan suosio onkin tänä kasvanut huomattavasti.

Iso ja avara Airisto

Melontaretkemme suuntautui Airistolle. Noin 20 kilometriä pitkä Airiston merialue sijaitsee Turun, Naantalin ja Paraisten alueella. Eteläiset osat alueesta kuuluvat Seilin valtakunnallisesti arvokkaaksi luokiteltuun maisemaan.

Olin ensimmäistä kertaa Airistolla melomassa ja sää oli hyvin leppoista. Aukeaa vesialuetta riittää kuitenkin siinä määrin, että kovalla tuulella ei kannata alueen väljimmille vesialueille lähteä melomaan. Ei ainakaan kokemattoman melojan, kuten minun.

Ruska on tällä hetkellä parhaimmillaan, mutta täällä sitä ei kovin selkeästi huomaa. Saaristossa lehtipuita ei rantaviivassa ole kovinkaan paljon. Maisema näytti siltä, että tämä kaunis päivä voisi yhtä hyvin olla huhtikuinen, heinäkuinen tai vaikka marraskuinen. Hiljaisuus kuitenkin kertoi selkeämmin siitä, että kesä on jo ohi. Ihmiset ovat poissa. Veneet seisovat laitureissa.

Hiljaisuuden lisäksi auringonpaiste ja liki tyyni meri täyttivät tilan. Meloimme rauhallisella rytmillä. Välillä jäimme vain kellumaan ja nauttimaan uskomattoman kauniista päivästä. Tässä hetkessä, luonnon keskellä, koin olevani onnellinen ja etuoikeutettu.

Valo, hiljaisuus ja rauha tuntuivat siirtyneen luonnosta minuun.

Luonto tekee meille hyvää. Luonnon tuottamaa hyvinvointia on tutkittu ja yhä enemmän on näyttöä siitä, että luonnossa olemisella on positiivinen vaikutuksista meihin ihmisiin. Luonto muun muassa saa meidät liikkumaan, parantaa keskittymiskykyä ja vähentää stressiä sekä parantaa mielialaamme ja suhtautumistamme kanssaeläjiin.

Olimme saaristossa noin 4-4,5 tuntia. Olotilani retken jälkeen oli todella hyvä ja selkeä. Valo, hiljaisuus ja rauha tuntuivat siirtyneen luonnosta minuun. Tätä tunnetta ja luonnossa olemisen merkitystä ei pidä unohtaa talven aikana jumiutumalla vain sisätiloihin. Jokainen vuodenaika tarjoaa omat mahdollisuutensa ulkona olemiselle ja harrastamiselle.

Haikein mielin ja kevättä odottaen

Hämmentävän lämpimät syyskuun päivät ovat antaneet jatkoaikaa kesälle, mutta nyt alkaa lopulta tuntua siltä, että syksy on todella täällä. Merivesi on tällä hetkellä noin 12-13 asteista. Neopreenihanskat käsissä vesi ei tuntunut vielä liian viileältä, mutta rehellisyyden nimissä, on oma varustetasoni kaukana siitä, mitä turvallinen kylmän kauden melonta vaatii. Ehkäpä ensi vuonna tilanne on toinen ja voin venyttää melontakautta, mutta näillä näkymin tämä melontaretki Airistolle oli samalla minulle syksyn viimeinen melontaretki.

Olen päättänyt, että ensi vuonna haluan meloa enemmän. Tehdä sekä kunto- ja tekniikkatreenejä että näitä hitaita olemiseen ja ympäristön tarkkailuun keskittyviä retkiä, jotka ovat suosikkejani. Luonnonvesiin paluun odottaminen tuntuu tällä hetkellä hyvin pitkältä odotukselta, mutta onneksi kevät tulee lopulta kuitenkin.

Artikkelikuva Markku Kuittinen 2020, muut kuvat Johanna Nylund 2020,
Lisää luonnosta ja hyvinvoinnista: Metsähallitus, Luonto ja terveys; Nature and Health, Annual Review of Public Health
Julkaistu

Paimion luontopolku

Päiväretki Paimioon osa 2

Paimion luontopolku tarjoaa kävijälle koettavaksi monipuolista luontoa ja kivaa nähtävää. Polun varrelta löytyy mm. näyttely, näköalatorni, grillikatos, pirunpelto ja suojärvi.

Paimion vierailulla toinen retkikohteemme oli Paimion luontopolku (Luontopoluntie, Paimio). Päivän ollessa jo alkuillan puolella suuntasimme kohteeseen. Ajatuksena oli tietenkin se, että ehdimme vielä ennen auringonlaskua kiertämään tämän neljä kilometriä pitkän polun ja pyöräillä takaisin majapaikkaamme. Hieman toisin kuitenkin kävi.

Paimion luontopolun merkitty reitti lähtee nimensä mukaisen tien päästä. Parkkitilaa on kohtuullisesti. Heti parkkialueen vieressä sijaitsee reitin ensimmäinen kohde Suo, piuha ja turve -näyttely, joka on aina avoinna. Näyttely kertoo Paimiossa aikoinaan sijainneesta turvepehkutehtaasta ja näyttelytilana toimii hieman rähjäisen näköinen rakennus. 

Suoluontoa

Alueen suo on niin sanottu kohosuo, joka on syntynyt soistumisen ja umpeenkasvamisen seurauksena. Suon turvekerros on keskimäärin 3,5 metriä paksu. Alueen historiaa avaa vuoden 1982 tutkimuskairaukset. Rahkaturpeen muodostuminen on alkanut noin 6250 vuotta sitten. Vanhimmat kuusen siitepölyhiukkaset löytyvät 4000 vuotta vanhasta kerroksesta. Ohraa ja peltorikkaruohoja löytyi noin 500 vuotta nuoremmasta kerrostumasta, mutta alueella viljely on muuttunut jatkuvaksi vasta noin 1600 vuotta sitten. Viljelyä on jatkunut aina keskiajalle asti. (Lähde: Prof. Ilkka Kukkonen.)

Alueen suoluonto on hyvin kaunista ja vehreää. Luontopolun edetessä oli seuraavaksi vuorossa suojärvi, joka on yksi reitin nähtävyyksistä. Suojärven tyyntä pintaa jo hämärtyvässä illassa olisi voinut jäädä katselemaan pitkäksi aikaa. Metsän hiljaisuudessa paikka tuntui jotenkin taianomaiselta ja puoleensavetävältä. Hämärtyvä ilta pakotti kuitenkin liikkeelle, sillä olimme kuluttaneet aikaa tässä vaiheessa jo suunniteltua enemmän, emmekä olleet vielä edes reitin puolivälissä.

Näkymiä kauas ja esihistoriaan

Suolta polku lähtee nousemaan korkeammalle ja vähitellen kohti näköalatornia. Tornin juurelta löytyy vieraskirja ja huipulta kiikarit, joilla näkee muun muassa Turun tuomiokirkon tornin. Eri kohteet on merkitty näppärästi kiikareiden alla olevaan alustaan ja kiikareita voi pyörittää haluttuun suuntaan. Näin korona-aikana lienee kuitenkin syytä harkita kiikareiden käyttöä.

Näköalatornista näimme myös laskevan auringon ja tässä vaiheessa metsässä alkoi todella hämärtyä.

Tornin vieressä on grillikatos ja vähän matkan päässä pirunpelto. Pirunpellon nimitys tulee siitä, että aikanaan kerrottiin pirun heitelleen kivet tällaisiksi kasoiksi. Todellisuudessa pirunpelto on muodostunut noin 8500 vuotta sitten jään ja veden liikkeiden seurauksena. Pirunpellot ovat siis muinaisrantoja. Myöhemmin vedenpinta on laskenut jättäen entisen rannan osaksi sisämaata.

Maagiset männyt

Yhteenkasvaneet männyt ovat niin ikään yksi luontopolun nähtävyyksistä. Poikkeuksellinen puiden kasvaminen kiinni toisiinsa johtuu aikanaan tapahtuneesta oksan hankauksesta toisen puun runkoa vasten. Hankauskohdan pinta on tämän seurauksena rikkoutunut ja kohtaan muodostunut haavasolukko on yhdistänyt puut. Puista toinen kasvaa voimakkaammin latvasta ja toinen rungosta epätasaisesti jakautuvan ravintotalouden seurauksena.

Puihin liittyy myös folklorea. Kerrotaan, että pienet kivut ja murheet katoavat puita yhdistävän oksan alta kulkiessa. Myös miehiseen kuntoon tällä pitäisi olla positiivinen vaikutus. Tiedä sitten oliko oksan ali kulkemisella vaikutusta, mutta ainakin selätimme murheemme päästä turvallisesti pois pimenevästä metsästä.

Muutama sana varustautumisesta

Lähdimme luontopolulle sillä ajatuksella, että reitti olisi helppo ja ehtisimme kävellä se valoisaan aikaan. Aikaa kului kuitenkin oletettua enemmän ja etenimme pirunpellon jälkeen osin reittimerkkien ja osin intuition avulla hämärässä metsässä. Onneksi näiden paljon käytettyjen luontokohteiden osalta yleensä eniten kuluneen polun valitsemalla pääsee alkupisteeseen, jos kyseessä on lenkki.

Valoisan ja hämärän metsän ilme on myös hieman erilainen. Itselleni paikka ei ollut entuudestaan tuttu ja vaikka mukanani oli ystäväni, joka polulla oli vieraillut muutaman kerran aikaisemmin, ei hänkään hämärässä tunnistanut reittiä kovin hyvin. Lisäksi omasta puhelimestani akku alkoi myös olla hyvin vähissä. Loppumatkasta en viitsinyt kuluttaa sitä käyttämällä esimerkiksi puhelimen fikkariominaisuutta.

.. lähtökohtaisesti vieraaseen metsään ei tulisi koskaan lähteä näin huonolla varustuksella ja ajoituksella.

Vaikka meillä ei varsinaisesti ollut hätää missään vaiheessa, on tämä hyvä esimerkki huonosta varustautumisesta ”helpolle” retkelle. Vieraassa metsässä on pimeän tullen nimittäin aika helppo kulkea harhaan. Muistutuksena siis, myös itselleni, lähtökohtaisesti vieraaseen metsään ei tulisi koskaan lähteä näin huonolla varustuksella ja ajoituksella.

Paimion luotopolku on monipuolinen kohde

Paimion luontopolku on todella kiva retkikohde. Reitti sopii pituutensa ja monipuolisuutensa puolesta hyvin monenlaisille retkeilijöille. Reitin nähtävyyksiin kuuluu myös sen loppupuolella oleva korsu, mutta sen kuvaamisesta ilman salamavaloa ei tullut enää mitään.

Aikaa reitin kiertämiseen on hyvä varata useampi tunti, varsinkin jos sattuu olemaan tällainen kaiken ihmettelijä, kuten allekirjoittanut. Huomioithan: Paimion kaupungin tiedotteessa kerrotaan, että alueella ei ole talvikunnossapitoa eikä alueella saa liikkua pyörällä.

Lue myös Päiväretki Paimioon osa 1, jossa tutustuimme Askalankosken ketoon ja voimalaitokseen.

Kuvat Johanna Nylund 2020
Julkaistu

Askalankosken keto ja voimalaitos

Päiväretki Paimioon osa 1

Paimionjokilaaksossa sijaitsevat Askalankosken keto ja voimalaitos tarjoavat kivan päiväretkikohteen. Perinnemaisema ja vanha voimalaitos muodostavat kokonaisuuden, johon tutustuminen vaatii lähinnä uskallusta astella maaperällä, jolla voi törmätä kyihin.

Kesäinen päivä kuljetti minut ystäväni luo Paimioon. Oli mahtavaa päästä tutustumaan alueeseen paikallisoppaan kanssa. Tällöin tulee usein eksyttyä paikkoihin, jotka muutoin jäävät helposti huomiotta. Ensimmäinen kohteemme oli Askalankosken keto ja voimalaitos, jotka kuuluvat Paimionjokilaakson Natura 2000 alueeseen.

Kohde sijaitsee rauhallisessa ympäristössä. Hiekkatie kuljettaa jyrkän alamäen siivittämänä Askalan voimalaitoksen vieressä sijaitsevalle parkkipaikalle. Parkkipaikalta on noin 100 metrin helppo siirtymä Askalankosken Ketotalolle (Voimalantie 116, Paimio).

Voimalaitokselta kedon puolelle kuljetaan joen ylittävää puusiltaa pitkin. Sillan kupeeseen on kiinnitetty ilmoitus, jossa ohjeistetaan varomaan kyykäärmeitä. Tämä on hyvä ottaa huomioon ja harkita kumisaappaiden mukaan ottamista vierailulle. Kyltin näkeminen aiheutti sen, että ehkä jopa hieman neuroottisesti tarkkailin ympäristöä, sillä minulla oli tietenkin jalassa lenkkarit.

Ketotalon edustalla viihtyy helposti pidempäänkin. Pihapiiri on rauhallinen ja talon luota löytyy istumapaikkoja. Suomen luonnonsuojeluliiton sivuilla tiedetään kertoa, että näyttelytilana ja kahvilana toimiva Ketotalo on avoinna sunnuntaisin. Sisällä olisikin ollut mielenkiintoista käydä.

Pihapiiri tarjoaa kävijälle kivoja perinne-elementtejä. Lammasaitauksen riukuaita ja seipäille kasatut heinät luovat historiallista tunnelmaa. Alueen hoidosta vastaa Paimion seudun ympäristöyhdistys ja paikalla järjestetään vuosittain ketotalkoot. Talkoiden aikana alueella tehdään mm. niittotöitä ja korjataan riukuaitoja sekä paikan rakennuksia. Näillä toimilla ylläpidetään ja hoidetaan kulttuurihistoriallisesta arvokasta maisemaa.

Jatkoimme alueeseen tutustumista kiipeämällä pihapiiristä lähtevää polkua pitkin ylös rinteen päälle. Tässä kohdin liikkuminen muuttuu hieman haasteellisemmaksi epätasaisessa maastossa. Nousun jälkeen eteemme avautui kaunis, jokilaaksoille tyypillinen kumpuileva maisema.

Jatkoimme matkaa lammasaitauksen reunaa myöden joelle päin. Nyt aitauksessa ei näkynyt lampaita. Joen reunassa teimme sisiliskohavainnon ja takaisin päin kulkiessa löysimme patopolulle johdattavan kyltin, joka ohjaa kulkijan hämyisälle reitille.

Hoitamaton patopolku osoittautui paikoin vaikeakulkuiseksi ja esimerkiksi sen varrella olevat vanhat puuportaat olivat todella huonossa kunnossa. Nämä seikat on hyvä huomioida, mikäli aiot tälle muutoin kivan oloiselle reitille.

Polku ei ole pitkä ja se vie takaisin padolle. Padolta lähtee myös hiekkatie, joka johdattaa kulkijan läheisten peltojen vierestä asutuksen pariin.

Askalan voimalaitos

Voimalaitoksen puolella jokea kulkee upea puurakenteinen vesiputki, joka sylkee paikoin vettä sisältään. Itse voimalaitos on otettu käyttöön vuonna 1935. Ennen voimalaitoksen rakentamista Paimionjoki tunnettiin hyvänä meritaimen- ja lohijokena. Vesivoiman valjastaminen kuitenkin muodosti kaloille nousuesteen.

Muutama vanha valokuva voimalaitoksen rakennusvaiheista 1930-luvulta löytyy Paimion Perinneyhdistys ry:n sivuilta.

Askalan voimalaitos ja ketoalue tarjosivat vielä viime metreillä pientä jännitystä, kun palatessamme autolle tien yli kulki upea harmaa kyy. Sen verran nopea kyyn tienylitys oli, että en ehtinyt nappaamaan siitä kunnon kuvaa.

Se, että käärmeitä liikkuu heinikkoisella alueella on hyvä huomioida omassa varustuksessa, eli saappaat mukaan. Saappaan jalassa käärmeiden etsimisen sijaan voi keskittyä vain nauttimaan kauniista retkikohteesta. Suosittelen tätä retkikohdetta varsinkin kulttuurihistoriallisista maisemista innostuville retkeilijöille. 

Lue myös Päiväretki Paimioon osa 2 Paimion luontopolku.

Julkaistu

Päiväretki Jurmoon

Lautalla saaristoidylliin

Kustavista Vartsalan saaren Vuosnaisten rannasta pääset helposti yhteysaluksilla Jurmon saareen, joka on sopivan kokoinen päiväretkikohteeksi tai muutaman päivän saaristolomakohteeksi. Vaikka tämä Pohjois-Jurmoksi toisinaan kutsuttu saari jää usein eteläisemmän Jurmon varjoon, on se ehdottomasti käymisen arvoinen, rauhallinen retkikohde.

Yhteysalus Viggen on juuri irtautunut Vuosnaisten satamasta.

Brändön kuntaan kuuluvassa Jurmon saaressa vierailua olen harjoittanut koko ikäni, eli aina 1980-luvulta alkaen. Edellisestä vierailusta on kuitenkin ehtinyt vierähtää jo kymmenisen vuotta. Nyt kun pitkästä aikaa pääsin viettämään saaristossa pidemmän pätkän, halusin päivittää myös Jurmo-kokemukset 2020-luvulle.

Lapsuudessani 80-luvulla, kun vietimme kesiä Kustavissa, kävimme toisinaan kaupassa Jurmon saaressa. Jurmossa asioimme siksi, että meillä ei ollut autoa arkisin käytössä ja matkaa Kustavin keskustan kauppaan oli yli kahdeksan kilometriä. Jurmoon pääsimme kuitenkin ilmaiseksi lautalla. Ilahduinkin huomatessani, että Jurmossa on tänä päivänä myös pieni kauppa, josta saa täydennystä keittiön kaappeihin tarvittaessa.

Lapsuuteni Jurmossa oli myös keltainen vanha kyläkoulu, jonka pihalla oli keinulauta ja muuta ajanvietettä lapsille. Retket, tai kauppareissut, Jurmoon ovat siten säilyneet ihanina kesäisinä muistoina. 1980-luvun jälkeen en ole kuitenkaan usein Jurmossa enää vieraillut, ehkä muutaman kerran vuosikymmenessä.

Yhteysaluksella Jurmoon

Teimme päiväretken Jurmoon Vartsalan satamasta, josta kulkee yhteysalus Åvaan ja Åvasta pääsee edelleen jatkoyhteydellä Jurmon satamaan. Matkaan kuluu kaikkiaan alle tunti, jos katsoo aikataulusta lauttavuorot, joiden välillä ei ole odotusaikaa.

Lauttamatkoihin kuluva aika (Norra linjen):
Vuosnainen (Osnäs) – Åva 35 min
Åva – Jurmo 10 min

Lautalla matkustaminen on kävelijöille ilmaista, mutta jos matkustat autolla kannattaa ainakin kiireisimpään kesäsesonkiaikaan varata lauttapaikka ennakkoon. Hintatiedot löytyvät Ålandstrafikenin sivuilta.

Mikäli saavut autolla Vuosnaisiin, on auto mahdollista jättää sataman maksuttomalle parkkialueelle. Parkkipaikat saattavat kuitenkin olla ahkerassa käytössä kesäsesongin aikana.

Odotusajoista vapaa lauttayhteys kulki aamupäivällä ja takaisin päin päätimme lähteä kolmen tunnin kuluttua, jolloin pääsimme jälleen kulkemaan näppärästi jälleen ilman turhaa odottelua. Suosittelen tutustumaan saaristolauttojen aikatauluihin huolella ennen matkaa, sillä odottelu Åvan satamassa, jossa ei ole palveluita, on hieman tylsää.

Vasemmalla yhteysalus Viggen Åvan satamassa.
Oikealla Doppingen kulkee Åvan ja Jurmon välillä.

Vuosnaisista Åvaan kulkevalla yhteysaluksella Viggenillä on kesäaikaan kahvila. Matkamme aikana kahvila ei ollut vielä auki, joten sen tarjontaan en päässyt tarkemmin tutustumaan. Jäätelöaltaat ainakin löytyvät, vaikkakin tyhjinä.

Jurmon päässä Doppingen-lautta ajaa suoraan Jurmon satamaan, joka toimii myös vierasvenesatamana. Saaren palvelut sijaitsevat sataman välittömässä läheisyydessä.

Ajan kerroksellisuutta saaristossa

Vierailimme Jurmossa 12.6., joka oli saaren kesäkauden avauspäivä. Tästä syystä palvelut olivat vielä hieman vaillinaisia, mutta eipä meitä retkeilijöitäkään paljoa ollut. Saaristossahan sesonki alkaa kunnolla vasta juhannuksen jälkeen, joka näkyy myös palveluiden, sekä lomalaisten, määrän kasvuna.

Jurmossa vieraillessa aikaa voi viettää tutustumalla saaren luontoon 2,5 km pitkällä luontopolulla. Polku kulkee metsässä, niittyjen vieressä, meren rannassa ja ylämäänkarjan laidunalueiden vierestä. Osittain polku on hieman haastava kulkea ja polun tähtimerkkejä on syytä pitää silmällä, ettei eksy jollekin sivupolulle.

Saarella on myös näköalatorni. Tornista pystyy hahmottamaan hyvin noin kolme kilometriä halkaisijaltaan olevan saaren. Torni sijaitsee luontopolun alussa tai lopussa, kulkusuunnasta riippuen. Joten tornissa on helppo vierailla, vaikka luontopolkua ei lähtisikään kiertämään.

Saaren rakennuskannasta peilautuu sen historia. Kalatalous on ollut täällä merkittävässä roolissa ja se näkyy sataman läheisyydessä. Maanviljelys on ollut kuitenkin osa toimeentuloa ja teiden varsille on sijoitettu vanhoja ruostuneita maatalouskoneita ihmeteltäviksi. Vaikka retkikunnassamme oli tällä kertaa kansatieteilijä ja maanviljelijän poika, emme aivan kaikkia vanhoja koneita tunnistaneet.

Hauska yksityiskohta alueen palveluiden historiasta oli käytöstä poistunut postin oranssi postilaatikko, jota koristi vanha postitorvitunnus.

Päiväretkemme aikana oli ihana huomata, että Jurmossa tuntuu olevan yhä sellaista ”vanhan ajan maaseudun” tunnelmaa. Saarella on mahdollista ihastella laiduntavaa ylämaan karjaa ja lisäksi pihapiireissä näkyi olevan kanoja, vuohia, hevosia ja lehmiä. Lapsuuden kesät toi mielen myös se, että teiden pientareilla kukkivat perinteisemmät niittykukat, eivätkä ainoastaan lupiinit.

Jurmosta välittyy saaristoelämän tunnelma tavalla, jota eivät liian modernit rakennusratkaisut tai materiaalit ole liiaksi pahasti pilanneet. Onneksi näin.

Jurmon palvelut vierailijoille

Jurmon palveluihin kuuluvat kahvila ja ravintola Kvarnen, jonka yhteydessä on myös peruselintarvikkeita myyvä pieni puoti. Kvarnen tarjoaa kävijöille lähiruokaa kuten kalaa ja ylämaa karjan lihaa. Puodin puolelta on mahdollisuus ostaa myös muita ahvenanmaalaisia tuotteita.

Kahvilasta katsottuna tien toisella puolella vanhassa koulussa toimii matkustajakoti, joten yöpyminen saarella on mahdollista niille, jotka eivät saavu veneellä tai kuljeta mukanaan telttaa. Molemmat rakennukset ovat noin alle 100 metrin päässä lossilaiturista.

Saarella on myös museo Jurmo Sjöbodsmuseum, jossa on näytillä kokoelma esineitä, joita on tarvittu ympärivuotisessa saaristoelämässä. Omalla vierailullamme ei harmikseni ollut enää aikaa näköalatornin, luontopolun ja kahvilakäynnin jälkeen museovierailulle. Museo löytyy lyhyen kävelymatkan päästä matkustajakodilta vasemmalle käännyttäessä.

Jurmon satamaan näkyi olevan rakenteilla jonkinlaisia lisäpalveluita, joten kesävieraille saarella käynti tarjoaa hyvinkin kattavasti kaikkea mitä vierailun aikana todennäköisesti voisi tarvita.

Mainitaanpa vielä, että Jurmossa on ainakin aiemmin järjestetty heinäkuussa Island in the Sun -festivaali, jossa yhdistyvät saaristoluonto ja livemusiikki. Lisätietoa löytyy ainakin festivaalien Facebook-sivuilta.

Lopuksi vielä listattuna linkkejä lisätietoihin

Onko Ahvenanmaahan kuuluva Jurmo sinulle tuttu kohde tai haluaisitko kenties vierailla siellä? Kommentoi alle!

Julkaistu

Vanha Rauma

Päiväretki vanhaan Raumaan

Vanha Rauma ja sen puutalokorttelit tarjoavat paitsi arjen estetiikkaan ja historian tuntua, niin myös mielenkiintoisia museokohteita, houkuttelevia kahviloita ja ostosmahdollisuuksia.

Rauma on tunnettu pitsistä. Kuvassa pitsinnypläysvälineet kotimuseo Kirstissä.

Sateinen ajomatka 8-tietä Turusta Raumalle ei antanut lupaavinta alkua päiväretkellemme. Sateita oli luvattu koko päiväksi. Sääennusteen huomioiden retkisuunnitelma sisälsikin useamman sateensuojan antavan museokohteen.

Raumalle saavuimme puolen päivän aikaan ja auton saimme parkkiin vanhan Rauman liepeille. Suosittelen ehdottomasti jättämään auton puutalokortteleiden kapeiden katujen ulkopuolelle ja liikkumaan alueella jalan.

Lähdimme Google mapsin avulla suunnistamaan vanhan Rauman kaduille. Karttaohjelmasta oli kyllä apua, sillä katujen nimikyltit eivät ole aina kaikkein näkyvimmällä paikalla. Ainakin minulla kesti tovin hahmottaa alueen rakenne, kun en siihen ennakkoon ehtinyt kovinkaan paljon tutustua.

Vanha Rauman rakennukset tarjoavat paljon kauniita yksityiskohtia.

Mutta miksipä matkakohteeksi länsirannikolla sijaitseva, noin 40 000 asukkaan Rauma? No kaupungin historia, estetiikka ja ainutlaatuisuus tietenkin! Vuonna 1442 privilegiokirjansa saanut Rauman keskus, eli Vanha Rauma, on pohjoismaiden laajin yhtenäisenä säilynyt puutalokaupunkialue. Lisäksi se on kuulunut UNESCO:n maailmanperintökohteisiin vuodesta 1991.

On vaikea uskoa, että yli 600 rakennusta sijaitsee tällä 29 ha alueella. Tiiviisti kylki kyljessä seisovat rakennukset muodostavat mielenkiintoisia kokonaisuuksia sisäpihoineen. Vanhimmat rakennuksista ovat 1700-luvulta. Kaupungin kerroksellisuus näkyy vuosisatojen aikana muodostuneessa kaupungissa mm. laudotusten suunnista, talojen laajennusosista ja muista rakentamisen muoti-ilmiöistä.

Kauniiden rakennusten lisäksi vanha Rauma tarjoaa kävijälleen runsaasti myös sisustus-, kirja- ja vaatekauppoja, kirpputoreja, kahviloita ja ravitoita heille, jotka eivät välttämättä innostu museoista ja historiasta yhtä paljon kuin minä.

Kaffebarissa nautimme tuoreet munkit. Iloisena yllätyksenä iltatorilla oli ihasteltavana ajoneuvoharrastajien silmäteriä.

Oman päiväretkemme keskeisiksi kohteiksi valikoituivat jo vuonna 1891 perustettu Rauman museo ja Rauma taidemuseo. Rauman museoon kuuluu kolme kohdetta, jotka ovat Vanha raatihuone, Marela ja Kirsti. Ostamalla 8 €:n yhteislipun pääsee Rauman museon kohteiden lisäksi vierailemaan myös Rauman taidemuseossa. Kaikkissa kohteissa käy myös museokortti.

Kolmen kohteen Rauman museo

Vanha raatihuone sijaitsee torin laidalla ja on hyvin helposti löydettävissä vanhan Rauman keskeltä. Rakennus on valmistunut vuonna 1776 ja Rauman museo on toiminut rakennuksessa vuodesta 1902 lähtien. Raatihuoneista Rauman raatihuoneen lisäksi alkuperäisessä asussaan Suomessa on säilynyt ainoastaan Porvoon raatihuone.

Vanhan raatihuoneen näyttelyt esittelivät Raumalaista pitsiä ja sen valmistukseen liittyvää historiaa sekä 1400-1600 -luvuille keskittyvää Rauman historiaa. Paikalliseen murteeseen pääsee myös vähän kiinni pitsinäyttelyn puolella, kun tarkastelee lähemmin eri pitsikuvioiden nimiä. Nimiä ovat esimerkiksi taaja plätti, stuurhooli tai strejnuddi. Vaikutteita raumanmurteeseen ovat antaneet ruotsin, englannin, viron, venäjän ja ranskan kielet.

Pitsi liittyy keskeisesti Raumaan. Muusta Suomesta raumalainen nypläys erottuu hienomman langan ja korkeamman laadun puolesta. Raumalaisten pitsinnypläyksen taidoista kertoo esimerkiksi promestari Grönholmin vuonna 1836 teettämä pitsikokoelma, jonka avulla oli tarkoitus edistää pitsinmyyntiä Pietariin. Nykyisin kokoelma löytyy Kansallismuseosta.

Toinen esimerkki paikallisten taidosta on se, että Raumalla tapahtuneen pitsinnypläykseen liittyvän kehitystyön myötä perustettiin nypläyskoulu, joka toimi ensin Turussa vuosina 1837-1844 ja tämän jälkeen Raumalla vuoteen 1846.

On kuitenkin todettava, että raatihuoneen yläkerran näyttelytilan todella nariseva lattia saa siirtämään keskustelun ja kommentoinnin myöhempään ajankohtaan. Näyttelystä löytyivät myös toistaiseksi pelottavimman näköiset paperimassakasvoiset museonuket, joihin olen museoissa törmännyt.

Marela ja Kirsti ovat molemmat kotimuseoita. Itsehän rakastan kotimuseoita, joista välittyy elämän arki ja eri ammattiryhmien sekä yhteiskuntaluokkien erityispiirteet.

Marela esittelee varakkaan laivanvarustajaperheen elämää 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Vuoteen 1906 talon omisti Granlundin perhe, mutta talon nimi tule Abraham Marelinista, joka asui paikalla 1700-luvun jälkipuoliskolla. Nykyinen päärakennus on kuitenkin myöhemmältä ajalta.

Vuonna 1873 tontin osti Gabrien Granlund II, eli Iso Kaapo. Tuohon aikaan Raumalla elettiin merenkulun kulta-aikaa. Granlundin varakkuudesta kertoo hyvin se, että hänen kanssaan kaupungin rikkaimman miehen tittelistä kilpaili ainoastaan J.W. Söderlun, laivanvarustaja ja kauppias.

Rauman kaupunki osti talon vuonna 1978 ja siinä on ollut museotoimintaa vuodesta 1982 alkaen.

Marelassa voi ihastella kauniita ja eksoottisiakin esineitä. Arabian ja Turun kaakelitehtaat ovat valmistaneet Marelan takkojen upeat kaakelit. Lisäksi Marelasta löytyy Rauman ensimmäinen sisävessa, jonka tyhjentäminen oli palvelusväen tehtävä, sillä vesiklosetista ei ollut kyse.

Vanhan Rauman laitamilla sijaitseva Kirsti on puolestaan merimiesten ja käsityöläisten koti. Pihapiirin rakennukset ovat huomattavasti pienempiä ja sisustukseltaan vaatimattomampia. Päärakennuksen lisäksi tontilla ovat karjapiha, leivintupa, vilja-aitta ja maakellari. Kirstin päärakennus on muuten yksi vanhan Rauman vanhimpia taloja.

Mielenkiintoinen asia Kirstin historiassa on se, että on siirtynyt lähes aina naislinjaa pitkin perintönä seuraavalle sukupolvelle, eli yksi talon tyttäristä jäi Kirstiin asumaan. Kirstin ensimmäiset asukkaat kuuluivat porvaristoon, mutta ajan kuluessa ovat isännät olleen käsityöläisiä tai merimiehiä. Tämä tarkoitti myös sitä, että palvelusväki vaihtui myöhemmin vuokralaisiin. Päärakennuksen sisäänkäynnin lähellä onkin vuokralaisen huone, jota saattoi asuttaa kokonainen perhe.

Vuokratulojen lisäksi tienistejä on taloon saatu eläintenpidolla, aina vuoteen 1947 saakka, sekä pitsinnypläyksellä. Historiallisissa lähteissä raumalainen pitsinnypläys mainitaan ensimmäisen kerran 1740-luvulla, jolloin sitä on harjoitettu elinkeinona. Rauman lisäksi ammatiksi pitsinnypläys kehittyi vain Orimattilassa ja Tytärsaarella.

Kirsti esittelee tavallisten ihmisten 1800-1900 -lukujen vaihteen arkea päärakennuksen puolella ja paakarirakennuksessa esillä ovat 1960-1970 -luvut.

Kirstin kokonaisuus on varsin viehättävä. Lisäjännitystä vierailuumme toi karjapihan rakennuksen sisälle eksynyt hätääntynyt talitiainen. Hermostunut lintu törmäsi useamman kerran ikkunaan yrittäessään ulos. Tämä sykkeitä nostattava pieni episodi päättyi kuitenkin onnellisesti, kun tiainen saatiin ohjattu ensin viereiseen huoneeseen ja tämän jälkeen vielä ulos rakennuksesta.

Kyyneleitä Rauman taidemuseossa

Neljäs museokohteemme oli Rauman taidemuseo. Taidemuseon sisänäyttelyt ovat vaaleanpunaisessa Pinnalan päärakennuksessa. Upeasti säilynyt pihapiiri tarjosi sisänäyttelyiden päälle lisää taide-elämyksiä sekä pop up -kahvilan.

Pihapiirin rakennukset kertovat Rauman vauraimpien kauppiaiden elinympäristöstä 1700-1800 -luvuilla. Varallisuudesta kertoo erityisesti se, että vuodelta 1795 oleva päärakennus on Rauman ensimmäinen yksityinen kivitalo. Pihapiirin puurakennuksista vanhimmat ovat 1700-luvun loppupuolelta ja vuonna 1839 valmistunut karjasuoja saattaa olla vanhin alueella säilynyt karjasuojarakennus.

Taidemuseossa kävimme tutustumassa Lakkautettu kylä -näyttelyyn. Hanna Koikkasen valokuvat ja Anne-Mari Kivimäen musiikki kuljettavat katsojan hyvin koskettavasti Suistamon pitäjän historiaan ja nykypäivään.

Näyttelyssä ovat esillä uusia ja vanhoja kuvia Suistamolta, arkisto-otteet, evakkojen muistitieto ja paikan päältä haetut luonnonmateriaalit. Itselleni näyttelyn tunnelma nosti kyyneleet silmiin, vaikka sinänsä saman historian ja tarinan olen eri tavoin kuullut ja nähnyt ennenkin. Evakkojen kohtalona on jättää taakseen oma koti, kissat ja koirat.. Näyttelyn aihe on myös ajankohtainen, sillä siirtolaisuus on merkittävässä roolissa maailman ja kotimaan tapahtumissa sekä keskusteluissa myös tänä päivänä.

Taidemuseon yläkerrassa on sarjakuvataiteilija Hanneriina Moisseisen näyttely Kannas. Jatkosodan kesään 1944 sijoittuva sarjakuvainstallatio kertoo sodan tuoman poikkeustilan arjesta kotirintamalla, eläinten ja ihmiset välisestä huolenpidosta sekä ihmisten välisistä yhteyksistä, mutta myös sodan karuudesta ja raskaista valinnoista tämän kaiken keskellä.

Lakkautettu kylä ja Kannas -näyttelyt päättyivät 9.8.2020. Verkkonäyttelyyn pääset tästä.

Rauman taidemuseossa oli näyttelyitä sekä sisällä päärakennuksessa että ulkona pihapiirissä ja piharakennuksissa.

Vanhan Rauma kutsui. Kannattiko kutsuun vastata?

Vanha Rauma tarjoaa yllättävän paljon nähtävää. Itselleni tämä vierailu puutalokortteleissa antoi paljon, mutta pakko tänne on uudelleen tulla. Näkemättä jäi mielenkiintoisia museokohteita, enkä ehtinyt tutustua kunnolla vanhan Rauman rakennuksiin, joista löytyy esittelyjä kaikkiaan kattavasti tietoa alueesta tarjoavilta Rauman kaupungin verkkosivuilta https://www.vanharauma.fi/ ja https://www.rauma.fi/museo/

Merimiehet toivat matkoiltaan mukanaan tuliaisina monilla ikkunoilla näkyviä Staffordshiren posliinikoiria.
Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial