Parempi päivä

Bloggaamisen aloittamisen vaikeudesta

Miksi bloggaamisen aloittaminen on niin vaikeaa?

Onko syynä ehkä tekniset haasteet? Ehkäpä valkoisen paperin kammo. Kenties oman itsensä esille tuominen. Pelko siitä, että omaa sisältöä ei haluta lukea. Sisällä oleva tunne oman asiantuntijuuden riittämättömyydestä. Itsekritiikki. Syitä tähän voi olla monia. Itselläni kesti liki puolitoista vuotta siirtymä ajatuksesta blogin julkaisuun. Tässä artikkelissa pohdin oman polkuni kompastuskiviä, kun kyse on bloggaamisen aloittamisen vaikeudesta.

Nettiä selatessa vastaan tulee paljon erilaisia artikkeleita siitä, kuinka helppoa bloggaamisen aloittaminen on. Kolme, viisi tai seitsemän vaivatonta askelta, ja kas, olet bloggaaja. Periaatteessa näin. Itse kuitenkin sain kypsytellä asiaa pitkään – pidempään kuin olisin uskonut – ennen kuin sain julkaistua blogini.

Osa haasteista oli teknisiä. En ollut perehtynyt aiemmin perehtynyt webhotelleihin, sähköpostilistojen keräämiseen tai valmiiden teemojen muokkaamiseen. Ja rehellisesti, kun nyt blogi on julkinen en vieläkään ole ihan kaikesta perillä, vaan opittavaa riittää. Tämä olkoon samalla bloggaamisen aloittamisen vaikeudesta opittua kohta yksi: Blogi on sähköisessä, jatkuvasti päivittyvässä ympäristössä, kaikkea ei tarvitse tietää ennakkoon vaan teknistä osaamista voi kartuttaa omien tarpeiden mukaan blogia ylläpitäessä.

Valkoisen paperin kammo vaivasi minua pitkään. On se hassua, että ihminen voi kirjoittaa yli 100 sivua opinnäytetyötä, mutta ei saa aikaiseksi 300 sanaa blogitekstiä. Toki blogiteksti on tyylillisesti erilaista, mutta kun kyse ei ole siitä, etteikö tekstiä kykenisi yksinkertaisesti tuottamaan. Todennäköisesti tämä on ongelma vain hyvin harvan kohdalla.

Suurempi haaste itselleni oli löytää oma ääni. Kirjoittamamme tekstit luovat kuvan meistä ihmisinä, joten ”Kuka minä olen?”. Opinnäytettä kirjoittaessa olen tieteellisiä tutkimusmenetelmiä käyttävä tutkielman tekijä, mutta blogissa haluan olla lähempänä arkista minääni epätäydellisyyksineni. Lopulta päätin, että bloginkirjoittaja minäni saa kehittyä prosessin aikana, muuten en ikinä pääse blogini kanssa ajatusta pidemmälle.

Tästä päästäänkin hyvin oman itsensä esille tuomiseen. Minulle tämä on haaste, sillä en ole parrasvaloissa viihtyvä ihminen. Samalla kuitenkin koen tiedon jakamisen mielekkääksi asiaksi. Bloggaamiseen liittyy kirjoittajan persoonallisuuden tuominen osaksi sisältöä aina jossain määrin, ja tämä puolestaan luo kirjoittajasta julkisen henkilökuvan. Tämä on iso askel minulle. Kuinka paljon haluan itsestäni kertoa ja millä tavalla? Tähän kysymykseen en osaa tällä hetkellä vielä vastata, mutta päätin, että se ei saa enää seistä blogin julkaisun tiellä.

Mutta olenko riittävän asiantunteva, että minun on järkevää edes miettiä bloggaamista? Tämä onkin mielenkiintoinen kysymys, joka varmaan saa vastauksen palautteen perusteella. Toisaalta oma blogini käsittelee minulle tuttuja arkisia asioita, jotka pyörivät oman elämänfilosofiani ympärillä. En blogissani pyri olemaan asiantuntija sellaisissa teemoissa, joissa en ole. Siltikin, vaikka tarkoituksena on kirjoittaa itselle hyvin tutuista asioista, tai kokemuspohjaisesti, koen riittämättömyyden tunnetta.

Kohtuuton itsekritiikki on omiaan tuhoamaan unelmat ja viemään ilon tekemisestä.

Tässä vaiheessa on hyvä palauttaa mieleen Dunning & Kruger efekti (1999). Mitä vähemmän tiedät, sitä varmempi olet osaamisestasi, ja kun tietosi lisääntyy, muutut epävarmemmaksi, kunnes lopulta tiedät tarpeeksi arvioidaksesi tietomääräsi ja osaamisesi oikein.

Itsekritiikki, tai tarkemmin kohtuuton itsekritiikki. Tämä on melkoinen mörkö. Sellainen iso ja synkeä niskaan huohottaja, jonka hengitys haisee tympeälle ja läsnäolo tuntuu ahdistavalle. Kohtuuton itsekritiikki on omiaan tuhoamaan unelmat ja viemään ilon tekemisestä. Liiallisuuksiin menevän itsekritiikin ei tarvitse tarkoittaa sitä, että en osaisi mitään. Se voi tarkoittaa myös sitä, että en koe tietäväni tarpeeksi tai osaavani riittävän hyvin. Joku muu on parempi sanojen käyttäjä, taitavampi piirtäjä, luovempi kokki..

Todellisuudessa joku toinen on todennäköisesti aina asiantuntevampi, luovempi tai taitavampi kuin minä. Pitäisikö minun antaa sen estää itseäni kirjoittamasta blogia? Ei. Ei todellakaan pitäisi. Asian voi kääntää niin päin, että kenelläkään muulla ei ole minun aivojani ja ajatuksiani, joten kukaan muu ei voi tehdä asioita täysin samalla tavalla kuin minä.

Minulla, meillä jokaisella, on oma ääni. Jos sinua, kuten minua, kiinnostaa oman äänen kokeileminen, niin anna palaa. Sitä, haluaako kukaan lukea minun tekstejäni, en voi tietää, ennen kuin julkaisen niitä.  Kriitikoita löytyy aina, eikä kaikkia voi miellyttää kuitenkaan. Älä anna siis liiallisen itsekritiikin vetää mattoa jalkojesi alta.

..tärkein askel on aloittaminen.

Bloggaamisen aloittaminen on varmaan joillekin helppoa, muutaman pienen askeleen ottamisen takana, mutta minulle se ei sitä ole ollut. Siksi olen pyrkinyt muuttamaan ajatuksiani siitä, että kaiken pitäisi olla valmista, enemmän siihen suuntaan, että kaikki muuttuu ja kehittyy koko ajan. Myös minä. Siksi se, minkä kokisin valmiiksi tänä päivänä voi olla jotain mikä esimerkiksi viiden vuoden päästä ei minusta vaikuta lainkaan valmiilta, vaan lähinnä raakileelta. Tästä syystä tärkein askel on aloittaminen.

Bloggaamisen aloittamisen vaikeudesta voisin kirjoittaa pidemmänkin jutun, sillä syitä ja tekosyitä tuntuu riittävän. Edellä käsitellyt aiheet ovat kuitenkin ne keskeisimmät, jotka ovat omalla polulla tulleet vastaan. Alle voit kommentoida millaisia haasteita sinulla on blogin aloittamisen suhteen tai millaisia haasteita olet voittanut matkallasi bloggaajaksi.

Kiitos jutun jakamisesta!

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.