Kategoria: Parempi päivä

Julkaistu

Viisi vinkkiä melontaharrastuksen aloittamiseen

viisi vinkkiä melontaharrastuksen aloittamiseen

Minustako meloja?

Uuden harrastuksen aloittaminen voi mietityttää, eikä välttämättä oikein tiedä mistä lähteä liikkeelle. Mitä kaikkea pitäisi huomioida? Lue viisi vinkkiä melontaharrastuksen aloittamiseen.

Melonta on hauska harrastus ja varsinkin viime vuosina sen suosio on kasvanut hurjasti. Melontaa voi harrastaa kaikenlaisissa vesistöissä, mutta olosuhteet sanelevat tiettyjä sääntöjä välineiden suhteen. Kun tekniikka ja riskien ennakointi on hallussa, on melonta kiva, monipuolinen ja turvallinen harrastus.

Melontainto voi herätä monesta syystä. Itse olen ihastunut varsinkin lajin luonteeseen ja luonnonläheisyyteen, lisäksi melonta tuntuu tekevän hyvää selän liikkuvuudelle. Tämä voi olla avuksi muillekin toimistotyöläisille, jotka kärsivät niskan ja selän alueen jumeista.

Syttyypä kipinäsi kokeilla melontaan sitten mistä tahansa syystä, voi jutun vinkeistä olla hyötyä, mikäli lajin harrastaminen kiinnostaa. Seuraavat viisi vinkkiä melontaharrastuksen aloittamiseen olen koostanut saamistani neuvoista ja oman kokemuksen kautta tulleista huomioista.

1. Kajakilla vai kanootilla melomaan?

Melontaa voi harrastaa sekä umpinaisella kajakilla että avonaisella kanootilla. Kajakilla ja kanootilla melominen eroavat toisistaan melko paljon. Alle olen listannut muutamia eroja.

Kanootti

  • Yleensä 1–3 melojaa per kanootti
  • kajakkia kömpelömpi, mutta vakaampi
  • melonta-asento ergonomisesti haastavampi
  • yksipäinen mela
  • sopii järviin ja jokiin (rauhallisiin vesistöihin)

Kajakki

  • yksikköjä ja kaksikkoja = yhden tai kahden hengen kajakki
  • linjakkaampi, mutta myös kiikkerämpi
  • parempi ohjattavuus
  • kaksipäinen mela
  • sopii meriin, järviin, jokiin ja koskiin
  • Kajakkeja on eri tarkoituksiin ja mallien välillä on eroja

Kajakkien ja kanoottien lisäksi vaihtoehtona on vielä sup-laudat, mutta niiden kohdalla ei puhuta enää melonnasta vaan suppailusta.

Kulkupelin valinnan kohdalla onkin syytä ensimmäisenä miettiä missä aikoo meloa: merellä, järvissä vai joissa. Kanootti ei ole varsinaisesti merikelpoinen, joten joet ja pienemmät järvet soveltuvat kanootilla liikkumiseen paremmin. Kajakilla voi hyvin suunnata myös merelle.

Kajakkien kohdalla olen huomannut, että niiden umpinainen kansi voi herättää toisissa lievää ahtaanpaikankammoa. Tämä oli myös itselleni pienimuotoinen haaste harrastuksen alkuvaiheessa. Kajakin sisältä pääsee kuitenkin helposti ulos, mikäli sen kanssa sattuu kaatumaan. Kaatumista onkin itseasiassa hyvä harjoitella turvallisissa olosuhteissa, niin pelosta pääsee eroon.

Suosittelen melonnasta kiinnostuneita ainakin kokeilemaan kajakilla melomista. Itse pidän kanootilla leppoisesta matkan taittamisesta, mutta kajakkien monipuolisemmat mahdollisuudet vetävät omassa vertailussani pidemmän korren.

2. Tekniikkaa ja turvallisuutta melontakurssilta

Vaikka melontaa voi harrastaa ilman minkäänlaisten kurssien suorittamista, kannustan suuntaamaan melonnan alkeis- tai peruskurssille, mikäli lajin harrastaminen kiehtoo yhtään enempää. Kurssin suorittaminen tuo varmuutta omaan toimintaan vesillä ja perusasioiden läpikäynti lisää sekä omaa että kanssamelojien turvallisuutta.

Monipuolinen teoria ja käytännön harjoitteet valmistavat erilaisiin tilainteisiin, joita melontaretkillä voi tulla vastaan. Kurssin sisältöön kannattaakin tutustua ennakkoon ja valita kurssi, jolla käydään läpi välineet ja varusteet, erilaisia melontatekniikoita ja pelastustilanteita (reskutuksia).

Alla olevissa kuvissa harjoitellaan kajakilla kaatumista ja pelastautumista.

viisi vinkkiä melontaharrastuksen aloittamiseen
viisi vinkkiä melontaharrastuksen aloittamiseen

Kurssia valitessa on hyvä miettiä myös kurssin kestoa. Informaatiota tulee paljon, joten kurssin jakautuminen useammalle päivälle voi olla hyvä asia. Tällöin opittuja asioita saa työstää ja kerrata mielessään aina seuraavaan kurssipäivään asti.

Itse osallistuin Turussa Saaristomeren Melojien peruskurssille. Kurssi kesti 10 tuntia ja se toteutettiin kolmena arki-iltana. Jokaisena kurssipäivänä käytiin myös melomassa. Vaikka viime syksynä suoritin neljän tunnin perehdytyksen melontaan, ei kurssilla asioiden kertaaminen ollut lainkaan tylsää. Oikeastaan päinvastoin, sillä nyt pääsin kokeilemaan kaikkea oppimaani tehokkaasti, kun asiat eivät olleet enää aivan uusia.

Miksi melontakurssille kannattaa osallistu?

  • erilaisten melontatekniikoiden oppiminen
  • melonnan perusvälineisiin tutustuminen
  • reskutusharjoitukset
  • kokeneiden ohjaajien ja melontaharrastajien käytännön esimerkit
  • turvallinen toimintaympäristö testata oman osaamisen rajoja
  • mahdollisuus tutustua erilaisiin kajakkeihin

Melontaseurat järjestävät kursseja eri puolella Suomea. Aloittelijan, ja kokeneemmankin melojan, kannattaa harkita melontaseuran jäsenyyttä, joka vaatii todennäköisesti melontakurssin suorittamisen. Jäsenyyden hyödyistä seuraavaksi..

3. Liity melontaseuran jäseneksi ja hyödy eduista

Melontaseuraa, välineitä ja lisäoppia..

Seuroissa ja niiden säännöissä on varmasti eroja, mutta seuran jäsenet ovat mitä todennäköisimmiten oikeutettuja käyttämään seuran välineitä (kajakkeja, liivejä, meloja jne.) ja lisäksi seurat tarjoavat usein jäsenilleen erilaisia tapahtumia, kuten yhteismelontoja, retkiä ja pidempiaikaisia välinevuokria alennetuin hinnoin.

Seuran jäsenenä melontaharrastuksen aloittaminen on mahdollista ilman oman kajakin hankkimista. Mikäli tulevaisuudessa on kuitenkin tiedossa oman kajakin hankkiminen, on seuran jäsenyydestä siinäkin hyötyä. Jäsenenä pääset kokeilemaan seuran kajakkeja, jotka ovat todennäköisesti keskenään erilaisia, ja löytämään itsellesi parhaiten sopivan mallin. Itse olen ainakin toistaiseksi pyrkinyt kokeilemaan aktiivisesti erilaisia kajakkeja ja haastamaan itseäni opettelemalla niiden ominaisuuksia vesillä.

Seuran jäsenenä olet myös osa porukkaa ja muista jäsenistä voit löytää uusia melontakavereita. Varsinkin, jos omat taidot ovat vielä aloittelijan tasolla, ei ole suositeltavaa lähetä yksin melomaan. Tällöin seuran yhteiset melontaretket ovat hyviä tilaisuuksia harjoittaa omia taitoja. Tutustu siis oman alueesi melontaseurojen toimitaan!

4. Älä kiirehdi varusteiden hankinnassa

Kajakin hankita ei ole akuuttia, jos liityt melontaseuran jäseneksi. Muidenkaan varusteiden hankkimista ei kannata turhaan kiirehtiä, vaikka uuden harrastuksen mukana tuleva into vie helposti mukanaan. Ennen ostomaniaa on hyvä miettiä mitä todella tarvitsee, sillä varusteet eivät ole ilmaisia. Ja toisaalta, niitä on turha ostaa vain nurkkiin pölyttymään, jos niille ei olekaan käyttöä.

Varusteiden hankinnassa on hyvä pitää mielessä vesillä liikkumisen turvallisuutta parantavat välineet, mukavuutta lisäävät varusteet ja oma käyttötarve. Itse olen hankkinut tähän mennessä vasta kelluntaliiviin kiinnitettävän pillin sekä kännykälle ja vaihtovaatteille vedenpitävät suojapussit.

Auringolta ja sateelta suojaava hattu sekä polarisoivat aurinkolasit suosittelen kuitenkin hankkimaan, mikäli sellaisia ei kotoa valmiiksi löydy. Lisäksi melonnassa vaatteiden materiaaleihin on hyvä kiinnittää huomiota. 

Kestääkö melontakautesi keväästä syksyyn vai melotko vain kesäisin?

Melontaa varten voi hankkia harrastukseen soveltuvia melontavaatteita, mutta niidenkin hankkimisessa on hyvä huomioida se, koska aiot suunnata vesille. Kestääkö melontakautesi keväästä syksyyn vai melotko vain kesäisin?

Mitä viileämmillä säillä aikoo melontaa harrastaa, sitä enemmän on kiinnitettävä huomiota varustukseen. Kun alku- ja loppuvuodesta vesi on kylmää, on syytä pukea päälle kuivapuku, joka on jo useiden satojen eurojen sijoitus. Kesämeloja sen sijaan pärjää kevyemmällä vaatetuksella, joka suojaa auringolta ja kuivuu nopeasti kastuessaan.

Extra vinkit!

  • Kokeneemmilta melojilta kannattaa kysyä vinkkejä siitä, mitkä materiaalit ja ominaisuudet ovat eri varusteiden kohdalla hyviä.
  • Varusteiden hankinnassa on hyvä pitää silmällä erilaisia melojien omia kirppiksiä, esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, joista voi tehdä hyviä löytöjä.
viisi vinkkiä melontaharrastuksen aloittamiseen

5. Kokeile ja löydä oma tyylisi

Houkuttaako leppoisa vapaa-ajan meditatiivinen lilluminen vesillä? Kiinnostaako kunnon kohottaminen tai tekniikan hiominen? Ehkä päämääränä ovat pidemmät melontaretket Suomen vesirikkaissa maisemissa tai vuositason kilometritavoitteet? Vai mahdollisesti kaikki edellä mainittu? Melontaa voi harrastaa hyvin monella tavalla ja itselle sopivan tyylin löytyminen voi ottaa aikansa. Omia taitoja kehittäessä ja samalla oman mukavuusalueen rajoja tunnustellessa löytyy varmasti se oma juttu.

Miksi oman tyylin löytämisellä on sitten merkitystä? Sillä mitä etsit melonnasta, on merkitystä sen osalta, millaisessa porukassa kannattaa lähteä melomaan ja millaisia varusteita tarvitset. On hyvä muistaa, että kaikkien ei tarvitse olla talvimelojia tai koskimelojia. Eikä kaikkien tarvitse myöskään itseni tavoin innostua kanootilla lilluskelemisesta luontoa ihaillen. Toki aina voi kokeilla uusia asioita ja haastaa itseään, mutta oman tyylin löytäminen ja tunnistaminen tekee harrastuksesta todennäköisesti mukavamman.

Tässä olivat minun viisi vinkkiä melontaharrastuksen aloittamiseen. Toivottavasti niistä on sinulle hyötyä! Muista, että melontaharrastuksen aloittamisessa, kuten minkä tahansa harrastuksen aloittamisessa, tärkeintä on kuitenkin se aloittaminen. Kesää ja lämpimiä säitä riittää vielä, joten nyt on hyvä aika ottaa ensimmäinen askel. Mukavia melontahetkiä!

Lue lisää melonnasta Melontaretki Airistolla -jutusta.

Teksti Johanna Nylund 2021.
Kuvat Johanna Nylund 2019-2021, Markku Kuittinen 2020 ja Maiju Hakala 2021.
Julkaistu

Pääsiäinen on täällä!

paasiainen on taalla

Ihanan värikäs juhla ja arkipyhät..

Kevät tulvii kotiin valona ja väreinä. Viimein on edessä toivottu ja odotettu hengähdyshetki. Pääsiäinen on täällä!

Kevään odotus on ollut raskas ja pitkä. Tämä on niitä vuosia, kun odotus on tuntunut olevan vielä raskaampi ja pidempi. Koronakevät vol 2 jatkaa arkea epävarmuuden harsossa, ilmassa alkaa olla kisaväsymystä ja koko elämä tuntuu olevan vain ja ainoastaan töitä ilman unelmia.

Tänä vuonna pääsiäinen osuu aika aikaiseen vaiheeseen, onneksi. Ainakin minä kaipaan irtiottoa siitä tunteesta, että elämäni on vain töitä ja ylitöitä. Siksi tänä vuonna aionkin pyhittää pääsiäisien sille, että jätän aivot narikkaan, nautin ulkoilusta ja auringosta, enkä ainakaan mieti niitä töitä.

Mitä tehdä, kun mitään ei saisi tehdä?

Koronan rajoittaa pääsiäisenäkin tekemisen mahdollisuuksia, vaikka toistaiseksi ainakin liikkumisrajoitteet jäivät toteutumatta, mutta rajoitteiden keskellä elämme joka tapauksessa. Mitä tässä sitten voisi tehdä, kun oikein mitään ei saisi kuitenkaan tehdä?

Toisinaan olen pääsiäisen viettänyt mökillä saaristossa, mutta tänä vuonna, pääsiäisen aikaisen ajankohdan vuoksi, ei venettä ole vielä laskettu vesille. Alla olevista kuvista näkyy, millainen jäätilanne oli Turun saaristossa vielä hetki sitten.

Keväisin ahtojäät liikkuvat tuulen mukana ja avovesi saattaa muuttua nopeastikin jäälauttojen valtaamaksi. En ehkä kuitenkaan haluaisi jäädä jäiden vuoksi saareen jumiin, joten merihenkiset seikkaulut saavat odottaa vielä hetken.

Paasiainen on taalla

Luvassa on siis kaupunkipääsiäinen kera lähiluonnon. Tekemistä-listallani ei ole mitään uutta varsinaisesti, mutta kuitenkin muutamia ajatuksen siemeniä, jos itse pohdit mitä voisit pääsiäisen pyhinä tehdä.

Polkupyörällä matkaan
Täällä Turussa kadut ovat viimein kunnolla sulat, joten aion ottaa pitkän odotuksen jälkeen polkupyörän ajoon. Alkuvuodesta vein pyöräni laajamittaiseen huoltoon, jossa vaihdettiin vaijereita, renkaita ja jarrupaloja. Sen jälkeen olen vain odottanut hyviä pyöräilykelejä.

Ajatus siitä, että elinpiirini laajenee edes hieman talvielon muutamia neliökilometrejä laajemmaksi, tuntuu suureltakin vapaudelta. Kuinka nopeasti ja huolettomasti pyörällä voikaan taittaa siirtymiä. Mikäli pyöräsi odottaa vielä keväthuoltoa, kuten minun kakkospyöräni, voi pienemmät korjaukset, pesut ja ketjujen öljyämiset hoitaa hyvin myös itse. Asfaltti odottaa polkijaa jo!

Lähiluonnon tarkkailua ja villiyrttien bongailua
Pyörän kuljettamana lähdenkin kohta katselemaan, kuinka paljon metsässä on vielä lunta ja mahtavatko kevään ensimmäiset villiyrtit jo nostaa päätään. Kun kasvukausi alkaa, tapahtuu kaikki niin nopeasti. Maaliskuussa havahduin yht’äkkiä siihen, että pakkasestahan pitää syödä pois viimeiset nokkoset ja vuohenputket, sillä satokausi on täällä nopeammin kuin huomaakaan.

Tutkimusten mukaan pieni mullassa möyriminen tekee hyvää meille ihmisille.

Kädet multaan
Lisäksi aion upottaa kädet multaan, antamalla hieman ansaittua huomiota huonekasveilleni. Tutkimusten mukaan pieni mullassa möyriminen tekee hyvää meille ihmisille. Sanotaankin, että puutarhurit ja arkeologit ovat siksi onnellisia ihmisiä, koska käsittelevät työkseen maa-ainesta. Nyt en kuitenkaan pääse arkeologisille kaivauksille, joten tyydyn viherkasvien kukkamultaan.

Taidetta kotisohvalta
Kulttuuria pääsiäisenä olen suunnitellut harrastavani taidematkalla Louvreen, jonka kokoelmat ovat nähtävillä verkossa. Paikan päällä Louvressa olen käynyt vuonna 2006 ja toivottavasti vielä joskus uudelleenkin. Muistan kuinka loputtomilta tuntuvat Louvren taideteoksilla kuorrutetut käytävät. Kokemus sai aikaan jonkinlaisen visuaalisten ärsykkeiden ähkyn jo muutamien tunnin vaeltelun jälkeen, mutta näin minä sentään Leonardo da Vincin kuuluisan Mona Lisan. Taidematka kotisohvalta on toki erilainen kokemus, mutta toisaalta kotisohvalta voi Mona Lisaakin katsella pitkään ilman muiden turistien tunkua.

Ja tietenkin aion nauttia pääsiäisenä hyvästä ruuasta, suklaasta, tekemistäni pääsiäiskoristeista sekä sisälle väriä ja tuoksua tuovista ihanista tulppaaneista.

Pääsiäinen on täällä ja kohta kesä..

Huhtikuu on alkanut ja ainakin täällä eteläisellä rannikolla ollaan jo reippaasti kallellaan kesää kohti. Vähitellen luonto herää ympärillämme eloon, talvivaatteet voi pakata pois ja olo tuntuu kevyemmältä. Pääsiäisen pitkä viikonloppu tarjoaa mahdollisuuden levätä viimein hieman enemmän, puuhata harrastusten parissa sekä irtautua talven rippeistä ja töistä. Onneksi.

Nostan maljan minilomalle ja vapauden tunteelle. Hyvää ja rauhallista pääsiäistä!

Teksti ja kuvat Johanna Nylund 2021
Lue lisää/lähteitä Ympäristötietofoorumi, Kotiliesi Upota sormet multaan!
Julkaistu

Valoisa talvi

Kiittääkö mieli lumisesta talvesta?

Tänä vuonna meillä on ollut valoisa ja luminen talvi. Mielenterveyteni kiittää. Kontrasti on suuri viime vuoteen verrattuna. Tuolloin  märkä ja pimeä talvi havahdutti huomaamaan sen, mikä merkitys lumen tuomalla valkeudella ja valolla vaikuttaa olevan omalle jaksamiselle.

Vuosi 2021 on alkanut lumisissa merkeissä, myös täällä Turussa. Lumi ja koronan aiheuttamat rajoitukset vapaa-ajan tekemismahdollisuuksiin ovat saaneet ihmiset joukolla talviharrastusten pariin. Turkulaisten into hiihtoladulle on huomioitu jopa YLE:n sivuilla saakka. Onkohan lumi ja sen mukana tulevat ulkoaktiviteetit tehneet monelle tämän koronatalven hieman helpommaksi?

Lumi on tehnyt maiseman ”valoisammaksi” pilvisinäkin päivinä ja sillä on ollut merkittävä vaikutus ainakin omaan jaksamiseeni. Viime talvena, kun lunta ei ollut täällä Turun keskustan tuntumassa, olin talven jälkeen jopa hieman hämmentynyt siitä, kuinka paljon lumettomuus sekä jatkuva kosteus ja pimeys minuun vaikuttivat. Ja miksi eivät vaikuttaisi. Muinakin vuodenaikoina usean päivän yhtäjaksoiset matalapainejaksot saavat mielialani pohjalukemiin ja pääni särkemään.

Loppuvuodesta 2020 odotinkin hieman pelolla, tuleeko talvesta 2021 samanlainen märkä rätti kuin mitä edeltävä talvi oli. Vielä vuodenvaihteen tienoolla näytti pahasti siltä. Alla oleva kuva on otettu 31.12.2020.

Valonpuutetta vai korkeaa kosteusprosenttia?

Miten sääolosuhteet vaikuttavat ihmisiin on tutkittu, mutta täysin yhdenmukaisia tutkimustulokset eivät ole. Eniten tulokset tukevat ajatusta siitä, että valon määrällä tai valoisan ajan määrällä, on meihin vaikutus. Tutkimukset ovat kuitenkin hieman ristiriitaisia sen suhteen onko sääolosuhteilla merkitystä. Esimerkiksi pilvisyydellä tai ilmankosteudella.

Valoisan ajan vaikutus meihin tuntuu hyvin ilmeiseltä. Onhan valolla suora vaikutus käpyrauhaseen. Tämän huomasin, kun aikanaan asuin yhden talven Kokkolassa. Silloin huomasin todella kaipaavani aurinkoa, valoa.

Montako vuotta kestäisi sopeutua päiviin ilman aurinkoa?

Kokkolassa asuessa talvi oli luminen, mutta aurinko näkyi pilvettöminä päivinä vain kajona puurajassa. Muistan silloin leikkineeni ajatuksella Lapissa asumisesta ja pohtineeni, kuinkakohan pärjäisin läpi kaamosajan? Montako vuotta kestäisi sopeutua päiviin ilman aurinkoa?

Masennusoireita vaikuttaa olevan enemmän pimeään vuodenaikaan ja pilviset talvet eivät tätä helpota. Esimerkiksi vuonna 2013 talvi oli hyvin pilvinen ja auringosta päästiin nauttimaan vain satunnaisesti. Tuolloin kirjoitetussa YLE:n artikkelissa nostettiin esille pilvisen talven aikana kasvanut tarve mielenterveyspalveluille. Jutussa haastateltu psykologi totesi, että ilmastonmuutoksen vaikutuksia pitäisi miettiä myös mielenterveyden kannalta.

Tämä on tärkeä huomio. Kun ilmasto lämpenee, niin todennäköisesti samalla pilvisyys tulee lisääntymään. Kun pilviä ja pimeää riittää, miten käy jaksamisemme?

Marraskuussa 2019 ja joulukuussa 2020 näytti hyvin samanlaiselta.

Entä sitten se ilmakosteus? Toisin sanoen, saavatko myös sadesäät mielen matalaksi.

Tutkimusten mukaan ilmankosteudella voi olla vaikutusta hyvinvointiimme, mutta tulokset eivät ole yhdenmukaisia. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että korkealla ilmankosteudella saattaa olla epäsuotuisa vaikutus meihin, kun vertaillaan kosteammilla ja kuivemmilla alueilla asuvien vointia.

Mutta onko sillä sitten väliä missä muodossa sade tulee?  Tällaisesta tutkimuksesta olisi mielenkiintoista lukea, sillä ilmankosteushan on suuri myös lumisateella, vaikka ilma tuntuukin hieman kuivemmalta. Kuitenkin nyt kun meillä on ollut luminen talvi, monet tuntuvat jaksavan hieman paremmin kuin viime talven vesisateiden aikana.

Ehkä se on plasebovaikutusta, mutta minulle se kelpaa kyllä.

Märkä sää ei ainakaan houkuta liikkumaan, joten liikunnan ja ulkoilun positiiviset vaikutukset jäävät herkästi pois, kun taivaalta tulee vettä. Tämä voi osaltaan selittää vesi- ja lumisateisten talvien eroa hyvinvoinnin kannalta.

Vaikea sanoa mikä asian todellinen laita on, mutta kun lämpötila laskee ja lumi verhoaa ulkona maiseman valkoiseksi, koen piristyväni, vaikka aurinko ei paistaisikaan. Ehkä se on plasebovaikutusta, mutta minulle se kelpaa kyllä. 

Valoisa talvi – lunta ja lisäksi pilvettömiä päiviä

Vielä vuoden 2020 lopussa olin huolissani talven pimeydestä ja omasta jaksamisestani. Kun lumi viimein saapui tänne Turun suunnalle, koin suurta helpotusta. Lumen myötä meillä oli valoisa talvi, tai ainakin hieman valoisamman oloinen. Maailma ei näyttänyt enää niin pimeälle ja synkälle.

Tammi-helmikuussa alkoivat myös talven aurinkoiset pakkaspäivät, joita tuntuu tänä vuonna olevan kohtuullisen paljon. Vaikka päivät kuluvatkin töissä sisätiloissa, eikä ulos kävelylle ehdi aina valoisaan aikaan, niin pelkkä lumen ja auringon näkeminen ikkunasta nostaa hymyn huulilleni.

Vaikka onhan lumettomassakin talvessa ne hyvät puolet. Tai ainakin yksi, eli se, ettei tarvitse kadulla kävellessä liukastella. Toisaalta tämäkin lienee pukeutumiskysymys, kuten sekin, että pärjää pakkassäällä metsäretkellä.

Nykyisin ”rumat” liukuesteet kuuluvatkin vakiona talvivarustukseeni. Nuo kumiset nastalisäkkeet tekevät arjesta aika paljon helpomman, vaikka kuulemma ovatkin mummoille, ainakin yhden tuttuni toteamana. No ollaanpa mummoja sitten, mutta pysytään pystyssä, eikä anneta sääolojen hidastaa menoa!

Onko valoisa talvi enää vain poikkeus?

Tietyt ennusteet ja tilastot tukevat näkemystä siitä, että tulevaisuudessa meillä on yhä harvemmin lumisia talvia. Omat havaintoni täältä etelärannikolta tukevat myös tätä.

Niin paljon kuin rannikolla asumista ja merta rakastankin, niin myönnän talvien pimeyden ja vesisateiden saaneen minut miettimään pohjoisemmaksi muuttamisesta, mutta katsotaan nyt talvi kerrallaan. Ja toisaalta muistan kyllä sen auringonvalon kaipuun, jota koin Kokkolassa asuessani. Kumpi on sitten lopulta raskaampaa lumettomuus vai valonpuute?

Mieltä sinä olet? Oletko sinä huomannut miten lumi tai lumettomuus vaikuttaa mielialaasi talvella?

Teksti Johanna Nylund 2021
Kuvat Johanna Nylund 2019, 2020, 2021
Lähteitä/lue lisää: Frontiers of Psychiatry 5.3.2020 Sensitivity to Climate and Weather Changes in Euthymic Bipolar Subjects: Association With Suicide Attempts; European Journal of Public Health 24.2.2014 Geographical and climatic factors and depression risk in the SUN project; NCBI 8/2014 The Association between Depression and Climatic Conditions in the Iran Way to Preventive of Depression; ScienceDirect 15.11.2016 Sunshine on my shoulders: Weather, pollution, and emotional distress; Science Daily 3.11.2016 Sunshine matters a lot to mental health; temperature, pollution, rain not so much; YLE 20.2.2013 Aurinko on ilmainen mielialalääke; Ilmatieteenlaitoksen lumitilastot; YLE
Julkaistu

Hyvää laskiaista!

Meinaatko aloittaa paaston?

Laskiaiseen kuuluvat laskiaispullat ja hernekeitto, mutta tiesitkö, että laskiainen liittyy pääsiäiseen ja laskiaisesta aloitetaan 40 päivän paasto.

Tänään on laskiaissunnuntai ja saa syödä laskiaispullaa mantelimassalla ja kermavaahdolla! Ihanaa! Laskiaissunnuntaita seuraa laskiaistiistai ja silloin saa lisää laskiaispullia ja käydään laskemassa mäkeä. Tietenkin, mutta miksi laskiaista oikeastaan vietetään? Pullan ja mäenlaskunko takia?

Laskiaisen nimen voisi kuvitella tulevan mäenlaskusta, joka yhä kuuluu laskiaiseen. Nimen alkuperästä ei ole kuitenkaan varmaa tietoa, mutta mäenlaskuun se tuskin liittyy. Kielitieteilijöillä on muutamia mahdollisia selityksiä sanalle. Yhden tulkinnan mukaan laskiaisen tarkoittaa tulevaan paastoon laskeutumisesta [laskeutua]. Paasto päättyy pääsiäisenä, eli paastosta pääsemisen aikana. Vaihtoehtoisesti laskiainen-sanan on tulkittu liittyvän laskea-sanaan, eli paastoajan päivien laskeminen alkaa laskiaisesta.

Laskiainen kristinuskossa

Laskiainen liittyy voimakkaasti kristinuskoon. Laskiaissunnuntaina kerrotaan Jeesuksen aloittaneen matkansa kohti Jerusalemia, kohti vangitsemistaan ja kuolemantuomiotaan. Laskiaissunnuntaista on seitsemän viikkoa pääsiäiseen, joka tunnetusti on merkittävien kristinuskon tapahtumien aikaa.

Laskiaissunnuntain jälkeen tulee varsinainen laskiaisen juhlapäivä, eli laskiaistiistai. Laskiaistiistaina syödään hyvin ja vietetään karnevaalia, joka meillä konkretisoituu pulkkamäkeen suuntaamisena. Täydellä vatsalla ja riemumielellä siirrytään tuhkakeskiviikon puolelle, jolloin 40 päivän paastoaika alkaa. Tuhkakeskiviikkona on aika osoittaa katumusta ja kokea parannus. Tästä päivä on saanut myös nimensä. Raamatussa säkkiin pukeutuminen ja tuhkan ripotteleminen päälle ovat symboloineet näitä asioita.

Aika harva enää tänä päivänä viettää keväällä paastonaikaa. Ortodoksisessa perinteessä ankaraa paastoa on vietetty Raja- ja Itä-Karjalassa aina ensimmäiseen maailmansotaan asti. Paastonaika koski koko väestöä ja lihansyönti päättyi laskiaista edeltävänä sunnuntaina, eli laskiaissunnuntaina, mutta maitotuotteiden syöminen oli luvallista.

Luterilaisessa perinteessä paasto ei välttämättä ole tarkoittanut tietyistä ruoka-aineista kieltäytymistä, kuten ortodoksisessa ja katolisessa kirkoissa. Muistan opinnoissani luennolla kuulleeni, että paaston aikaan olisi saanut syödä eläimiä, jotka elävät vesissä, kuten kaloja tai vaikkapa majavia.

Laskiainen kansanperinteessä

Kansanperinteessä laskiainen liittyy vahvasti naisten töihin ja toimiin, käsitöiden raaka-aineisiin, kuten pellavaan ja villaan, karjanhoitoon sekä pihapiirin hyötykasvien kylvöön.

Kehruut tuli saada valmiiksi pääsiäiseen mennessä, sillä kevään myötä ja valon lisääntyessä siirryttiin kehruusta kankaiden kudontaan. Käytännöllisen näkökulman lisäksi pääsiäisenä kehräämisen uskottiin tuottavan myös huonoa onnea. Karja ja rakennukset olivat vaarassa, jos pääsiäisenä vielä kehräsi. Rukit ja värttinät pitikin sitoa yhteen ja peitellä pitkävillaisilla kankailla, niin oli karja turvassa ja lampaiden villasta kasvoi hyvälaatuista.

Laskiaisena on perinteisesti saunottu jo päiväsaikaan ja illallinenkin syötiin, kun ilta vasta hämärsi. Laskiaisen ruoka on ollut ennen kaikkea rasvaista ja perunaa ei passannut taaskaan syödä, sillä siitä seurasi paiseita. Ruokaa piti olla niin runsaasti, ettei pöytä tyhjentynyt koko päivänä. Tämä oli lupaus runsaista ruokapöydistä koko loppuvuodelle.

Laskiaisesta alkavaan paastonaikaan liittyi ruokarajoitteiden lisäksi muitakin rajoitteita, joiden rikkomisen uskottiin tuovan huonoa onnea. Esimerkiksi kolinatöitä ei saanut tehdä, kuten jauhinkivellä kiertämistä. Hevosilla ei saanut olla kulkusia, eikä väki saanut pukeutua punaisiin tai raidallisiin vaatteisiin, eikä petoeläimiä saanut kutsua niiden oikeilla nimillä.

Mitä ilma laskiaissa, sitä päivä pääsiäissä.

Laskiaisen säästä on ennustettu myös tulevan kasvukauden vaiheita. Mikäli sää oli aurinkoinen, toisi se mukanaan myös hyvä viljasadon siinä missä lumituisku lakoaisi tulen viljasadon. Laskiaisena kannattaakin tarkkailla säätä yhä, vaikka viljaa ei viljelisikään. Laskiaisen sään uskottiin nimittäin kertovan sen, millainen sää olisi koko paaston ajan. ”Mitä ilma laskiaissa, sitä päivä pääsiäissä.” toivotaan siis kaunista ja aurinkoista ilmaa laskiaiseksi!

Hyvää laskiaista!

Teksti Johanna Nylund 2021.
Kuvat Johanna Nylundin kotialbumista.
Lähteet/lue lisää evl.fi; Kustaa Vilkuna Vuotuinen ajantieto, 1997, 20. painos, alkuperäinen teos 1950.
Julkaistu

Syysjuhlat kekri ja halloween

Tunnelmaa, kyläilyä ja kummituksia..

Illanistujaiset ja juhlat kuuluvat syksyn pimeneviin ja tunnelmallisiin iltoihin. Syksyä voi juhlistaa perinteisemmin kekrin tai modernimman Amerikasta rantautuneen halloweenin hengessä. Syysjuhlat kekri ja halloween sisältävät osin samoja elementtejä ja niiden historia kertoo hyvin perinteiden kehittymisestä ja muokkaantumisesta.

Syksyä juhlitaan ennen kuin pikkujoulukausi ehtii alkaa. Tällöin keräännytään ystävien tai perheen kanssa yhteen, nautitaan herkullisesta ruuasta sekä pimeiden iltojen tunnelmasta. Vaikka elämmekin korona-aikaa, on ainakin toistaiseksi vielä mahdollista kerääntyä pienellä tuttavaporukalla yhteen.

Syksyn juhlat liittyvät perinteisesti toisenlaiseen arkirytmiin siirtymiseen, kun satokauden työt on saatu tehtyä. Samalla kun on juhlittu satokauden päättymistä ja talvikauden alkamista, on myös muisteltu edesmenneitä esi-isiä ja tehty taikoja. Syksyn juhlien roolin ja merkityksen ovat vähitellen vieneet kuitenkin joulu ja uusi vuosi. Mielestäni syksy on yksi ihanimmista vuodenajoista ja todellakin juhlansa ansainnut.

Mutta mitä syksyn juhlat, kekri ja halloween, lopulta oikein ovat? Koska juhlat ovat kansanperinnettä, ei niiden alkuperästä ole tarkkaa tietoa. Syksyn ja talven rajalla on kuitenkin juhlittu useissa maissa ja juhlitaan edelleen. Syysjuhliin liittyvissä perinteissä on eri maissa nähtävissä samankaltaisuuksia sekä tapojen muokkaantumista ajan myötä.

Samhainista halloweeniin

Kaikkien pyhien aattoa, eli all hallows’ eve, eli halloweenia juhlitaan 31.10. Juhla on Irlannista ja Skotlannista lähteneiden siirtolaisten mukana kulkeutunut Amerikkaan, jossa siitä on muodostunut yksi suurimmista vuotuisjuhlista. Mielikuvat halloweenista liittyvät vahvasti naamiaisasuihin, karkkeihin ja kepposteluun sekä kauhuelokuviin. Suomessa halloween on saanut vahvempaa jalansijaa vasta 2000-luvun puolella.

Tämän Amerikkaan kulkeutuneen juhlan alkuperä löytyy siis Euroopasta, jossa keltit ovat juhlineet  sadonkorjuun ja talven alkamisen juhlapäivää samhainia. Halloweeniin liittyy tapoja, jotka eivät ole osa juhlan alkuperäistä viettotapaa, mutta nykyinen moderni syyskarnevaali on kuitenkin säilyttänyt elementtejä samhainista.

dav
syysjuhlat halloween ja kekri
dav
Syysjuhlat helloween ja kekri 8

Halloweenina ovat aaveet liikkeellä, kuten myös samhainina

Uskomusten mukaan elävien ja kuolleiden maailmojen rajat katoavat samhainina, mikä on eläville vaarallista, sillä kuolleiden henget yrittivät houkutella ihmisiä tuonpuoleiseen. Suomessakin on uskottu, että Pyhäinmiestenpäivänä (nyk. Pyhäinpäivä) ovat marttyyrivainajat liikkeellä.

Koska vainajien on ajateltu olevan liikkeellä, ovat kuolleiden hyökkäyksiltä suojaavat tulet olleet osa samhain-juhlaa. Samahainin aikaan myös karja tuotiin kesälaitumilta asutuksen pariin ja tulien suojaan. Kokkojen polttamisen lisäksi koverrettiin naurislyhtyjä, jotka ovat toimineet mallina nykyisille halloweenista tutuille kurpitsalyhdyille.

Yössä vaeltavia aaveita imitoitiin pukeutumalla tavallisesta poikkeavasti. Samhainina varsinkin lapsia peloteltiin pukeutumalla vanhoihin vaatteisiin ja esittämällä edesmenneiden sukulaisten henkiä. Tämä tapa on hieman muuttunut ja nykyisin halloweenina lapset kulkevat naamiaisasuihin pukeutuneina karkki tai kepponen -kierroksilla. Halloweenasuihin kuuluvat varsinkin noidat, kissat, muumiot ja aaveet, jotka korvasivat samhainiin liittyvät keijut. Tosin myös halloweenin naamiaisasujen valikoima on muuttunut ja tänä päivänä halloweenasu voi esittää oikeastaan mitä tahansa.

Meidän perinteisempi syysjuhla kekri

Meillä Suomessa maatalouskulttuurista ja sadonkorjuusta kumpuava kekri on syysjuhla, jolla on pitkät perinteet. Kekri ei ole yksittäinen päivä, vaan se alkaa 29.9. (Mikkelinpäivä) jatkuen aina Pyhäinpäivään. Pyhäinpäivä on meillä 31.10.-6.11. välille sijoittuva lauantai.

Kekrin alkuperästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta vanhoista muistitietolähteistä löytyy mainintoja, joissa kekriin liittyy samhainin tapaan karjan suojelu, maatalous ja satokauden päättyminen. Koska syystöiden valmiiksi saattaminen on riippunut siitä, mitä töitä talossa on tehty, on kekriä juhlittu jopa talokohtaisesti sen sijaan, että yhteisö olisi viettänyt yhtä yhteistä juhlapäivää.

Usealla nimellä aikanaan tunnettuun kekriin (köyri, keyri, keuri ja köyry) on liittynyt samhainin tapaan tulien polttaminen. Esimerkiksi Kymijoen suunnalla on poltettu kyöritulia mikkelin maanantaina ja Pöytyän suunnalla tulia on poltettu pyhäinmiesten maanantaina.

Monet kekriin liittyneet tavat ovat ajan saatossa siirtyneet osaksi joulun ja uudenvuoden perinteitä.

Pukeutuminen roolivaatteisiin kuuluu kekriin samhainin ja halloweenin tavoin. Omaan korvaan kekripukki on tuttu kekriin liittyvä roolihahmo, mutta kummallisiin asuihin pukeutuneiden nimitys on vaihdellut eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Iisalmen suunnalla liikkuivat miespuoliset köyrimöröt ja naispuoliset köyrittäret sekä köyripukit.

Kekrinä nämä yleensä nuoret miehet ja naiset kulkivat kestitystä vaatien talosta taloon heti aamutuimaan. Kutsumattomat vieraat saattoivat uhkailla tuvan uunin särkemisellä, jos ei tarjoilua tullut. Mikäli uuniin oli ehditty sytyttää tulet ei sen särkemisellä saanut enää uhkailla ja vieraiden oli jatkettava matkaa.

Monet kekriin liittyneet tavat ovat ajan saatossa siirtyneet osaksi joulun ja uudenvuoden perinteitä. Alun perin kekriin ovat kuuluneet nykyisin jouluun siirtyneet maatalouteen liittyvät oljet, olkipukit ja himmelit. Kekriä pidettiin ennen myös vuoden vaihtumisen juhlana ja siihen liittyy taikojen tekeminen. Esimerkiksi kekrinä syötiin usein lammasta ja ateriasta jääneet luut vietiin lammaskarsinaan tuomaan onnea tulevalle vuodelle.

Hyvää ruokaa ja tunnelmaa juhlia keskenään sekoittaen

Itselleni syysjuhlat kekri ja halloween ovat syitä viettää tunnelmallista iltaa ja syödä hyvin. Vaikka kekri ja halloween ovat eri juhlia, niin minulla ja ystävilläni on ollut tapana yhdistää niitä. Iloitsemme sekä satokauden herkuista että halloweenin kauhuelementeistä.

Klikkaa isommaksi

Juhlapöydästämme löytyi tänä vuonna keittoa, sieniä, juustoja, hilloja, hedelmiä ja makeita herkkuja. Tämä poikkeaa kyllä perinteisistä kekriruuista, joita ovat olleet lammaskeitto, puurot ja vellit, talkkuna, veririeskat, makkarat, limput ja kala. Perunoita ja nauriita kekrinä kehotettiin kuitenkin välttämään, sillä niiden syöminen aiheutti syöjälle paiseita. Saapa nähdä kuinka käy, sillä tekemässäni kukkakaalikeitossa oli hieman perunaa.

Myös koristelu kuuluu syysjuhliin. Ystäväni, jonka luona istuimme iltaa, oli koristellut asuntonsa todella kauniisti. Varsinkin luonnonmateriaalit, kuten kuivat lehdet ja kuivuneet oksat, tuovat sisälle ihanaa metsäistä tunnelmaa. Luonnonmateriaaleja kerätessä on kuitenkin hyvä muistaa, mitä jokamiehenoikeudet oikeastaan kattavatkaan. Esimerkiksi sammalien, jäkälien ja varpujen poimiminen ei niihin kuulu, vaan maanomistajan lupa tarvitaan. Jokamiehenoikeudet lyhyesti löydät täältä. Sivuilta löytyy myös linkki esitteeseen, jossa aiheesta tarkemmin.

Merkittävin tunnelmanluoja syysjuhlissa on mielestäni kuitenkin pimeys ja valo. Hämärän keskellä lämpimän sävyinen valo tuo mieleen turvasataman, jossa on lämmintä ja kotoisaa. Kynttilät ja ns. jouluvalot tai pihavalot saavat aikaiseksi pehmeän tunnelman, jonka keskellä kupillinen teetä tai lasillinen viiniä maistuu hieman paremmalta.

Ihanaa syksyn aikaa!

Lähteitä: Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto. 1997, 20. painos; Suomalaisen Kirjallisuuden Seura; Talonpoikaiskulttuurisäätiö
Kuvat: Johanna Nylund 2020
Julkaistu

Kokeilin joogaa 30 päivän ajan

Kotijooga koukuttaa..

Koronakevät, -kesä ja -syksy ovat laittaneet liikuntatottumukseni uusiksi. Salilla ja ryhmäliikunnassa käyminen on jäänyt. Luonnossa liikkuminen, varsinkin kesän aikana, on puolestaan lisääntynyt. Loppukesästä ajattelin, että liikuntatottumuksia pitäisi jälleen muuttaa, sillä talvella ulos ei tule aina lähdettyä yhtä herkästi kuin kesällä. Siksipä kokeilin joogaa 30 päivän ajan kotona.

Koronan vaikutus näkyy varmasti monien liikuntatottumuksissa. Omalla kohdalla huomasin jo keväällä, että liikunnan väheneminen arjessa alkoi vaikuttaa niin fyysiseen kuin psyykkiseen olotilaani. Aloin tämän vuoksi korvata salikäynnit lisäämällä ulkoilua ja retkeilyä lähiluonnossa.  Itseni tuntien kurakelit eivät kuitenkaan aina saa minua riemusta kiljuen ylös, ulos ja lenkille. Kesän lopulla mietinkin uusia vaihtoehtoja liikunnalle.

Kotona on mahdollista tehdä monipuolisesti erilaisia treenejä, mutta koska joogaa olen harrastanut säännöllisen epäsäännöllisesti jo kahdeksan vuotta, ja toisaalta kehonpainolla treenaaminen kiinnostaa minua, päätin kokeilla joogaa 30 päivän ajan. Joogassa minua kiehtoo erityisestisen rauhoittava ja läsnäoloa lisäävä vaikutus.

Jooga ei vaadi suurta välinearsenaalia, joten sen puolesta kokeilemisen kynnys on matala. Oikeastaan joogamatto on ainoa tarvittava väline. Mitä vähemmän luistava maton pinta on, sitä paremman tuen siitä saa liikkeisiin. Treenivaatteiksi sopivat mukavat ja joustavat vaatteet. Esimerkiksi kulahtaneet verkkarit, kuten kuvasta näkyy.

Koska en ole ikinä tehnyt säännöllisesti tämän tyyppistä kotitreeniohjelmaa, halusin ensin kokeilla ilmaisia palveluita. Mikäli en kokisi kotijoogaa omaksi jutukseni, en olisi sidottu mihinkään sopimuskauteen. Maksulliset palvelut voivat olla hyviä ja tarjota lisäpalveluita, joita ilmaisvideot eivät tarjoa, mutta ilmaisuus tekee kokeilemisen aloittamisesta hyvin helppoa. Kunhan painaa videon käyntiin.

YouTubesta löytyy runsaasti ilmaisia treenivideoita. Sivustolla tuli melko nopeasti vastaan englanninkielinen kanava Yoga with Adriene. Kanavalla on yli kahdeksan miljoonaa tilaajaa, joten kyse on hyvinkin merkittävästä sisällöntuottajasta youtubessa. Tähän väliin mainitsen, että kyse ei ole kaupallisesta yhteistyöstä, vaan päädyin kokeilemaan joogaa Adrienen kanssa valmiin ja helposti aloitettavan 30 päivän treenin vuoksi.

Lyhyesti kuvattuna Home – 30 Days of Yoga With Adriene on nimensä mukaisesti 30 päivän joogaohjelma. Kanavalta löytyy muitakin 30 päivän joogaohjelmia, mutta itse kokeilin uusinta Home-ohjelmaa, jonka videot ovat ilmestyneet viime keväänä. Päivittäin joogaa tehdään noin 20-30 minuuttia. Tietyt liikkeet toistuvat lähes jokaisella kerralla, mutta uusia liikkeitä tulee mukaan jatkuvasti ja päivittäiset ohjelmat ovat aina eri kokonaisuuksia.

Kokeilin joogaa 30 päivän ajan. Mitä kehoni kertoi?

Kirjasin ylös fyysisiä tuntemuksiani koko projektin ajan ja käyn niitä nyt läpi neljälle viikolle jaettuna. Tiivistäen voisi sanoa, että maltti on valttia tällä matkalla. Ennen viikkokohtaista analysointia haluan vielä tuoda esille oman lähtökohtani tähän 30 päivän joogaprojektiin.

Minulla on yleensä aina oikea kylki enemmän jumissa kuin vasen. Tämä johtuu kenties pienten onnettomuuksien mukana tulleista vaivoista ja mahdollisista virheasennoista. Oikeasta polvesta aikanaan taitettu nivelsiteet ja oikea olkapää-hartiaseutu on ottanut osumaa kolarissa. Toisaalta nämä kehon vaivat ovat aina olleet minulle syy liikkua ja pyrkiä estämään niiden paheneminen. Keholliset kokemukset ovat kuitenkin yksilöllisiä ja omissa kokemuksissani tulevat esille nämä omat vaivani.

Ensimmäinen viikko (päivät 1-7)

Heti ensimmäisen päivän treenin jälkeen huomasin, kuinka jumissa kehoni oli. Minusta tuntui, että lihakseni, lihaskalvoni, niveleni.. kaikki reagoivat kuin olisivat olleet staattisessa tilassa pitkään. Kaikesta hyötyliikunnasta huolimatta näin.

Yleensä minulla jumittavat niska-hartiaseutu, rintakehänalue sekä lonkat ja takareidet. Yleisiä ongelma-alueita ainakin istumatyöläisille. Viikon kuluttua huomasin takalinjani olevan vähän vähemmän kireä. Esimerkiksi alaspäin katsovassa koirassa (downward facing dog – Adho Mukha Svanasana) kantapäiden lattiakosketus ei tuntunut täysin mahdottomalta ajatukselta. Tämä ei muuten ole edes kaikille mahdollista, vaan kehosi rakenne vaikuttaa asiaan. Itse kuitenkin tiedän, että aiemminkin olen saanut kantapäät tässä asanassa lattiaan saakka.

Negatiivisena asiana päivittäinen jooga tuntui ensimmäisen viikon jälkeen liian kovalta rasitukselta lonkalleni, sillä vasen lonkkani selkeästi kipuili. Tämän huomasin varsinkin sotureihin nousuissa sekä kuudennen päivän vatsalihasliikkeissä. Kipuilu voi kuitenkin johtua myös heikentyneestä lihaskunnosta ja kehonhallinnan puutteesta, jolloin liikkeeseen ei saa ideaalia tukea omasta kehosta.

Toinen viikko (päivät 8-14)

Epämieluisat tuntemukset kehossa jatkuivat uuden viikon alussa. Kahdeksantena päivänä harjoituksen rauhallinen pään pyörittely tuntui niskassani epämukavalta nitinältä ja natinalta. Ja sitten yhdeksännen päivän aamuna tunsin voimakkaamman ”muljahduksen” jossain lapojen seudulla. Sellainen ”Oho, joku liikahti” tuntemus. Tämä oli kuitenkin onneksi positiivinen muljahdus, sillä tapahtuneen jälkeen pääsin huomattavasti helpommin alaspäin katsovaan koiraan ja eteentaivutuksiin.

Toisen viikon aikana kehoni alkoi vähitellen olla avautumassa pidemmän, alkukeväästä alkaneen joogatauon jälkeen. Joogassa on mielestäni tärkeää kuunnella omaa kehoaan ja olla sille lempeä, vaikka olisikin asettanut itselleen tavoitteita kehittyä esimerkiksi tiettyjen asanoiden kohdalla. On tärkeää muistaa antaa keholle aikaa. Voi kestää pidempäänkin, ennen kuin keho alkaa tuntua rennolta. Varsinkin jos mukanaan kantaa pahoja jumeja.

Toisen viikon aikana alkoivat haasteet edetä 30 päivän joogaohjelmassa. Viikon aikana minulta jäi kahden päivän treenit välistä, mutta kirin nämä päivät kiinni tekemällä yhtenä päivänä kolme treeniä putkeen.

Kolmas viikko (päivät 15-21)

Kolmas viikko oli haastava. Toisella viikolla alkanut lipsunta päivittäisestä treenistä jäi päälle ja lopulta viikko venyi kaksi päivää pitkäksi. Huomasin myös, että osana päivistä treeni aiheutti minussa ärtymystä. Tämä ärtymyksen tunne on minulle tuttu joogan tai minkä tahansa liikunnan harrastamisesta. Usein tunne on sidoksissa arjen tapahtumiin ja hormonikiertoon. Kuukautisikiertoa seuraamalla voikin omia tunteitaan ja olotilassa tapahtuvia muutoksia ymmärtää hieman paremmin.

Kolmannella viikolla kehossa tuntui jonkin verran rasitusta. Rasitus ei tunnunut niinkään kipuna, vaan sen sijaan huomasin tunnistavani tiettyjen lihasten läsnäolon paremmin. Kehoni välitti muitakin tuntemuksia. Kuten aiemmin mainitsin, on oikea kylkeni yleensä hieman enemmän jumissa kuin vasen, ja nyt kolmannella viikolla keskivartaloni tuntui toispuoleiselta. Peilistä katsoessa en näyttänyt seisovan vinossa, mutta minusta tuntui kuitenkin siltä.

Lonkkien alue oli tässä vaiheessa 30 päivän ohjelmaa  selkeästi avoimempi kuin alussa. Tämän laitoin merkille varsinkin perhosessa (Butterfly Pose – Baddha Konasana), jossa lattialla istuttaessa jalkapohjat asetetaan toisiaan vasten ja polvien annetaan laskeutua mahdollisimman lähelle lattiaa. Edelleen perhoseni oli (ja on) toispuoleinen, mutta lonkkien alueen kiristävä tunne on hellittänyt hieman.

Vaikka kehitys on hidasta, niin kolmannen viikon aikana huomasin, että olin saanut paremman yhteyden lihaksiin  ja eri liikkeitä tehdessä tuen ja avun hakeminen koko kehosta sujui jo luontevammin.

Neljäs viikko + viimeiset kaksi päivää (päivät 22-30)

Joka päivä joogaamisen vaikeudet jatkuvat viimeisellä viikolla. Keskimääri tein joogaa joka toinen päivä ja aina kaksi treeniä kerrallaan. Tuplatreenejä tekemällä huomaa muuten joogaliikkeiden raskauden paremmin.

Neljännellä viikolla tunsin lisää positiivisia tuntemuksia kehossa. Varsinkin kyljet tuntuivat venyvän välillä ”täyteen mittaansa” ja ryhdin suorana pitäminen oli helpompaa ja jotenkin automaattisempaa. Neljännellä viikolla merkittävin motivaattori oli kuitenkin ohjelman loppuun saattaminen, eli projektin päättyminen onnistuneesti tai ainakin sen viimeisteleminen.

Kokeilin joogaa 30 päivän ajan. Mitä jäi käteen?

Alkuun muutama sana ohjelmasta Home – 30 Days of Yoga With Adriene. Joogaohjaajana Adriene oli omaan makuuni sopiva. Ohjaamisen tyyli on rauhallinen ja selkeästi ohjaava. Lisäksi isona plussana videoilla esiintyy Adrienen koira Benji! Joogakaveriksi Benji on kyllä hämmentävän rauhallinen koira.

Iso plussa Adrienen onjelmalle on sen vaihtelevuus. Välillä päiväohjelman painopiste on enemmän tasapainossa, välillä keskivartalon lihaksissa ja välillä rentoutumisessa (jolloin harjoituksen voi tehdä vaikka laiturilla). Monipuolisen kokonaisuuden ansiosta en kyllästynyt ohjelmaan, vaan mielenkiinnolla odotin millaisia liikkeitä seuraavalla kerralla oli luvassa. Liikkeistä voi muuten tehdä haastavampia tai kevyempiä versioita, josta Adriene muistutti ajoittain. Ohjelma sopii siksi eritasoisille joogaajille.

Ohjelman viimeisenä päivänä liikkeet tehtiin ilman Adrienen ohjaavaa puhetta. Periaatteessa idea oli ihan hauska, sillä samoja liikkeitä on harjoiteltu jo 29 päivän ajan. Ohjelmat ovat kuitenkin vaihtuneet päivittäin, joten myös tämä 30. päivän ohjelma oli uusi kokonaisuus. Tästä syystä vilkuilin ruutua jatkuvasti ja keskittyminen liikkeisiin kärsi hieman. Tämä muistutti minua siitä, millaista on olla joogassa vasta-alkaja.

Keskittymisen mennessä enemmän ohjaajan seuraamiseen ja hengityksen miettimiseen, ei välttämättä oikein pääse täysin kiinni siihen läsnäolon tunteeseen, jonka olen maininnut. Tähän onneksi yksinkertaisena ratkaisuna on harjoitteleminen. Vähitellen liikkeet muistaa paremmin ja voi keskittyä enemmän omaan treeniin.

  • Onnistumiset:
    Lihaskunto parani
    Ryhti parani
    Kehonhallinta parani
    Keho on vähemmän jumissa
    Mieliala parani
  • Haasteet:
    Joogalle ajan varaaminen

Kaikkiaan 30 päivää joogaa oli mielenkiintoinen kokemus. Alle 30 minuutin päivittäisiin ohjelmiin oli periaatteessa helppo lähteä, sillä aloittaminen ei vaatinut muuta kuin maton levittämisen lattialle. Lisääksi alle 30 minuutin mittaisista treeneistä palautuminen oli nopeaa. Valmiit videot mahdollistavat myös sen, että treenin voi tehdä silloin kun itselle sopii. Kokemuksen perusteella voisin olla kiinnostunut myös maksamaan kotijoogatunneista, sillä minun tuli oikeasti tehtyä joogaa kotona, vaikka epäilin, että kokeilu saattaisi jäädä kesken.

Vaikka treeni oli kohtuullisen kevyttä, huomasin 30 päivän aikana enemmän muutoksia kehossani, kuin mitä olin odottanut. Ryhtini suoristui, lihakseni tuntuvat ”pidemmiltä” ja vähemmän jumissa olevilta. Fyysisten muutosten lisäksi huomasin myös psyykkisiä muutoksia. Joogaa tehdessä mieli rauhoittuu, ja koinkin oloni huomattavasti levollisemmaksi ohjelman loppua kohden.

Suurimpana erona 30 päivän treeniohjelmalla aiempaan joogaamiseeni ei niinkään ollut viikon aikana tehdyn joogan määrä. Olen siis aiemminkin tehnyt muutamia pidempiä treenejä viikon aikana, jolloin harjoituksen pituus on noin 1,5 h kerralla. Suurin ero oli joogan harjoittaminen päivittäin tai lähes päivittäin. Juuri tällä voi olla iso merkitys. Harjoitukseen liittyvä aktivoituminen, keskittyminen, rentoutuminen, pysähtyminen ja hiljentyminen useamman kerran viikossa vaikuttaa tekevän hyvää.

Miksi on niin vaikeaa irrottaa 30 minuuttia päivässä asialle, josta tulee hyvä olo?

Suurin haaste ja kysymys tämän 30 päivän jälkeen on selkeä. Miksi on niin vaikeaa irrottaa 30 minuuttia päivässä asialle, josta tulee hyvä olo? Tätä kysymystä minun tulee pohtia hieman tarkemmin. Vastaus siihen löytyy todennäköisesti sisältäni, sillä puoli tuntia on kuitenkin hyvin kohtuullinen aika vuorokaudesta. Syy ei minun kohdallani ole siinä, etteikö minulla olisi puolta tuntia aikaa. Enemmänkin kyse on siitä, että minun on välillä vaikea päästää irti jatkuvasta kiireen tunteesta.

Tämä lienee useille tunnistettavissa oleva haaste. Olemme tottuneet siihen, että koko ajan pitäisi olla tekemässä tai suunnittelemassa. Aivot ovat koko ajan valjastettu pohdintaan, vaikka tässä hetkessä niille ongelmille, jotka pohdituttavat, ei voisi tehdä mitään. Positiivisesti ajatellen ongelmaa ei voi ratkaista ennen kuin sen on tunnistanut, ja nyt ongelma on selkeästi tunnistettu. Ehkäpä tämä ongelma ratkeaa yksinkertaisesti sillä, että jatkan päivittäisiä keskittymisharjoituksia, esimerkiksi joogan muodossa. Kenties harjoitus tekee mestarin. Katsotaan..

Miten aion jatkaa tästä eteenpäin?

Kokeilin joogaa 30 päivän ajan ja koin harjoittelun tuovan niin paljon positiivisia elementtejä arkeeni, etten ole valmis luopumaan niistä. Päästyäni 30 päivän joogaohjelman loppuun päätin aloittaa sen alusta. Toisella kierroksella olen huomannut selkeämmin mm. kehonhallinnassa tapahtuneen kehityksen. Nähtäväksi jää, saanko nyt viimein useiden joogan ON/OFF -vuosien jälkeen juurrutettua harjoitukset kiinteäksi osaksi arkeani.

Millaisia joogakokemuksia sinulla on? Mikä on ollut haastavaa? Mikä on ollut hauskaa ja innostavaa? Kommentoi alle!

Julkaistu

Melontaretki Airistolla

Syksyn viimeinen melontaretki

Syyskuun viimeinen päivä tarjosi auringonpaistetta ja vuodenaikaan nähden lämmintä säätä. Merellä oli hiljaista ja tyyntä. Samalla tunnelma oli kuitenkin haikea, sillä todennäköisesti tämä melontaretki Airistolla on minulle syksyn viimeinen melontaretki.

Meditatiivinen tila kuvaa tiivistetysti tätä retkeä. Valo, hiljaisuus, rauha ja yhteys luontoon. Melonta on minulle uusi harrastus, vaikka muutamia kertoja olen sitä vuosien aikana kokeillutkin. Se mikä minua melonnassa kiehtoo, on mahdollisuus päästä vesille sekä lähelle luontoa ja eläimiä.

Melontaa voi kuitenkin lähestyä myös muista näkökulmista. Laji tarjoaa opeteltavia tekniikoita ja mahdollisuuden kehittyä itselle sopivaan tahtiin. Itse harjoittelin tällä kertaa uutta tekniikkaa melomalla ystäväni valmistamalla perinteisellä grönlantilaismelalla. Mela on valmistettu puusta ja yleisesti käytettyyn euromelaan verrattuna on sen tuntuma hieman erilainen.

Melonta tarjoaa lisäksi liikuntaa ja hyvinvointia. Valitsemalla omille taidoille sopivat olosuhteet, on melonta useimmille sopiva harrastus. Melonnan suosio onkin tänä kasvanut huomattavasti.

Iso ja avara Airisto

Melontaretkemme suuntautui Airistolle. Noin 20 kilometriä pitkä Airiston merialue sijaitsee Turun, Naantalin ja Paraisten alueella. Eteläiset osat alueesta kuuluvat Seilin valtakunnallisesti arvokkaaksi luokiteltuun maisemaan.

Olin ensimmäistä kertaa Airistolla melomassa ja sää oli hyvin leppoista. Aukeaa vesialuetta riittää kuitenkin siinä määrin, että kovalla tuulella ei kannata alueen väljimmille vesialueille lähteä melomaan. Ei ainakaan kokemattoman melojan, kuten minun.

Ruska on tällä hetkellä parhaimmillaan, mutta täällä sitä ei kovin selkeästi huomaa. Saaristossa lehtipuita ei rantaviivassa ole kovinkaan paljon. Maisema näytti siltä, että tämä kaunis päivä voisi yhtä hyvin olla huhtikuinen, heinäkuinen tai vaikka marraskuinen. Hiljaisuus kuitenkin kertoi selkeämmin siitä, että kesä on jo ohi. Ihmiset ovat poissa. Veneet seisovat laitureissa.

Hiljaisuuden lisäksi auringonpaiste ja liki tyyni meri täyttivät tilan. Meloimme rauhallisella rytmillä. Välillä jäimme vain kellumaan ja nauttimaan uskomattoman kauniista päivästä. Tässä hetkessä, luonnon keskellä, koin olevani onnellinen ja etuoikeutettu.

Valo, hiljaisuus ja rauha tuntuivat siirtyneen luonnosta minuun.

Luonto tekee meille hyvää. Luonnon tuottamaa hyvinvointia on tutkittu ja yhä enemmän on näyttöä siitä, että luonnossa olemisella on positiivinen vaikutuksista meihin ihmisiin. Luonto muun muassa saa meidät liikkumaan, parantaa keskittymiskykyä ja vähentää stressiä sekä parantaa mielialaamme ja suhtautumistamme kanssaeläjiin.

Olimme saaristossa noin 4-4,5 tuntia. Olotilani retken jälkeen oli todella hyvä ja selkeä. Valo, hiljaisuus ja rauha tuntuivat siirtyneen luonnosta minuun. Tätä tunnetta ja luonnossa olemisen merkitystä ei pidä unohtaa talven aikana jumiutumalla vain sisätiloihin. Jokainen vuodenaika tarjoaa omat mahdollisuutensa ulkona olemiselle ja harrastamiselle.

Haikein mielin ja kevättä odottaen

Hämmentävän lämpimät syyskuun päivät ovat antaneet jatkoaikaa kesälle, mutta nyt alkaa lopulta tuntua siltä, että syksy on todella täällä. Merivesi on tällä hetkellä noin 12-13 asteista. Neopreenihanskat käsissä vesi ei tuntunut vielä liian viileältä, mutta rehellisyyden nimissä, on oma varustetasoni kaukana siitä, mitä turvallinen kylmän kauden melonta vaatii. Ehkäpä ensi vuonna tilanne on toinen ja voin venyttää melontakautta, mutta näillä näkymin tämä melontaretki Airistolle oli samalla minulle syksyn viimeinen melontaretki.

Olen päättänyt, että ensi vuonna haluan meloa enemmän. Tehdä sekä kunto- ja tekniikkatreenejä että näitä hitaita olemiseen ja ympäristön tarkkailuun keskittyviä retkiä, jotka ovat suosikkejani. Luonnonvesiin paluun odottaminen tuntuu tällä hetkellä hyvin pitkältä odotukselta, mutta onneksi kevät tulee lopulta kuitenkin.

Artikkelikuva Markku Kuittinen 2020, muut kuvat Johanna Nylund 2020,
Lisää luonnosta ja hyvinvoinnista: Metsähallitus, Luonto ja terveys; Nature and Health, Annual Review of Public Health
Julkaistu

Saariston hiljaisuus

Souturetki äänettömyyteen

Virikkeettömän loman yksi aktiivisimmista päivistä piti sisällään noin 11 kilometrin souturetken. Reittimme kuljetti veneemme saarten välistä rauhalliseen satamaan lounaalle. Alun perin ajatus oli kotiutua lounaan jälkeen, mutta uudella energialla jatkoimme suunnilleen yhtä pitkän matkan kiertämällä vielä vastapäisen saaren.

Ilma seisoi. Tuuli oli lakannut tuulemasta jo muutama päivää sitten. Soutuveneemme liikkui tasaisen rauhallisesti halkoen edessä aukeavaa merta. Taivas oli pilvessä. Meri ja taivas tuntuivat sulautuvan yhdeksi siniharmaaksi massaksi, eikä missään ollut varjoja. Koko maailma tuntui pysähtyneen.

Pilvet hajottivat auringon säteet joka puolelta vastaan tulevaksi kirkkaudeksi. Veneemme lipui hiljalleen eteenpäin ja ympärillämme oli saariston hiljaisuus.  Tunnelma oli taianomainen, hieman epätodellinen.

Lintuja oli paljon, mutta nekin olivat hiljaa. Keväällä alkaneet äänekkäät kosiomenot olivat jo päättyneet. Nyt linnut katselivat hiljalleen etenevää seuruettamme. Ne vartioivat pesiään tai jo kuoriutuneita poikasiaan. Tässä ympäristössä koimme olevamme vieraita, tunkeilijoita, tarkkailijoita ja tarkkailtavia.

Muutimme kurssia kiertääksemme joutsenperheen, joka ylitti saarten välistä vesialuetta. Me olimme toissijaisia, me väistimme.

Airon jo hieman rosoinen pinta vasten kämmentä. Vähitellen muodostuva rakko iholla. Liikkeen aiheuttama hiljainen natina ja meren vastus airon rikkoessa sen pinnan.

Putoilevia vesipisaroita, jotka muodostivat meren pintaan renkaita. Ilmiö toistui jokaisella airon vedolla ja toistoja oli paljon. Nuo vedot rytmittivät uneliasta matkaamme, jolla ei ollut määränpäätä, kunnes jossain vaiheessa löytäisimme taas itsemme kotirannasta.

Tällä kertaa halusin kertoa vähemmän sanoilla ja keskittyä enemmän kuvilla kerrontaan. Tässä tapauksessa yksi kuva kertoo retken tunnelmasta enemmän kuin tuhat sanaa. Voisinpa palata tuohon päivään ja hetkeen, kun meitä ympäröi maaginen saariston hiljaisuus.

Julkaistu

Virikkeetön loma on ihana!

Kun Lofootit vaihtuivat keväällä mökkeilyyn saaristossa..

Lomalle usein suunnitellaan paljon tekemistä ja erilaisia virikkeitä. Eikä ihme, sillä harvoin töiden ohessa jaksaa tai ehtii kaikkea sitä kivaa ja mielenkiintoista tehdä, mitä elämä tarjoaa. Tämä vuosi kuitenkin muistutti minua siitä, kuinka ihana ja ajatuksia herättelevä virikkeetön loma voi olla.

Tänä vuonna kesäloma suunnitelmat ovat monilla menneet uusiksi ja lomat muodostuneet hyvin erilaisiksi koronan rajoituksista johtuen. Näin myös omalla kohdalla ja olen asiasta oikeastaan iloinen, sillä se herätti minussa jotain mitä en lomalta olisi odottanut.

Mutta aloitetaan alkuvuodesta 2020. Pari vuotta elämästäni ehti vierähtää ilman kunnollista lomaa ja nyt loma häämötti viimein muutaman kuukauden päässä. Kuinka olinkaan tätä lomaa odottanut. Kalenteriini olin kirjoittanut kesäkuun alkuun Norja (Lofootit-Tromssa-Alta). Tarkoituksena oli viettää muutamia päiviä ensin Lofooteilla ja ajaa sitten Tromssan kautta Altaan ihailemaan esihistoriallisia kalliopiirroksia, joista olen opiskeluaikoina väitöstutkimuksenkin lukenut. Norjan upeista maisemista olin haaveillut jo useamman vuoden.

Sitten tuli korona. Maaliskuussa alkoivat rajoitukset ja kotikaranteenit. Mitä pidemmälle kevät eteni, sitä epävarmemmalta Norjaan pääseminen vaikutti. Kuinka epäreilulta tuntui, että nyt, kun loma viimein tuli ajankohtaiseksi, päällä oli globaali pandemia. Tätä en kyllä olisi osannut ennustaa matkasuunnitelmia tehdessä.

..aktiivisesta kokemuslomasta tuli yhtäkkiä passiivinen olemisloma.

Saimme jännittää viimeiseen asti, pääsisimmekö reissuun. Lopulta sekä Suomen että Norjan hallitukset linjasivat, että valtioiden rajan ylittämistä koskevat rajoitukset puretaan kesäkuussa. Niin, kesäkuussa juuri sinä päivänä, kun meidän oli tarkoitus palata Norjasta takaisin Suomen puolelle. Summa summarun kaiken odottamisen jälkeen saimme todeta, että Norjaan emme tällä lomalla pääse. En voi väittää, ettenkö olisi ollut hyvin pettynyt tilanteeseen, mutta se oli mikä se oli.

Kävimme läpi vaihtoehtoja, mitä voisimme lomalla tehdä kotimaassa. Hyvin pian huomasimme kuitenkin, että energiaa ei uusien suunnitelmien tekemiseen ollut. Halusimme vain helpon ratkaisun ja päädyimme lähtemään mökille. Nyt ei pidä käsittää väärin, olen aina rakastanut mökkeilyä, mutta.. Ajatus tutusta mökistä tuntui kyllä aika laimealta Norjaan verrattuna. Samalla aktiivisesta kokemuslomasta tuli yhtäkkiä passiivinen olemisloma.

Virikkeetön loma alkakoon!

Ensimmäisenä lomapäivänä lähdimme Turusta kohti saaristoa linja-autolla. Kustavin keskustassa pysähdyimme tekemään ruokaostokset ja ennakkoon tilattu taksi haki meidät kyytiin kaupan edestä. Taksikuskilta kuulimme samalla paikallisia kuulumisia ja tietoja siitä näkyikö poikkeuksellinen kevät jo Kustavin kesäasukkaiden käytöksessä. Kuulemma mökkiläisiä oli käynyt ahkerammin kuin normaalisti pitkin kevättä. Tästä huolimatta satamassa oli kesäkuun alussa vielä hyvin hiljaista, saariston kesäkauden alkaessa kunnolla vasta juhannuksena ja päättyessä elokuun alkupuolella.

Tässä välissä lienee hyvä täsmentää missä mökkimme on, sillä monille mielikuva mökkeilystä on loputonta rikkaruohojen kitkemistä, nurmikon leikkaamista ja muita askareita. Meidän mökkimme sijaitsee saaressa. Kuten kaikki Turun saaristossa vierailleet tai siellä asuvat tietävät, on saariston luonto hauras ja kitukasvuinen. Sitä enemmän mitä ulompana merellä ollaan tai mitä pienemmällä saarella. Ruohon leikkaamista tai rikkaruohojen nyppimistä ei siis ollut luvassa. Kulmakivien päällä seisovat rakennuksetkaan eivät kaivanneet suuria kunnostustöitä.

Samalla olin kuitenkin iloinen, että ehdin nyt viettää mökillä aikaa. Mökkimme on minun lapsuuteni kesien maisema.  Tänne tulimme, kun kevätlukukausi koulussa päättyi ja kaupunkiin palasimme vasta vähän ennen koulun alkua. Myöhemmin teini-ikäisenä aloin viettämään osan kesälomista kaupungissa. Saaristo ja Itämeri ovat kuitenkin aina olleet minulle tärkeitä. Saaristokesillä on ollut suuri vaikutuksensa identiteettiini ja tapaani olla.

Keskeinen oppi mökillä vietetystä ajasta on taito olla rauhassa luonnon ympäröimänä tekemättä mitään. Useita kallioilla istuttuja tunteja merta katsellen ja nuoren ihmisen ajatuksia läpi käyden. Aikuisiällä opiskelujen ja työelämän kiireessä minusta kuitenkin tuntui siltä, että olin kadottanut olemisen taidon pahasti. Tästä asetelmasta kaksi viikkoa mökillä tuntui jopa hieman hämmentävältä ja ahdistavalta ajatukselta. Mitä jos en osaisi pysähtyä enää nauttimaan olemisesta? Mitä jos en jaksaisi arjen stressaamien aivojeni ajatuksia? Mihin täällä voisi silloin kaiken vapaan ajan käyttää?

Kuulostaa helposti aika tylsältä, eikö totta?

Aluksi tämä käytettävissä olevan ajan määrä tuntui vieraalta. Päivän ohjelma oli pääosin seuraava: Aamupala – lounas – päivällinen – ja niinä päivinä, joina koki tervetta itsensä kuuraamiselle, sauna. Näiden toimien välissä oli monta tuntia kulutettavaksi.

Lisäohjelmaa lomaan muodostivat saaren (itseasiassa neljän saaren) ympäri soutaminen, käpyjen kerääminen pois poluilta, soutuveneen pohjan pesu, nyrkkipyykki, lukeminen, luonnon tarkkailu ja retki Jurmoon. Kaiken lisäksi olin luvannut itselleni, että lomalla vähennän ruutuaikaa. Kuulostaa helposti aika tylsältä, eikö totta? Olihan käytettävissä kaksi viikkoa, 14 kokonaista päivää, joka tunteina tekee 336.

Vaan miten olinkaan saattanutkaan unohtaa mökin rauhan. Olemisen ihanuuden. Yllätyksekseni tavoitin nopeasti tämän saaristossa aikanaan opitun tutun tunteen ja taidon. Viikon päästä, kun seurueemme toinen jäsen suuntasi takaisin kaupunkiin, olin niin suunnattoman iloinen siitä, että minulla oli vielä aikaa ”vain olla”. Tätä olin todella kaivannut. Enemmän kuin uusia kokemuksia ja upeita maisemia, olin selkeästi kaivannut mahdollisuutta vain olla ja pysähtyä.

Seuraavalla viikolla yksin ollessa omaksi rutiiniksi kehittyi joka aamuinen kohtaaminen tiiran kanssa ruoppauksella, rantakallioilla makoilu silmät kiinni ja omien sisäisten tuntemusten kuunteleminen. Lopulta pelkkä oleminen vei voiton kaikesta muusta. Jopa kirjat, jotka otin mukaan luettaviksi, jäivät lukematta.

Virikkeetön loma antoi enemmän kuin uskalsin odottaa

Jälkikäteen ajateltuna mökille tuleminen kovasti odotetun Norjan matkan sijaan saattoi olla merkittävämpi käänne kuin ajattelinkaan. Nyt minulla oli aikaa todella kuunnella itseäni. Kohdata stressin ja kiireen alla odottamassa olleet patoutuneet tunteet, ja miettiä oliko elämäni oikeilla raiteilla. Pohtia kysymystä: Mikä elämässäni tekee minut onnelliseksi ja mikä onnettomaksi?

Näille ajatuksille tilan löytäminen oli tärkeää, sillä nyt pystyin tunnistamaan syitä ja seurauksia, sekä mahdollisia virheitä, joita olisin saattanut tehdä käydessäni ylikierroksilla. Herkästi epämääräisessä huonossa olossa alamme muokkaamaan elämässämme olevia palikoita uuteen järjestykseen. Siinä samalla saatamme poistaa elämästämme asioita, jotka oikeasti eivät ole syyllisiä pahaan oloon. Usein niitä, joista luopuminen on ”helpoimmin” tehty, kuten esimerkiksi harrastukset. Samalla saatamme pitää kiinni niistä asioista, jotka pahan olon aiheuttavat.

Tämä olemisloma oli selkeä alku jollekin, mikä on vielä epäselvää. Tätä pohdintaa ja kesäkuussa alkanutta matkaa tulen jatkossa varmasti käsittelemään artikkeleissani näillä sivuilla. Asiat tuskin loksahtavat paikoilleen heti, vaan etenen tunnustellen, pohtien ja analysoiden. Selkeästi oma olemisesta heränneiden ajatusten ja tunteiden prosessointi on vielä kesken.

Oman kokemukseni pohjalta kannustan kuitenkin jokaista, omien resurssien mukaan, varaamaan aikaa olemiselle. Elämme kokemusten ja elämysten aikaa, mutta on hyvä muistaa, että tekemisen minimointi lomalla voi olla myös todella hyvä asia. Virikkeetön loma voi itsessään olla elämys ja siihen kannattaa suhtautua avoimin mielin. Siinä missä aktiiviset lomat kaiken tekemisen kanssa ovat hauskoja, tällaiset olemislomat ovat hyviä matkoja itseen, omaan sisimpään. Ja sinne on aina välillä hyvä kurkistaa.

Terveisin
Johanna

P.S. Vuosi on ollut poikkeuksellinen, mutta toivottavasti sinäkin olet pystynyt nauttimaan kesästä! Virikkeettömästä tai virikkeellisestä.

P.P.S. Somessa on kesän aikana tullut vastaan paljon kuvia upeasta Pohjois-Norjasta. Monet ovat sinne juuri tänä vuonna matkustaneet. Onneksi Norja kyllä odottaa minua. Ehkä ensi vuonna sitten tai seuraavana.

Julkaistu

Bloggaamisen aloittamisen vaikeudesta

Miksi bloggaamisen aloittaminen on niin vaikeaa?

Onko syynä ehkä tekniset haasteet? Ehkäpä valkoisen paperin kammo. Kenties oman itsensä esille tuominen. Pelko siitä, että omaa sisältöä ei haluta lukea. Sisällä oleva tunne oman asiantuntijuuden riittämättömyydestä. Itsekritiikki. Syitä tähän voi olla monia. Itselläni kesti liki puolitoista vuotta siirtymä ajatuksesta blogin julkaisuun. Tässä artikkelissa pohdin oman polkuni kompastuskiviä, kun kyse on bloggaamisen aloittamisen vaikeudesta.

Nettiä selatessa vastaan tulee paljon erilaisia artikkeleita siitä, kuinka helppoa bloggaamisen aloittaminen on. Kolme, viisi tai seitsemän vaivatonta askelta, ja kas, olet bloggaaja. Periaatteessa näin. Itse kuitenkin sain kypsytellä asiaa pitkään – pidempään kuin olisin uskonut – ennen kuin sain julkaistua blogini.

Osa haasteista oli teknisiä. En ollut perehtynyt aiemmin perehtynyt webhotelleihin, sähköpostilistojen keräämiseen tai valmiiden teemojen muokkaamiseen. Ja rehellisesti, kun nyt blogi on julkinen en vieläkään ole ihan kaikesta perillä, vaan opittavaa riittää. Tämä olkoon samalla bloggaamisen aloittamisen vaikeudesta opittua kohta yksi: Blogi on sähköisessä, jatkuvasti päivittyvässä ympäristössä, kaikkea ei tarvitse tietää ennakkoon vaan teknistä osaamista voi kartuttaa omien tarpeiden mukaan blogia ylläpitäessä.

Valkoisen paperin kammo vaivasi minua pitkään. On se hassua, että ihminen voi kirjoittaa yli 100 sivua opinnäytetyötä, mutta ei saa aikaiseksi 300 sanaa blogitekstiä. Toki blogiteksti on tyylillisesti erilaista, mutta kun kyse ei ole siitä, etteikö tekstiä kykenisi yksinkertaisesti tuottamaan. Todennäköisesti tämä on ongelma vain hyvin harvan kohdalla.

Suurempi haaste itselleni oli löytää oma ääni. Kirjoittamamme tekstit luovat kuvan meistä ihmisinä, joten ”Kuka minä olen?”. Opinnäytettä kirjoittaessa olen tieteellisiä tutkimusmenetelmiä käyttävä tutkielman tekijä, mutta blogissa haluan olla lähempänä arkista minääni epätäydellisyyksineni. Lopulta päätin, että bloginkirjoittaja minäni saa kehittyä prosessin aikana, muuten en ikinä pääse blogini kanssa ajatusta pidemmälle.

Tästä päästäänkin hyvin oman itsensä esille tuomiseen. Minulle tämä on haaste, sillä en ole parrasvaloissa viihtyvä ihminen. Samalla kuitenkin koen tiedon jakamisen mielekkääksi asiaksi. Bloggaamiseen liittyy kirjoittajan persoonallisuuden tuominen osaksi sisältöä aina jossain määrin, ja tämä puolestaan luo kirjoittajasta julkisen henkilökuvan. Tämä on iso askel minulle. Kuinka paljon haluan itsestäni kertoa ja millä tavalla? Tähän kysymykseen en osaa tällä hetkellä vielä vastata, mutta päätin, että se ei saa enää seistä blogin julkaisun tiellä.

Mutta olenko riittävän asiantunteva, että minun on järkevää edes miettiä bloggaamista? Tämä onkin mielenkiintoinen kysymys, joka varmaan saa vastauksen palautteen perusteella. Toisaalta oma blogini käsittelee minulle tuttuja arkisia asioita, jotka pyörivät oman elämänfilosofiani ympärillä. En blogissani pyri olemaan asiantuntija sellaisissa teemoissa, joissa en ole. Siltikin, vaikka tarkoituksena on kirjoittaa itselle hyvin tutuista asioista, tai kokemuspohjaisesti, koen riittämättömyyden tunnetta.

Kohtuuton itsekritiikki on omiaan tuhoamaan unelmat ja viemään ilon tekemisestä.

Tässä vaiheessa on hyvä palauttaa mieleen Dunning & Kruger efekti (1999). Mitä vähemmän tiedät, sitä varmempi olet osaamisestasi, ja kun tietosi lisääntyy, muutut epävarmemmaksi, kunnes lopulta tiedät tarpeeksi arvioidaksesi tietomääräsi ja osaamisesi oikein.

Itsekritiikki, tai tarkemmin kohtuuton itsekritiikki. Tämä on melkoinen mörkö. Sellainen iso ja synkeä niskaan huohottaja, jonka hengitys haisee tympeälle ja läsnäolo tuntuu ahdistavalle. Kohtuuton itsekritiikki on omiaan tuhoamaan unelmat ja viemään ilon tekemisestä. Liiallisuuksiin menevän itsekritiikin ei tarvitse tarkoittaa sitä, että en osaisi mitään. Se voi tarkoittaa myös sitä, että en koe tietäväni tarpeeksi tai osaavani riittävän hyvin. Joku muu on parempi sanojen käyttäjä, taitavampi piirtäjä, luovempi kokki..

Todellisuudessa joku toinen on todennäköisesti aina asiantuntevampi, luovempi tai taitavampi kuin minä. Pitäisikö minun antaa sen estää itseäni kirjoittamasta blogia? Ei. Ei todellakaan pitäisi. Asian voi kääntää niin päin, että kenelläkään muulla ei ole minun aivojani ja ajatuksiani, joten kukaan muu ei voi tehdä asioita täysin samalla tavalla kuin minä.

Minulla, meillä jokaisella, on oma ääni. Jos sinua, kuten minua, kiinnostaa oman äänen kokeileminen, niin anna palaa. Sitä, haluaako kukaan lukea minun tekstejäni, en voi tietää, ennen kuin julkaisen niitä.  Kriitikoita löytyy aina, eikä kaikkia voi miellyttää kuitenkaan. Älä anna siis liiallisen itsekritiikin vetää mattoa jalkojesi alta.

..tärkein askel on aloittaminen.

Bloggaamisen aloittaminen on varmaan joillekin helppoa, muutaman pienen askeleen ottamisen takana, mutta minulle se ei sitä ole ollut. Siksi olen pyrkinyt muuttamaan ajatuksiani siitä, että kaiken pitäisi olla valmista, enemmän siihen suuntaan, että kaikki muuttuu ja kehittyy koko ajan. Myös minä. Siksi se, minkä kokisin valmiiksi tänä päivänä voi olla jotain mikä esimerkiksi viiden vuoden päästä ei minusta vaikuta lainkaan valmiilta, vaan lähinnä raakileelta. Tästä syystä tärkein askel on aloittaminen.

Bloggaamisen aloittamisen vaikeudesta voisin kirjoittaa pidemmänkin jutun, sillä syitä ja tekosyitä tuntuu riittävän. Edellä käsitellyt aiheet ovat kuitenkin ne keskeisimmät, jotka ovat omalla polulla tulleet vastaan. Alle voit kommentoida millaisia haasteita sinulla on blogin aloittamisen suhteen tai millaisia haasteita olet voittanut matkallasi bloggaajaksi.

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial