Lenholmenin alueelle saavuttaessa tullaan ensimmäiseksi parkkialueelle, joka on kohteen ainoa. Parkkipaikalta lähtee noin 1,2 kilometriä pitkä merkitty polku, joka kiertää lenkin palaten takaisin parkkialueelle. Reitin varrelta löytyvät vierailijoille kuivakäymälä ja pöytä penkkeineen evästaukoa varten.
Polkua kulkiessa pääsee näkemään vilauksen merestä ja lintutornista avautuu näkymä Mattholmin fladalle, eli kaislikkoiselle merenlahdelle. Varsinkin keväisin ja alkukesästä on fladan suunnalla nähtävissä aktiivista lintujen elämää.
Alueesta osa on perinnemaisemaa ja kesäisin paikalla laiduntaa karjaa maisemanhoidollisia tehtävissä. Itse olen Lenholmenissa törmännyt lampaisiin, mutta alueella laiduntavat myös lehmät. Maatilan eläinten lisäksi Lenholmenissa, kuten monissa muissakin luontokohteissa, voi törmätä myös luonnonvaraisiin eläimiin, esimerkiksi käärmeisiin. Alueella liikkuessa onkin hyvä tarkkailla maastoa sen verran, että turhilta yhteentörmäyksiltä voidaan välttyä.
Lenholmenissa vierailevan on syytä varautua muutamaan aidan ylityksen, sillä laiduntavien eläinten vuoksi alueella on aidattuja kohtia, joiden kautta merkitty polku kulkee. Tätä varten on rakennettu puisia ylityspaikkoja kävelijöille, joista laiduntamassa olevat eläimet eivät osaa kulkea. Muutoin Lenholmenin alueen reitti sopii kokonsa ja maaston puolesta hyvin eri ikäisille kävijöille.