Souturetki äänettömyyteen
Virikkeettömän loman yksi aktiivisimmista päivistä piti sisällään noin 11 kilometrin souturetken. Reittimme kuljetti veneemme saarten välistä rauhalliseen satamaan lounaalle. Alun perin ajatus oli kotiutua lounaan jälkeen, mutta uudella energialla jatkoimme suunnilleen yhtä pitkän matkan kiertämällä vielä vastapäisen saaren.
Ilma seisoi. Tuuli oli lakannut tuulemasta jo muutama päivää sitten. Soutuveneemme liikkui tasaisen rauhallisesti halkoen edessä aukeavaa merta. Taivas oli pilvessä. Meri ja taivas tuntuivat sulautuvan yhdeksi siniharmaaksi massaksi, eikä missään ollut varjoja. Koko maailma tuntui pysähtyneen.
Pilvet hajottivat auringon säteet joka puolelta vastaan tulevaksi kirkkaudeksi. Veneemme lipui hiljalleen eteenpäin ja ympärillämme oli saariston hiljaisuus. Tunnelma oli taianomainen, hieman epätodellinen.
Lintuja oli paljon, mutta nekin olivat hiljaa. Keväällä alkaneet äänekkäät kosiomenot olivat jo päättyneet. Nyt linnut katselivat hiljalleen etenevää seuruettamme. Ne vartioivat pesiään tai jo kuoriutuneita poikasiaan. Tässä ympäristössä koimme olevamme vieraita, tunkeilijoita, tarkkailijoita ja tarkkailtavia.
Muutimme kurssia kiertääksemme joutsenperheen, joka ylitti saarten välistä vesialuetta. Me olimme toissijaisia, me väistimme.
Airon jo hieman rosoinen pinta vasten kämmentä. Vähitellen muodostuva rakko iholla. Liikkeen aiheuttama hiljainen natina ja meren vastus airon rikkoessa sen pinnan.
Putoilevia vesipisaroita, jotka muodostivat meren pintaan renkaita. Ilmiö toistui jokaisella airon vedolla ja toistoja oli paljon. Nuo vedot rytmittivät uneliasta matkaamme, jolla ei ollut määränpäätä, kunnes jossain vaiheessa löytäisimme taas itsemme kotirannasta.
Tällä kertaa halusin kertoa vähemmän sanoilla ja keskittyä enemmän kuvilla kerrontaan. Tässä tapauksessa yksi kuva kertoo retken tunnelmasta enemmän kuin tuhat sanaa. Voisinpa palata tuohon päivään ja hetkeen, kun meitä ympäröi maaginen saariston hiljaisuus.
