Oletko sinäkin luovempi ruuanlaittaja, joka ei aina ohjeita kaipaa? Meneekö homma hankalaksi siinä vaiheessa, kun pitäisi päättää ruuan paistoaika ja -lämpötila? Tästä jutusta löydät paistoajat ja -lämpötilat muutamille perusruuille ja leivonnaisille. Merkkaa jutun osoite suosikkeihin ja tai ota taulukot talteen.
Mökillä aikaa viettäessä hain uunivuokaa ruuanlaiton yhteydessä ja käsiini osui vanha paistoaikaohje. Ja hyvällä hetkellä osuikin, sillä olin juuri valmistamassa jutun kuvassa olevaa mitä kaapista löytyy -piirakkaa. En tiedä mikä taho ohjeen on koostanut tai koska se on mökille tiensä löytänyt, mutta kätevä se on. Siksipä jaan sen tietosisällön nyt teidän kanssanne.
Muistathan kuitenkin, että uunit ovat hieman erilaisia ja paistolämpötilat saattavat vaihdella muutamilla minuuteilla. Tästä syystä on suositeltavaa aina tarkkailla uuniruokien valmistumista, varsinkin paistoajan loppupuolella. Taulukoista löytyvien esimerkkien avulla voit myös arvioida samankaltaisten ruokien ja leivonnaisten paistoaikoja ja -lämpötiloja.
En ole testannut kaikkia paistoaika- ja lämpötilaohjeita, vaan olen kopioinut ne suoraan löytyämästä, arviolta 1980- tai 1990-luvulta peräisin olevasta listauksesta.