Vuosi 2021 - Arjen juhlaa

Miten meni noin niinku omasta mielestä?

Vuosi 2021 oli jotain, mitä en tule muistelemaan lämmöllä. Yhdellä sanalla, jos vuotta kuvaisin, olisi se sana sietäminen. Se tuntuu nyt soveltuvan elämän jokaiselle osa-alueelle hieman liiankin hyvin.

Tämä postaus lukeutuu kategoriaan “Parempi päivä”, mutta tämä ei tule sellaisesta kertomaan, muutoin kuin odotuksen muodossa. Vuosi 2021 oli niin uuvuttava, että oikeastaan en haluaisi siitä edes kirjoittaa, sillä ikävissä asioissa vellominen alkaa jo ärsyttää vähän liikaa itseänikin. Älä siis lue pidemmälle, jos et jaksa nyt ikävien asioiden puimista.

Mitä odotin vuodelta 2021?

Vuosi sitten kirjoitin niin ikään menneestä vuodesta, joka oli ollut opettavainen. Palasin tuohon postaukseen muistuttaakseni itseäni siitä, miltä alku vuodelle 2021 näytti. Odotuksena oli jatkaa vuonna 2020 tärkeiksi nousseita harrastuksia: käsitöitä, lukemista ja oppimista, luonnossa liikkumista ja liikuntaa ylipäänsä. Harrastuksia, jotka ovat merkittävässä roolissa oman hyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta.

Kyseinen kirjoitus päättyy sanoihin “Vuodelta 2021 toivon ennen kaikkea sitä, että koronapandemia saadaan vähitellen hallintaa ja elämä voi palata normaaliin, tai mieluummin lähteä jopa järkevämpään ja kestävämpään suuntaan kuin aiemmin.” No juu… ei mennyt ihan niinkuin Strömssössä. Ei koronapandemian osalta, eikä omassa elämässä muutenkaan.

Mitä vuosi 2021 toi tullessaan?

Vuosi 2021 antoi suunnattomat määrät stressiä töiden, koronan ja meluavien naapureiden muodossa. Tämä tuntui olevan “lahja”, joka antoi antamistaan. Kiirettä, jatkuvaa muutosta, perehtymistä, riittämättömyyden tunnetta, ääntä ja lisää ääntä, levottomuutta sekä pahaa oloa omassa elämässä ja ympärilläni.

Vuonna 2021 minusta tuntuu, ettei minulla ole ollut rauhaa missään muualla, kuin kahdeksana päivänä kesälomalla. Muutoin vuosi on tuntunut olevan vain sietämistä ja joustamista. Jopa siinä määrin, että epäilen etten taida kuulua ollenkaan selkärankaisiin, vaan lienen lähempänä jotain petrimaljassa uiskentelevaa ameebaa, jonka on vain antauduttava ja liikuttava ulkoa tulevien ärsykkeiden määrittämän tahdin mukaan.

Työnkuvan muuttuminen ja hyvästit opinnoille

Vuoden ensimmäisten kuukausien jälkeen työtehtäväni vaihtuivat vauhdissa uusiin tilanteessa, jossa olin juuri alkanut muodostaa rutiineja. Olinhan edellisen kerran alkanut perehtyä uusiin työtehtäviin vain noin neljä kuukautta aiemmin. Sen sijaan, että olisin hetken saanut tehdä töitä, jotka olin juuri oppinut, edessä oli jälleen hyppy suoraan syvään päätyyn allasta olemattomalla uimataidolla. Tällä kertaa keskelle vauhdissa olevaa, tiukasti aikataulutettua projektia.

Opettelu, informaation sisäistäminen, kokonaiskuvan muodostaminen, riippuvuuksien ymmärtäminen, henkilökemioiden aistiminen, oman roolin ja työtehtävien hahmottaminen jne. Kuka tahansa tietää, että uuden opiskeleminen voi olla palkitsevaa, mutta se vaatii myös resursseja, joita ei ole loputtomasti.

Tässä vaiheessa vuotta ajatus siitä, että voisin jatkaa opintoja avoimessa yliopistossa töiden ohessa oli haudattava. Resurssit eivät vain kerta kaikkiaan riittäneet, kun kaikki panokset oli laitettava uuden oppimiseen töissä. Tämä oli suuri pettymys, sillä olisin mielelläni suorittanut loppuun jo maksamani kurssit, mutta valintoja on tehtävä.

Kotirauhasta luopuminen

Alkuvuodesta saimme uudet yläkerran naapurit ja, liki kahdeksan vuoden asumisen jälkeen kyseisessä taloyhtiössä, kotirauhamme oli nyt mennyttä. Tämä on iso asia, sillä itselleni koti on paikka, jossa pitää voida rentoutua ja hiljentyä. Uusien naapurien myötä en kuitenkaan saanut enää elää omaa elämääni kotonani, vaan elämää määrittävät naapurista päivällä ja yöllä kantautuvat äänet.

Tiedän olevani herkkäkuuloinen ja ääniärsykkeet kuormittavat helposti. Kuulo on lisäksi aistina siitä ikävä, ettei korvia voi sulkeä ääneltä, enkä oikein haluaisi olla tulpat korvissa aina kotona ollessani. Onkin todettava, että ei sitä osannut omia hiljaisia naapureita arvostaa tarpeeksi, kun monta vuotta sai kotirauhasta nauttia. Vuoden puolessa välissä saimme vielä alakertaan uuden naapurin, joka niin ikään halusi tuoda itsensä viereisissä asunnoissa kuulluksi.

.. vuoden 2021 tyyliin sopien päädyimme ojasta allikkoon.

Syksyn mittaan kotirauhaa on etsitty käymällä asuntonäytöissä ja lopulta muuttamalla, mutta vuoden 2021 tyyliin sopien päädyimme ojasta allikkoon. Yksistä meluavista naapureista kun pääsi eroon, odotti uuden asunnon viereisessä huoneistossa uudet samanlaiset.

Suoraan sanottuna tilanne tuntuu tällä hetkellä epäreilulta kidutukselta ja todella lannistavalta. Oma toimijuus on nitistetty, kun toimimalla ei kuitenkaan saanut muutosta aikaiseksi. Taistelu kotirauhasta tuntuu hävityltä.

Koronakinaamista ja kuolemaa

Koronakin on toki jaksanut porskuttaa koko vuoden 2021. En odottanut, että pandemia vielä ohi olisi, mutta ajattelin, että olisimme edes hieman paremmassa tilanteessa. Vuoden aikana on tullut rokotteita ja uusia variantteja. On ollut vapaampaa ja välillä rajoitusten kiristymistä. Ennen kaikkea koronavuosi 2021 tuntuu kuitenkin olleen ihmisten välistä kinaamista, joka on ehkä kaikkein raskainta tässä pandemiassa. Riitely ei ole ainakaan toistaiseksi ratkaissut mitään, joten voisiko sen älyttömän kinaamisen jo lopettaa?

Vuoden loppupuolella elämä heitti vielä yhden kierrepallon ilmoituksena siitä, että pitkään sairastanut isäni on siirretty saattohoitoon. Vielä samana päivänä sain tiedon hänen kuolemastaan. Olisi halunnut ehtiä isäni rinnalle, olemaan läsnä, mutta aika loppui kesken. En ehtinyt tärkeimmän äärelle..

Suruviitan paino harteilla kulkeminen ei tehnyt loppuvuoden päivistä ainakaan helpompia. Ajatus surutyön tekemisestä ja tunteiden läpikäymisestä on uuvuttava, kun muutenkin oli jo aivan loppuunajettu olo. Suru ja tunteet on vain kohdattava. Kyynelten sumentamin silmin alkoi marraskuu.

Apatiaa

Vuosi on ollut raskas ja päivien edetessä pitkälti “luopunut” harrastuksista, sillä mikään ei ole enää tuntunut palauttavaa tekemistä. Keskittymiskyky, luovuus ja motivaatio on pyyhitty pois.

Onneksi sentään keväällä, kun energiaa vielä hieman riitti, opin hieman vesiväreillä maalaamisen periaatteita ja suoritin jopa lyhyen melontakurssin. Tämän jälkeen ovat kuitenkin aloitetut käsityöt ja kuvataideprojektit jääneet pitkälti kesken, jos olen ylipäänsä jaksanut jotain tehdä. Liikuntakin on jäänyt ja retkeilyä tullut harrastettua aivan liian vähän. Ja leipominen ja askartelu.. ja aiemmin mainitut opinnot.

Tiedän, että tämä on juuri se ratkaisu, mitä ei suositella..

Tiedän, että tämä on juuri se ratkaisu, mitä ei suositella, eli itselle tärkeistä asioista luopuminen elämän murjoessa. Samalla koen kuitenkin, että olen halunnut myös suojella näitä rakastamiani harrastuksia. En ole halunnut pilata suhdettani niihin pakottamalla itseäni. Tästä syystä myös bloggaaminen on ollut useamman kuukauden tauolla.

Joulukuussa olen ilokseni huomannut pientä innostusta palata harrastusten pariin. Olen maalannut ja piirtänyt hieman, mutta esimerkiksi kirjoneuleen kuvioiden opettelu käsityölehden ohjeen pohjalta on yhä aivan liian raskasta psyykkeelle. Pysyn siis toistaiseksi tiukasti niiden asioiden parissa jotka osaan jo.

Millä eväillä vuoteen 2022?

Vuosi 2021 kokonaisuudessaan tuntui siltä, että minulla ei ole ollut aikaa ja energiaa omalle elämälleni, vaan olen elänyt vain muiden tarpeita varten – ja sietänyt. Tästä voikin arvata, että suoraan sanottuna aika heikoilla eväillä alkaa vuosi 2022. Melkein olemattomilla.

Kulunut vuosi on tuonut niin paljon painetta, pettymyksiä ja surua elämän eri osa-alueille, että enpä tiedä enää mistä voin voimia hakea. Arkea pitää kuitenkin jaksaa suorittaa, eikä aikaa itselleen aina voi kovin helposti ottaa. Toisaalta nykytila ja tyytymättömyys jatkuessaan voivat pakottaa etsimään aktiivisesti muutosta. Oikeastaan oman elämäni Nuuskamuikkusena haluaisin pakata reppuni, jättää kaiken ja lähteä seikkailemaan, jotta joskus voisin palata kertomaan tarinoita elämästäni, joka nyt tuntuu jäävän kokematta.

Suuria en tulevalta vuodelta odota ja tällä hetkellä olen hyvin väsynyt yrittämään. Enkä jaksa juuri nyt olla Nuuskamuikkunen. Lähtökohdaksi vuoden 2022 alkuun asetan tavoitteen pitää katse tiukasti arjen pienissä hyvissä asioissa. Niinkin pienissä, kuten hyvältä maistuvassa omenassa. Ehkä se parempi päivä odottaa jossain, mutta kuluneeseen vuoteen se ei ole kuulunut.

Toivotan kuitenkin kaikille hyvää vuotta 2022! Olkoon vuosi suosiollinen ja armollinen.