Koti ja keittiö

Piparilyhty isomaltoosi-ikkunoilla

Helppo ja tunnelmallinen piparilyhty

Mikäli piparitalo tuntuu liian työläältä projektilta, syntyy piparilyhty helpommalla. Lyhtyä koristavien isomaltoosi-ikkunoiden teko on myös yllättävän helppoa.

Minulle piparilyhtyjen valmistaminen on jouluperinne jopa enemmän kuin piparitalojen. Lapsuudessa teimme kyllä molempia, mutta kun me lapset sitten kasvoimme hieman isommiksi, eikä piparitaloa enää jouluisin ollut pakko saada, valmistui lyhtyjä edelleen koristeeksi ja lahjoiksi.

Jokajouluinen piparien leipominen on sinänsä outo tapa minulle, sillä se on samalla jokajouluinen hermojen menetys. Jostain syystä turhaudun aina siihen, että lopputulos ei vastaa mielikuvaani ja koen jonkinlaista epäonnistumisen pelkoa koko projektin ajan. Siitäkin huolimatta on tämä pipariperinne sitkeässä, ja joka vuosi huomaan hankkivani materiaalit tätä hermojen menetystä varten.

Tällä kertaa suunnitelmana oli tehdä piparilyhty ja valmistaa isomaltoosista lyhdyn ikkunalasit. En ole aiemmin käyttänyt isomaltoosia, eli ns. sokerileipurin sokeria tai kondiittorisokeria. Isomaltoosista pystyy muotoilemaan todella kauniita lasimaisia elementtejä ja koristeita, mutta ensikertalaisena keskityin lähinnä jännittämään onnistunko edes sulattamaan isomaltoosin oikein.

Mitä isomaltoosi sitten oikein on? Minulle isomaltoosi on edelleen hieman mysteeri, mutta seuraavat tiedot onnistuin siitä keräämään. Isomaltoosi on pelkistäväksi sokeriksi luokiteltu sokeri, sokerialkoholi. Isomaltoosi on kemiallisesti lähellä maltoosia, eli mallassokeria. Molemmat ovat disakkarideja. Mielenkiintoinen tieto isomaltoosista on, että sen ei pitäisi aiheuttaa samassa määrin kariesta, kuin tavallisen sokerin.

Piparilyhty isomaltoosi-ikkunoilla – ohje

Ensimmäiseksi tarvitset mallin piparilyhdyn seinille. Löysin äitini vanhan keittokirjan välistä pahviset muotit, jotka ovat olleet käytössä niin pitkään kun muistan. Edellisen kerran olen itse käyttänyt muotteja varmaan 1990-luvulla, joten halusin valmistaa lyhdyn vuosien jälkeen tällä mallilla.

Omien muottien valmistaminen on hyvin yksinkertaista. Kenties helpoimmalla pääset, jos otat pohjiksi postikortteja tai jotain muuta määrämittaista pahvia. Paperikin käy, mutta pahvia, hieman tukevampana materiaalina, on helpompi käsitellä.

Tarvitset yhden kortin, josta valmistat oviseinän ja 1 – 3 korttia muita seiniä varten. Itse valmistin kolme erilaista elementtiä, eli kaksi seinistä on tässä lyhdyssä tehty samalla muotilla.

Muotin valmistus postikorteista

Aloita leikkaamalla toiseen kortin kapeista reunoista linnan muuria imitoiva kuvio. Toista tämä jokaiselle kortille.

Leikkaa seuraavaksi kaareva oviaukko yhteen korteista.

Leikkaa tämän jälkeen muihin kortteihin haluamasi laiset ikkunat. Omassa lyhdyssäni on pieniruutuisia ikkunoita sekä isompi kaari-ikkuna.

Piparien valmistus

Kun seinien mallit ovat valmiina voit aloittaa piparien valmistuksen. Itse käytin kaupan valmistaikinaa.

Kaulitse piparitaikina noin 5 mm paksuiseksi. Aseta pahvinen muotti taikinan päälle ja leikkaa taikinaa veitsellä, seuraten muotin reunoja. Leikkaa samalla kertaa sekä ulkoreunat että ovi tai ikkunat. Tässä vaiheessa selviää, miksi muotti on hyvä valmistaa pahvista, sillä veitsellä osuu herkästi muottiin. Paperinen muotti ei välttämättä kestä tätä repeämättä.

Mikäli haluat ovet oviaukkoon, leikkaa ne seuraamalla ensin muotin reunoja oviaukon kohdalla. Tämän jälkeen leikkaa veitsellä oven kohta muotin alareunassa seinien linjaa seuraten. Näin oviaukon kohdalle muodostuu suoraan oikean kokoinen pala taikinaa ovea varten. Itse halkaisin tämän palan vielä kahteen osaan parioviksi.

Nosta taikinasta leikatut palat lastan tai veitsen avulla leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista taikinan paisto-ohjeen mukaan.

Isomaltoosi-ikkunoiden valmistus

Seuraavaksi on vuorossa isomaltoosista ikkunoiden valmistus. Aseta kypsät pipariseinät leivinpaperille. Voit käyttää piparien paistamisessa käytettyä paperia.

Sulata isomaltoosia kattilassa. Isomaltoosi muuttuu nestemäiseksi 95-asteessa ja palaa tätä kuumemmassa herkästi, joten nosta tarvittaessa kattila välillä pois levyltä.

Nosta sulaa isomaltoosia lusikalla pipariseinien ikkuna-aukkoihin. Voit myös varovasti kaataa sulaa massaa kattilasta suoraan ikkuna-aukkoihin, jos tekemäsi ikkuna-aukot ovat suurempia.

Kuvassa lyhdyn osat ovat odottamassa koristelua. Lyhdyn palat ovat käännettyinä ulkopuoli alaspäin, sillä isomaltoosi voi tarttua alla olevaan pipariin. Toisella puolelta ikkunat eivät tule aivan piparin pintaan asti.

Seinien koristelu sokerimassalla

Kun isomaltoosista valmistetut ikkunat ovat jäähtyneet ja kovettuneet on seinien koristelun aika. Valmista kananmunanvalkuaisesta ja tomusokerista sokerimassa tai käytä kaupan valmiita massoja.

Ainekset

1 valkuainen

4 dl tomusokeria

1 tl sitruunamehua

Valmistus

Erottele valkuainen ja keltuainen toisistaan.

Sekoita valkuaisen joukkoon tomusokeri vähitellen ja halutessasi sitruunamehu, joka tuo kiiltoa massaan.

Sekoita massaa niin kauan, että sen rakenne paksunee ja massa pysyy muodossaan. Kuten Otavan keittokirjassa vuodelta 1967 sanotaan ”Vatkaa kernaasti vielä vähän aikaa ja lisää valkuaista, jos tarvitaan — kuorrutuksen täytyy olla niin kuohkeaa ja notkeaa, että sitä on helppo pursottaa pienireikäisestä paperitötteröstä.”

Sokerimassa käyttö

Aseta sokerimassa leivin- tai voipaperista taiteltuun suppiloon. Vaihtoehtoisesti voit ostaa kaupasta valmiita muovisia suppilon mallisia pusseja. Myös isompi minigrip-pussi tai vastaava voi toimia tässä.

Leikkaa suppilon kärkeen pieni aukko, josta massa pääsee ulos. Varo leikkaamasta liian suurta aukkoa. Mikäli leikkaamasi aukko tuntuu liian pieneltä voi sitä suurentaa hieman, mutta aukon pienentäminen ei ole mahdollista.

Koristele seinät sokerimassalla ja liimaa halutessasi massalla karkkeja seiniin.

Seinäpalojen yhdistäminen

Anna koristeluiden kuivua ja kovettu rauhassa ennen seinäpalojen yhdistämistä. Itse yhdistin seinäpalat vasta seuraavana päivänä.

Seinät voi liimata sulattamalla pannulla sokeria tai käyttämällä samaa koristelussa käytettyä sokerimassaa. Kuuma ja sula sokeri on huomattavasti nopeammin kovettuva vaihtoehto, mutta kylmä sokerimassa on käyttäjäturvallisempi vaihtoehto. Itse käytin tällä kertaa piparilyhtyihin jälkimmäistä.

Kuumaa ja sulaa sokeria olen käyttänyt piparitalojen liimaamisessa, sillä varsinkin kattopalojen liimaaminen voi olla haastavaa hitaammin kuivuvan kylmän sokerimassa kanssa. Piparilyhtyihin ei kuitenkaan tule viistoja pintoja, joten osien yhdistäminen on jo lähtökohtaisesti hieman helpompaa.

Seinien liimaus sokerimassalla

Liimaa ensin kaksi seinäpalaa yhteen sokerimassalla ja jätä palat kuivamaan pystyasentoon. Huolehdi siitä, että palat muodostavat 90-asteen kulman. Toista tämä kahdelle muulle seinäpalalle.

Kun sokerimassa on kuivunut, on aika liimata seuraavat kulmat. Levitä sokerimassaa nyt seinäparien vielä liimaamattomiin reunoihin ja asettele palat yhteen niin että ne muodostavat neliön.

Liimaa seuraavaksi sokerimassalla varovasti ovi paikoilleen ja jätä sitten lyhdyn liimaukset rauhassa kuivumaan ja kovettumaan.


Koska pidän lyhdyn sisällä tuikkua, en liimaa lyhtyä kiinni piparialustaan tai vastaavaan. Irtonaista lyhtyä helpompi käsitellä ja nostaa tarvittaessa. Nyt laitoin lyhdyn sisällä on led-tuikun, mutta ennen olen pitänyt myös ihan tavallista tuikkua valonlähteenä. Elävän tulen kanssa tulee kuitenkin olla varovainen ja olla varma, ettei liekki pääse liian lähelle pipariseiniä.

Led-valoon verrattuna elävä liekki on kuitenkin huomattavasti luonnollisempi ja siksi kenties miellyttävämpi. Led-tuikku tuottama valon välke saikin osuvaa palautetta. Näyttää kuulemma siltä, että piparilyhdyn sisällä olisi menossa hitsausoperaatio. Kieltämättä ihan kuvaava ajatus.

Isomaltoosi-ikkunoita tein myös jouluikkunaani koristaviin pipareihin.

Vinkkejä

Sokerimassa säilyy hyvin jääkaapissa yön yli. Itse käytin samaa massaa kaikissa vaiheissa pitäen sitä välillä lasissa jääkaapissa.

Mikäli piparilyhty menee lahjaksi, saat sellofaanista sille kauniin paketin. Aseta lyhty tukevan pahvin päälle tai paista piparitaikinasta sopivan kokoinen alusta lyhdylle. Asettele lyhty alustoineen riittävän isolle sellofaanipalalle ja solmi sellofaanin nurkat yhteen sopivalla narulla.

Teksti ja kuvat Johanna Nylund 2020
Lähteitä: Otavan suuri keittokirja 1967 toim. Lilja Karjalainen ja Anna Reenpää, ScienceDirect; Terveyskirjasto
Kiitos jutun jakamisesta!

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.