Tekijä: admin

Julkaistu

Kirppisvaatteet käyttökuntoon

kirppisvaatteet käyttökuntoon

Pakasta - pese - korjaa …

Mitä tehdä ihanalle kirpparin vaatelöydölle ensimmäiseksi ennen sen käyttöönottoa? Hoitamalla kirppisvaatteet käyttökuntoon muutaman helpon askeleen avulla pidennät vaatteen käyttöikään ja vältyt ikäviltä yllätyksiltä.

Kierrätettynä ostamiseen liitetään usein uhkakuvia ongelmista, joita tuotteen mukana voi tulla, kuten luteet tai hajut. Riski ei ole olematon, mutta stressiä asiasta ei kannata ottaa niin paljon, että jättäisi kirppistelyn väliin. Kirppisvaatteiden käyttöönotto vaatii lähinnä pientä viitseliäisyyttä ja aikaa, mutta vaikeaa se ei ole. Vaiheittaisen käyttöönoton myötä vaate tulee myös tarkastettua kunnolla ja pienet viat korjattua, joten vaate kestää paremmin siihen kohdistuvaa kulutusta. Vaatteille tarkoitetut ohjeet sopivat yhtä lailla muille tekstiileille.

Pakasta

Pakastaminen on ensimmäinen toimenpide, joka vaatteille kannattaa tehdä. Luteiden tuleminen vaatteiden mukana kirpputorilta kotiin on hyvin epätodennäköistä. Suuremmat riskit liittyvät huonekaluihin. Kuitenkin on hyvä pelata varman päälle. Parhaat keinot ei-toivottujen vieraiden osalta ovat kylmyys ja kuumuus. Luteiden tappaminen vaatii  vähintään 18 astetta pakkasta (-18 celcius) ja vaatteita tulee pitää kylmässä 3 vuorokautta. 

Tee näin!

Laita vaatteet muovipussiin. Sulje pussi kunnolla ja laita pakastimeen 72 tunniksi.

Itse pidän tekstiilejä pakkasessa yleensä jopa 5-7 päivää. Ehkä jonkinlaista “varman päälle pelaamista”. Harvoin kuitenkaan uuden vaatteen päälle pukemisella on niin kova kiire. Lisäksi pyrin erottamaan pakastimesta oman lokeron vaatteita varten. Tämä on tietenkin hankala yhtälö, mikäli pakastin on pieni.

Vinkki! Talvella, jos pakkasta on tarpeeksi, voi vaatteet jättää myös ulos.

Pese

Kuumuus on toinen hyvä keino luteiden torjunnassa. Pesemällä vaatteet 60 asteessa tappaa luteet. Myös kuumaan saunaan tekstiilien vieminen on välillä esillä keinona luteiden torjunnassa. Tämä on kuitenkin hieman hankala metodi, sillä tekstiili pitää saada läpikotaisin kuumaksi. Lisäksi menetelmä voi tulla kalliiksi, jos käytössä on sähkösauna.

Tee näin!

Laita vaatteet pesukoneeseen ja valitse 60 asteen pesuohjelma.

..mutta ole varma, että materiaali kestää sen

On kuitenkin tärkeää huomioida, että kaikki materiaalit eivät kestä lämpöä. Pesu 60-asteisessa vedessä voi sopia hyvin pellavalle ja puuvillalle, mutta villa tai silkki ei sitä kestä. Monien vaatteiden pesuohjeessa pesulämpötilaksi suositellaan 30-40 astetta tai käsinpesua. 

Kirppisvaatteiden kohdalla myös mahdollista, että pesuohje- ja materiaalilaput on leikattu irti, joten varmuutta vaatteen kuumuudenkestosta ei ole. Tästä syystä suosin pakastamista, sillä se soveltuu paremmin kaikille materiaaleille. Pakastamisen jälkeen vaatteet on hyvä joka tapauksessa pestä ennen käyttöön ottamista. 

Viimeisimmät kirppislöytöni ovat olleet viskoosia, silkkiä ja villaa. Toisinaan materiaali on helppoa tunnistaa jopa ilman materiaalitietoja. Toisinaan taas materiaalia on hyvin haastavaa arvioida.


Kuvassa materiaalit

  • vasemmalla ylhäällä viskoosi 100%
  • oikealla ylhäällä silkki 100%
  • vasemmalla alhaalla silkki 100%
  • oikealla alhaalla villa 100%

Hajuista eroon

Lähtökohtaisesti ei välttämättä ole järkevää ostaa kirpputorilta vaatetta, jossa on voimakas haju. Hyvällä tuurilla hajusta voi kuitenkin päästä eroon yllättävän helposti, esimerkiksi pelkällä pesulla, mutta toisinaan pinttynyt haju voi olla tekstiilin pysyvä ominaisuus. 

Tee näin!

Tuuleta vaatetta pihalla tai parvekkeella jopa päiviä.

Talvella tekstiilille voi antaa lumipesuja.

Pakastaminen voi poistaa hajuja.

Tee ruokasoodasta ja vedestä tahna, jota levität haisevaan kohtaan (esim. kainalon alue). Anna tahnan kuivua ja harjaa kuivunut sooda pois.

Omakohtaisesti sitkein hajunpoisto-operaatio tuli vastaan armeijan vanhan sarkatakin kohdalla, joka haisi todella voimakkaasti tupakalle. Pidin takkia talvella pihalla noin viikon verran ja annoin sille lumipesuja. Vähitellen haju mietoni ja tänä päivänä ei tupankanhajua enää haista takista lainkaan.

Korjaa

Vaatteista mahdollisesti löytyvät pienet reiät, purkautuneet saumat tai repeämät on syytä korjata välittömästi, ettei vaurio pääse kasvamaan suuremmaksi. Pieniä vaurioita ei välttämättä aina huomaa ennen ostopäätöstä, joten vaate on hyvä tarkastaa uudemman kerran vielä kotona. 

Korjaamisessa on hyvä käyttää materiaalia, joka vastaa alkuperäistä tekstiiliä. Esimerkiksi villaneule kannattaa korjata villalangalla. Mikäli tämä ei ole mahdollista on syytä valita kestävä materiaali, joka ei kärsi vaatteen tulevista pesulämpötiloista tai muusta huollosta.

Hoida jatkossa materiaalin mukaisesti

Kirppisvaatteet saa käyttökuntoon näillä pienillä toimenpiteillä, ja jatkossa vaatteen oikea hoitaminen takaa pitkän käyttöiän. Pesu materiaalille sopivassa lämpötilassa, linkoaminen ja silittäminen tai niiden välttäminen materiaalista riippuen, tuulettaminen ja korjaaminen.

Pitkää elinkaarta vaatteille ja hyvää kirppisonnea!

Teksti ja kuvat Johanna Nylund 2022
Julkaistu

Vuolijoen ja Muuruveden jugendkirkot

vuolijoen ja muuruveden jugendkirkot

Kauneuspilkkuja Suomen kirkkokannassa

Vuolijoen ja Muuruveden jugendkirkot ovat kaunis lisä suomalaisten puukirkkojen ja keskiaikaisten kivikirkkojen joukossa.

Kirkkojen bongailu on aina osa omaa matkailuani ja Suomessa se on varsin helppoa, sillä monen kylän keskelle on rakennettu kirkko. Juuri tästä syystä kirkot osuvat usein niin sanotusti matkan varrelle, mutta Vuolijoen ja Muuruveden kirkkojen vuoksi olin valmis hieman pidempään kiertotiehen.

Kirkot edustatavat 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa vaikuttanutta Jugend-tyylisuuntaa, jolle ominaista on sulavuus, epäsymmetrisyys, rikas ornamentiikka ja kasvi- sekä eläinaiheiden tyylittely. Suomessa muita tyylisuuntauksen rakennuksia ovat mm. Tampereen tuomiokirkko, kansallisteatteri Helsingissä ja Imatran valtionhotelli.

Vuolijoen kirkko

vuolijoen ja muuruveden jugendkirkot

Vuolijoen kirkolle (Kivikirkontie 3A, Vuolijoki) saavuimme kellojen soidessa jumalanpalveluksen alun merkiksi. Kirkko kauniissa väreissään on huomiota herättävä suomalaisessa maalaismaisemassa. Upea kuin hukkaan joutunut helmi.

Tämä Kainuun ainoa harmaakivikirkko valmistettiin kivestä Keisarillisen Senaatin päätöksellä. Paikallinen seurakunta nimittäin toivoi, että kylään saataisiin puukirkko. Kirkon on suunnitellut arkkitehti Josef Stenbäck (1854–1929). Stenbäck tuli tunnetuksi nimenomaan kirkkojen suunnittelijana. Hänen käsialaansa on kaikkiaan 35 suomalaista kirkkoa, joiden tyyleissä näkyvät uusgotiikka, kansallisromantiikka ja jugend.

Vuolijoen kirkko valmistui vuosina 1905–1906 ja sen tyylissä yhdistyvät kansallisromantiikka ja jugend. Kirkon kivien tiedetään olevan Honkamäestä ja lähipeltojen irtolohkareista hakattuja. Kellotornin kellot ovat puolestaan Saksasta tuodut.

Muuruveden kirkko

Muuruveden kirkko (Kustilankuja 2, Muuruvesi) on valmistunut vuonna 1904. Graniittinen harmaakivikirkko on niin ikään arkkitehti Josef Stenbäckin suunnittelema. Puiden keskellä seisova, kauttaaltaan harmaan sävyissä kylpevä kirkko tuntuu huomattavasti raskaammalta rakennukselta kuin Vuolijoen kirkko. Kirkon tyyli tuntuu myös modernimmalta, vaikka on valmistunut hieman Vuolijoen kirkon jälkeen.

Tätäkin kirkkoa saimme ihastella vain ulkopuolelta. Tällä kertaa syynä oli lukossa olevat ovet. Lähteet kuitenkin kertovat, että kirkon sisäpinnoille on maalattu Raamatun lauseita ja alttaritaulun paikalla on krusifiksi.

Mielenkiintoinen kohde lähempään tarkasteluun on kirkon pihalla oleva patsas. Kyseessä on Suomen ensimmäinen sankarimuistomerkki. Teos on vuodelta 1919 ja sen on suunnitellut kuvanveistäjä Eemil Halonen (1875–1950). Nimeltään teos on Kahleet pois. Veistoksen mieshahmo on katkaisemassa kahleitaan päästäkseen vapauteen. Kahleiden katkomista on tulkittu vapautumiseksi maallisesta sortovallasta, mutta myös nousemiseksi sielulliseen henkisyyteen. Halonen onkin todennut, ettei sodan hektisyys kuulu enää osaksi hautaa ja muistomerkkiä. Kaunis ja eteenpäin katsova ajatus.

Teksti Johanna Nylund 2021, kuvat Johanna Nylund 2020
Lähteitä/lue lisää: Kajaanin seurakunta; Kuopion seurakunta; Sankarimuistomerkit; Maaseudun tulevaisuus
Julkaistu

Gluteeniton sienipiirakka

gluteeniton sienipiirakka

Syksyn makuja!

Valmista sienistä herkullinen gluteeniton sienipiirakka, joka sopii hyvin kuulaan syyspäivän lounaaksi. Käytä voimakkaamman tai miedomman makuisia sieniä oman mieltymyksesi mukaan.

Syksyn on sienten osalta parhaimmillaan. Tänä vuonna sieniä tuntuu olevan runsaasti tarjolla, toisin kuin viime vuonna. Ainakin Turun seudulla viime syksynä tuntui olevan lähes mahdottomuus löytää suurempia määriä sieniä. Nyt alkusyksy tuntuu tarjoavan varsinkin tatteja – ainakin ihmisten somepäivitysten saaliskuvien perusteella – mutta metsässä on myös haperoita ja rouskuja tarjolla, ja suppilovahveroitakin voi jo löytää.

Jos et ole kokonaan omaa sienisaalistasi säilömässä, niin tuoreista sienistä voi valmistaa mitä herkullisimpia ruokia. Sienipiirakka on hyvä ja kohtuullisen nopeasti valmistuva ruoka, joka sopii vaikkapa lounaaksi tai kahvin kanssa nautittavaksi.

Tällä kertaa piirakan sienitäytteeseen valikoitui vahveroita, lähinnä kanttarelleja ja suppilovahveroita. Todennäköisesti myös kosteikkovahveroita. Vahverot ovat suosikki sieniäni, sillä niiden putsaaminen on yleensä nopea prosessi ja niitä on harvemmin joku metsän asukki käynyt syömässä.

Gluteeniton sienipiirakka – ohje

Tällä ohjeella valmistat piirakan, josta tulee noin 4–5 palaa. Vuokana käytin halkaisijaltaan 10 cm irtopohjallista kakkuvuokaa. Ohjeessa käytetään valmiiksi paisettuja sieniä, mikä tarkoittaa tuoreita sieniä, joista on pannulla paistamalla saatu ylimääräinen neste pois.

Taikina
100 g voita
2 dl kaurajauhoja
0,5 dl pofiber
0,5 tl leivinjauhetta
1–2 rkl vettä

Täyte
1 pieni punasipuli
1,5 dl valmiiksi paistettuja sieniä
1 prk kermaviiliä
2 kananmunaa
1 tl perunajauhoja
suolaa
mustapippuria
meiramia
1 dl juustoraastetta

Paistolämpötila ja -aika
200-astetta noin 25 minuuttia

Valmistus

  1. Ota 100 g voita huoneenlämpöön noin 30 min ennen leivonnan aloittamista.
  2. Laita uuni lämpiämään samalla kun aloitat taikinan valmistamisen.
  3. Sekoita kaurajauho, pofiber ja leivinjauhe ensin keskenään ja lisää sitten voin kanssa samaan kulhoon. Nypi voi ja jauhot käsin ja lisää lopuksi vesi taikinan joukkoon. Työstä taikina tasaiseksi massaksi.
  4. Vuoraa vuoka leivinpaperilla tai voitele ja jauhota vuoan sisäpinta. Painele taikina sormin noin 10 cm halkaisijaltaan olevan vuoan pohjalle ja reunoille. Taikinaa on sen verran, että reunaa muodostuu muutaman senttimetri.
  5. Valmista täyte. Aloita pilkkomalla sipuli ja ripottele se sen jälkeen taikinan päälle.
  6. Lisää seuraavaksi kypsennetyt sienet sipulin päälle.
  7. Sekoita kermaviili, kananmunat, perunajauhot ja mausteen keskenään. Vatkaa aineksia sen verran, että perunajauho sekoittuu varmasti tasaisesti kermaviilin joukkoon. Kaada seos piirakan päälle.
  8. Paista piirakkaa 200-asteessa noin 10 minuuttia ja ripottele tämän jälkeen päälle juustoraastetta. Paista piirakkaa vielä 15 minuuttia.

Vinkkejä!

Taikinan voi levittää halutessaan myös hieman suuremmalle piirakkavuoalle, jolloin pohjasta jäävät laidat pois. Mikäli käytät suurempaa vuokaa, niin täytteen joukkoon voi lisätä hieman kermaa ja noin 0,5 tl lisää perunajauhoja, että se varmasti riittää koko piirakalle.

Kaurajauhot ja pofiberin voi korvata 2,5 dl muita jauhoja, kuten vehnäjauhoja tai vehnä- ja ruisjauhojen sekoitusta.

Pofiber on perunasta valmistettava, erinomaisen nesteensitomiskyvyn omaava kuitu. Pofiber antaa leivonnaisille mehevyyttä ja sen pitäisi myös parantaa leivonnaisen säilyvyyttä.

Kuvat ja teksti Johanna Nylund 2021
Julkaistu

Petäjäveden vanha kirkko

petajaveden vanha kirkko

Persoonallista rakennushistoriaa!

Unescon maailmanperintökohteisiin lukeutuva Petäjäveden vanha kirkko on kaunistanut keskisuomalaista järvimaisemaa jo yli 250 vuotta.

Yli 10 000 vierailijaa vuodessa eivät voi olla väärässä. Petäjäveden vanha kirkko on kokemisen arvoinen paikka ja myös yksi Suomen seitsemästä maailmanperintökohteesta. Kirkkorakennus on vaikuttava näky sekä sisältä että ulkoa. Se, ettei tämä vanhimmilta osiltaan 1700-luvulta oleva kirkko ole koskaan palanut, on jo itsessään pieni ihme.

Nykyisin kirkon hoidosta huolehtii vuonna 2001 perustettu voittoa tavoittelematon säätiö, jonka tarkoituksena on kirkkorakennuksen ja sitä ympäröivien alueiden säilyttäminen ja suojeleminen. Työtä tehdään erilaisina projekteina sekä maksullisina opastuksina. Kirkossa vieraileminen kustansi kesällä 2021 seitsemän euroa, jonka maksoin mielelläni tukeakseni kirkon ylläpitoa.

Petäjäveden kirkon historiaa

Ajanpatinoimaa puuta, lukemattoman määrän askeleita kestäneet lattialankut, hiljaa lausuttujen rukousten vaimea kaiku ja voimalla laulettujen virsien tuntu. Mieleni tekisi koskea jokaista hirttä, penkkiä ja esinettä, joita kirkon seinät ovat vuosi satojen aikana suojanneet, mutta maltan mieleni. Sen sijaan keskityn ihastelemaan tummaa kirkkosalia, jonka aurinko valaisee päästessään sisälle ikkunoista ja vanhan sisäänkäynnin väljäksi käyneistä ovenpielistä.

Paikalla oleva opas tietää kertoa, että kaikki on alkuperäistä, mutta esimerkiksi tiettyjen ikkunalasien paikkoja on eri rakennusvaiheissa hieman muutettu. Kirkko onkin säilynyt ihmeen hyvin lähes alkuperäisessä asussaan. 1700-luvulla pystytettyjä seiniä ei ole vuorattu sakariston eteläseinää lukuun ottamatta ja sisätilat ovat pysyneet liki muuttumattomina jo 200 vuotta.

petajaveden vanha kirkko

Yksityiskohdissa riittää ihmettelemistä. Varsinkin saarnastuolia koristavat enkelit ovat veikeän näköisiä ilmestyksiä. Millaisia ovat mahtaneet olla niiden tekijät?

Ensimmäinen rakennusvaihe 1763–1765

Kirkko on kirkonrakentajamestari Jaakko Klementinpoika Leppäsen johtaman työn tulos. Rakentamista varten ei odoteltu lupia tai piirustuksia Ruotsista, vaan paikallinen omatoimijuus määräsi täällä tahdin. Kirkko tarjoaakin vierailijoille yksilöllisen näkymän keskisuomalaisten talonpoikien rakentamisen taitoihin yli 200-vuoden taakse.

Ensimmäisenä rakennuskesänä valmistuivat kirkon lattiat ja seinät, sekä upea paanukatto, joka kohoaa jylhänä ja jyrkkänä kohti taivasta. Seuraavana vuonna rakennustyö keskittyi kirkon sisäosiin ja kolmantena vuotena kirkko sai ikkunat. Kirkon käsinveistetyissä hirsissä näkyvät yhä samat jäljet kuin niiden syntyhetkellä. Rakentamisessa on käytetty lamasalvostekniikkaa.

Kirkkoa laajennetaan 1800-luvulla

Vuonna 1821 kirkko laajeni kellotapulilla ja sen kirkkoon yhdistävällä käytävällä. Tällöin rakentajamestarin pesti oli annettu Jaakko Klementinpoika Leppäsen pojanpojalle Erkki Jaakonpoika Leppäselle. Laajennustöiden yhteydessä kirkon sisäänkäynti siirtyi nykyiselle paikalleen tapulin pohjoispuolelle ja samalla kirkon ikkunoita suurennettiin. Aiemmin mainittu ikkunalasien paikan vaihtuminen osuu niinikään 1800-luvun uudistusten aikaan, kun kirkon sisäosia sekä järjestystä uudistettiin.

Vuonna 1879, Petäjäveden vanha kirkko jäi kuitenkin pois käytöstä. Tuolloin Kirkkolahden vastarannalle rakennettiin uusi kirkko, jonka keltainen torni näkyy puiden takaa läheisen pysähdyspaikan parkkialueelle. Kirkot sijaitsevat vain muutamien satojen metrien päässä toisistaan.

hautausmaa on ollut toiminnassa vielä 2000-luvulla

Uuden kirkon rakentamisen myötä vanha kirkko oli tarkoitus purkaa, mutta jostain syystä nämä suunnitelmat jäivät toteutumatta. Hautausmaa jäi käyttöön ja kirkonkellot paikoilleen kellotapuliin. Mielenkiintoista on, että hautausmaa on ollut toiminnassa vielä 2000-luvulla. Vuosien 1729–2009 välillä kirkon hautausmaahan on haudattu yli 9000 vainajaa.

Suojelukohteeksi 1900-luvulla

1900-luvulla Petäjäveden vanha kirkko on saanut suojelukohteen statuksen. Rakennusmuistomerkkinä kirkkoa on hoidettu jo 1920-luvulta alkaen, 1900-luvun puolivälistä kirkon ylläpito siirtyi Museovirastolle ja 1990-luvulta lähtien myös kirkon ympäristöä on ryhdytty kohentamaan. Tänä päivänä kirkossa vierailee turisteja, siellä toimitetaan jumalanpalveluksia ja järjestetään konsertteja.

Vuonna 1994 kirkko valittiin Unescon maailmanperintöluetteloon. Luetteloon pääseminen vaatii, että kulttuuriperintökohde on poikkeuksellisen merkittävä ihmisen luovuuden jälki, todiste olemassa olevasta tai kadonneesta kulttuurista. Kohde voi rakennuksen sijaan olla myös tapahtumaan, perinteisiin, aatteisiin, uskomuksiin tai uskontoihin liittyvä asia, tai taiteellinen tai kirjallinen teos. Vuonna 2021 maailmanperintökohteita on kaikkiaan 1154.

petajaveden vanha kirkko

Petäjäveden vanhan kirkon kohdalla kirkon edustama pohjoismainen puuarkkitehtuuri sekä hirsirakentamisen perinteet ovat olleet niitä rakennustaiteellisia arvoja, joiden perusteella kirkko on valikoitunut luetteloon. Kirkossa näkyvät eurooppalaisen kirkkoarkkitehtuurin tyylipiirteet ja persoonallinen paikallinen tyyli. Lisäksi toiminnan siirtyminen uuteen kirkkoon 1800-luvun loppupuolella säästi rakennuksen teknisiltä uudistuksilta, kuten sähköltä ja lämmitysjärjestelmiltä.

Suojelutyö on aktiivista ja myös vierailijat kantavat vastuunsa. Nykyisin kirkon käytön kuluttamia lattioita suojataan jättämällä kengät ”eteiseen” tai laittamalla niiden päälle kankaiset suojapussit.

Petäjäveden vanha kirkko – Hyvä tietää!

  • Kirkko sijaitsee osoitteessa Vanhankirkontie 9, 41900 Petäjävesi. Parkkipaikkoja löytyy lyhyen matkan päästä Petäjäveden keskustan suuntaan.
  • Kirkko on auki vierailijoille kesäkaudella (kesä-elokuu) päivittäin.
  • Sisäänpääsy on maksullinen ja pääsylipputuloilla tuetaan kirkon hoitoa.
  • Tarjolla on myös opastuksia.
  • Talvisin kirkossa voi vierailla ennakkovarauksella.
Teksti ja kuvat Johanna Nylund 2021
Hoitosuunnitelma, Petäjäveden kirkon kotisivut, Suomen maailmanperintökohteet, Unescon maailmanperintökohteet
Julkaistu

Paistoaika ja -lämpötila

paistoaika- ja lämpötila talteen

Olikos se 175- vai 225-astetta ja montako minuuttia?

Oletko sinäkin luovempi ruuanlaittaja, joka ei aina ohjeita kaipaa?  Meneekö homma hankalaksi siinä vaiheessa, kun pitäisi päättää ruuan paistoaika ja -lämpötila? Tästä jutusta löydät paistoajat ja -lämpötilat muutamille perusruuille ja leivonnaisille. Merkkaa jutun osoite suosikkeihin ja tai ota taulukot talteen.

Mökillä aikaa viettäessä hain uunivuokaa ruuanlaiton yhteydessä ja käsiini osui vanha paistoaikaohje. Ja hyvällä hetkellä osuikin, sillä olin juuri valmistamassa jutun kuvassa olevaa mitä kaapista löytyy -piirakkaa. En tiedä mikä taho ohjeen on koostanut tai koska se on mökille tiensä löytänyt, mutta kätevä se on. Siksipä jaan sen tietosisällön nyt teidän kanssanne.

Muistathan kuitenkin, että uunit ovat hieman erilaisia ja paistolämpötilat saattavat vaihdella muutamilla minuuteilla. Tästä syystä on suositeltavaa aina tarkkailla uuniruokien valmistumista, varsinkin paistoajan loppupuolella. Taulukoista löytyvien esimerkkien avulla voit myös arvioida samankaltaisten ruokien ja leivonnaisten paistoaikoja ja -lämpötiloja.

En ole testannut kaikkia paistoaika- ja lämpötilaohjeita, vaan olen kopioinut ne suoraan löytyämästä, arviolta 1980- tai 1990-luvulta peräisin olevasta listauksesta. 

Kiertoilmauuni vai tasalämpöinen uuni?

Ennen kuin alat uunissa ruokia paistamaan, on hyvä varmistua siitä, onko käytössäsi kiertoilmauuni vai tasalämpöinen uuni. Kiertoilmauunin ja tasalämpöisen uunin lämmitysperiaatteet eroavat toisistaan. Tasalämpöinen uunin lämpiää vastuksilla, jotka on sijoitettu uunin ylä- ja alaosaan. Myöhemmin viittaan ohjeessa keskilämpöön, joka tarkoittaa hellan kytkimessä kuvaa, jossa nelikulmion keskellä on tummempi alue.

Kiertoilmauuni puolestaan on tehokkaampi ja nopeasti lämpiävä uuni, jonka puhaltimet kierrättävät ilmaa. Paistaminen useammalla tasolla samanaikaisesti onnistuu kiertoilmauunissa paremmin. Kiertoilmauunia voi käyttää tasalämpöisen uunin lailla, kun kiertoilmatoimintoa ei valita käyttöön. Mikäli kiertoilmatoiminto on käytössä ovat paistolämpötilat matalampia. Aste-erot voivat olla useampia kymmeniä asteita.

Taulukoista löytyy myös kohta uunin taso, jolla viitataan uunista löytyviin uunipellin pidikkeisiin. Yleensä pidikkeitä on neljästä viiteen, riippuen hieman uunin koosta.

  • Ylätaso = ruoka paistetaan uunin yläosassa
  • Keskitaso = ruoka paistetaan uunin korkeuden keskivaiheilla
  • Alataso = ruoka paistetaan sijoittamalla se alimpien pidikkeiden varaan.

Paistoaika ja -lämpötila - Kiertoilmauuni

Kiertoilmauunissa voit valmistaa ruokaa seuraavan taulukon mukaisesti.

Ruoka

Määrä

Lämpötila
(astetta)

Aika (minuuttia)

Uunin taso

Paisti

1 kg

175

120

alataso

Kalan paistaminen

1 kg

175

60

alataso

Pannukakku

1 kpl

225

30

keskitaso

Vuokaruuat

1 kpl

175

60

keskitaso

Lämpimät voileivät

1 pellillinen

225

20

keskitaso

Valmiin ruuan lämmittäminen

1 vuoka

175

20–30

keskitaso

Ruuan lämpimänä pitäminen*

 

75

  

Pakasteiden sulattaminen uunissa

1 vuoka

175

30–50

keskitaso

*Ruuan lämpimänä pitäminen sisältää vain lämpötilan uunille. Mikäli aiot pitää ruokaa pidempään uunissa, kannattaa paistoastia peittää kannella tai foliolla, ettei ruoka kuivahda.

Leivonnaisten paistoajat löytyvät seuraavasta taulukosta. Kaikki paistetaan uunin keskitasossa. Mikäli paistat useamman pellillisen käytä uunin kannattamia 1 ja 3, ja lisätä  paistoaikaan noin 5-15 minuuttia. 

Leivonnainen

Määrä

Lämpötila
(astetta)

Aika (minuuttia)

Kuivakakku

1 kpl

175

50–60

Karjalanpiirakat

1 pellillinen

225

25–30

Kääretortun pohja

1 kpl

200–225

15

Marengit

1 pellillinen

100

60–120

Pikkuleivät

1 pellillinen

175

15

Sämpylät

1 pellillinen

200

15–20

Sokerikakkupohja

1 kpl

175

40

Tuulihatut

1 pellillinen

200

30–35

Pullapitko/pullat

1 pellillinen

200

20–25

Mikäli aiot paistaa useamman pellillisen kerralla sijoita paistettavat tuotteet uunin ylä- ja alaosaan ja jätä keskiosa uunista tyhjäksi.

Paistoaika ja -lämpötila - Tasalämpöinen uuni

Ruuanlaitto onnistuu seuraavan taulukon kanssa. Tasalämpöisessä uunissa on vastusten mukaisesti erilaiset lämmitysmahdollisuudet. Paistaminen tapahtuu keskilämmöllä.

Taulukossa olevalla alustalla viitataan uunin mukana tuleviin paistotasoihin, jotka ovat matala leivinpelti (matalareunainen pelti), uunipannu (korkeareunainen pelti) ja ritilä.

Ruoka

Alusta

Lämpötila
(astetta)

Aika (minuuttia)

Uunin taso

Kala

uunipannu

225-250

30-60

keskitaso

Paistin ruskistus

uunipannu ja ritilä

250-300

 

alataso

Paisti lämpömittarin kanssa, n. 1 kg

uunipannu ja ritilä

125-175

150-180

alataso

Pannukakku

uunipannu

225-250

25-30

keskitaso

Vuokaruoka

ritilä

200-225

30-120

alataso

Pakasteiden sulatus: pullat

uunipannu

200

5-10

alataso

Pakasteiden sulatus: vuoka

ritilä

150

60-180

alataso

Seuraavien leivonnaisten paistaminen tapahtuu tasalämpöisessä uunissa uunin keskilämmöllä.

Leivonnainen

Alusta

Lämpötila
(astetta)

Aika (minuuttia)

Uunin taso

Kuivakakku

ritilä

175–200

45–60

alataso

Karjalanpiirakat

leivinpelti

275–300

10–15

keskitaso

Kääretorttupohja

uunipannu

175–200

15–20

keskitaso

Marengit

leivinpelti

75–100

10–15

keskitaso

Pikkuleivät

leivinpelti

200–250

5–10

keskitaso

Sokerikakkupohja

ritilä

175–200

40–50

alataso

Sämpylät

leivinpelti

225–250

8–10

keskitaso

Tuulihatut

leivinpelti

200

25–30

keskitaso

Pullapitko

leivinpelti

175–200

18–23

keskitaso

Pullat

leivinpelti

225–250

6–10

keskitaso

Teksti ja kuvat Johanna Nylund 2021.
Lähteet/lue lisää: Kotiliesi
Julkaistu

Parikkalan patsaspuisto

Kuin pysähtyneestä tarinasta..

Tien reunassa sijaitsevalta autoilijoiden levähdyspaikalta vie polku erikoisten ihmishahmojen keskelle. Niistä jokaisella tuntuu olevan oma tarinansa. Parikkalan patsaspuisto on yhden miehen aikaansaannos lähellä itärajaa ja yksi erikoisimmista paikoista, jossa olen vieraillut.

Pysäytämme auton levähdyspaikalle. Levähdyspaikalla on kioski ja muutama pöytäryhmä sen asiakkaille. Tässä sen pitäisi olla, mutta näkyvästi mikään kyltti ei ohjaa meitä Parikkalan patsaspuistoon. Oliko tämä kuitenkaan oikea paikka? Sitten huomaamme, kuinka levähdyspaikan toisessa reunassa on havaittavissa jonkinlaista liikehdintään.

Pieni polku lähtee asfaltoidulta alueelta metsään. Havupuut reunustavat polkua ja pian edessämme avautuu näkymä ensimmäisiin patsaisiin ja niitä on todella paljon, joka puolella. Olemme todella löytäneet Parikkalan patsaspuistoon, mutta mikä tämä paikka oikein on? Tunnelma on kuin pysähtyneestä tarinasta. Ihmeellinen paikka.

Parikkalan patsaspuisto

Puistossa on lukemattomia hahmoja. Aivan kuin Medusan katseesta ne olisivat kivettyneet paikoilleen. Osa patsaista vaikuttaa syventyneen omaan olemiseensa ja osa tuntuu hakevan katsekontaktia. Ehkäpä pimeän tullen hahmot heräävät eloon ja jatkavat liikkeensä loppuun, aloittavat tanssinsa tai nauravat naurunsa, aivan kuin ne eivät koskaan olisi pysähtyneetkään.

Joogaajia, lapsia ja sudenkorentoja

Parikkalan patsaspuistossa on viitisensataa betonipatsasta. On joogaajia ja lapsihahmoja, naisia, miehiä, keijuja.. Patsaiden tekijän Veijo Rönkkösen mielikuvitus on ollut melkoinen. Ihmishahmojen lisäksi puistossa on myös eläinaiheisia patsaita.

Keskittyneinä omaan tekemiseensä keräten vähitellen sammalta kehoilleen. 

Vaikuttava yksittäinen kokonaisuus puistossa on joogatarha. Joogaavat hahmot, joita on 250 kappaletta, ovat omakuvallisia. Rönkkönen oli intohimoinen joogan harrastaja. Erilaisissa asanoissaan nämä hahmot tuntuvat olevan teosten rauhallisemmasta päästä. Keskittyneinä omaan tekemiseensä keräten vähitellen sammalta kehoilleen. 

Lapsihahmot muodostavat toisen suuren kokonaisuuden patsaspuistossa. Rönkkönen alkoi tehdä lapsiveistoksia äitinsä kuoleman jälkeen ja hänen kerrotaan käsitelleen niiden kautta omaa lapsuuttaan. Lasten paraati onkin Rönkkösen viimeisin taiteellinen anti puistolle.

Parikkalan patsaspuisto - ITE-taiteilijan elämäntyö

Vierailin Parikkalan patsaspuistossa kesällä 2020, ja ainakin silloin esillä oli näyttely, joka kertoi Rönkkösen elämästä. Näyttelyn valotti puiston tarinaa ja täydensi kuvaa taiteilijasta sen takana. 

Veijo Rönkkönen (1944–2010) on Suomen ehkä tunnetuin ITE-taiteilija, eli itse oppinut, kouluttamaton taiteilija. Elämäntyöstään Rönkkönen sai kulttuuriministeriön myöntämän taiteen Suomi-palkinnon vuonna 2007, vain kolme vuotta ennen kuolemaansa.

Paikalla vierailevalle ei jää epäselväksi se, että Rönkkönen oli todella taiteilija, vaikka hän hankki elantonsa tekemällä töitä läheisellä paperitehtaalla. Töissä hänen kerrotaan käyneen mahdollistaakseen oman taiteen tekeminen. 

Hieman epäsosiaalinen henkilönä pidetty Rönkkönen ei ollut aktiivinen ihmissuhteissaan, mutta näyttelyssä olleella videolla hän kertoi pitäneensä siitä, että patsaat houkuttelivat ihmisiä hänen luokseen. Sitä ne tekevät yhä tänä päivänä.

Rönkkösen haaveena oli, että puisto vähitellen rapautuu ajan saatossa ja häviää ajan virtaan. Hän ei ajatellut, että hänen jälkeensä kukaan pitäisi paikasta huolta. Tänä päivänä puistossa kuitenkin vierailee vuosittain ihmisiä ja patsaspuisto on ainutlaatuinen taidekohde. Pieni sisäänpääsymaksu tuntuu mitättömältä korvaukselta siitä, että tällaisessa paikassa pääsee vierailemaan.

Mitä me arvotamme taiteeksi? Puistossa kulkiessa on kiehtovaa ajatella, että tämä kaikki, nämä luovuuden hedelmät, ovat paperityöläisen, eli  perusduunarin tekemiä. Rönkkönen onkin elävä esimerkki meille kaikille ITE-taiteen tekijöille siitä, kuinka omasta luovasta tekemisestä ei kannata luopua, vaikka siitä ei leipätyötä tulisikaan. Luova tekeminen on ilo ja nautinto.

Parikkalan patsaspuisto – Hyvä tietää!

  • Sijainti: Parikkalan Koitsanlahti, Valtatie 6:n vieressä. Imatralta matkaa puistoon on noin 50 km ja Parikkalan keskustasta 8 km. 
  • Autolla paikan päälle pääsee helpoiten ja levähdyspaikalla on parkkipaikkoja. Helsinki-Joensuu junalla pääsee Parikkalaan asti, mutta loppumatka on kuljettava kävellen tai taksilla.
  • Puisto on aina avoinna vierailijoille, mutta koska siellä ei ole valaistusta kannattaa paikalle suunnata valoisaan aikaan. Liikkuminen alueella tapahtuu omalla vastuulla. 
  • Patsaspuistossa vierailun hinnat:
    Aikuisen 5 € ja lapset 2 €. Puistossa on keräystolppia, joihin voi maksaa käteisellä. Lisäksi maksaminen onnistuu tekstiviestillä tai pankkikortilla/käteisellä puiston putiikissa. Pääsymaksuilla tuetaan puiston ylläpitoa, sillä puisto ei saa julkista rahoitusta kulujen korvaamiseksi. 
  • Patsaspuistoon on mahdollista ostaa erillinen opastus.
  • Puiston putiikissa on kahvio ja tuotemyyntiä.
Teksti Johanna Nylund 2021. Kuvat Johanna Nylund 2020.
Lähteitä/lue lisää: Parikkalan patsaspuiston kotisivut
Julkaistu

Virkkaa kesäkassi!

virkkaa kesakassi

Helppo reppu tai kassi virkkaamalla

Virkkaa kesäkassi täydentämään oma kesätyylisi. Kätevässä kassissa kulkevat mukana kaikki kesäpäivän tarpeelliset tavarat.

Virkkaamalla syntyy helposti kesäinen reppu tai kassi. Itse olen valmistanut nämä harjoitellessani virkkaamista, joka on minulle hieman vieraampi tekniikka. Kassin hyvä puoli virkkausharjoitukseen on se, että ei ainakaan tarvitse tehdä kahta samanlaista. Lankana olen käyttänyt kalastajanlankaa, joka on 100% puuvillaa.

Virkkaa kesäkassi! - ohjeet

Helppo reppu

Reppu on valmisteltu virkkaamalla usea kerros ketjusilmukoita. Valmiin virkatun työn pinta-ala on 84 x 32 cm. Lisäksi tarvitaan isosilmäinen neula ja noin 2 x 1,7 metriä nyöriä olkahihnoihin. Samalla mallilla repun voi valmistaa myös käyttämällä valmista kangasta, jos virkkaaminen ei innosta.

Työvaiheet

  1. Virkkaa kerroksittain ketjusilmukoita (tai maun mukaan pylväitä) noin 84 cm x 32 cm kokoinen suorakaiteen muotoinen pala.
  2. Ompele suorakaiteen päihin noin 2 cm leveät käänteet, jotka jäävät päistä auki. Käänteiden saumat jäävät valmiin työn sisäpuolelle.
  3. Taita virkattu kangas kaksinkerroin nurjapuoli ulospäin. Käänteet tulevat vastakkain ja repun suuaukko muodostuu niiden väliin.
  4. Ompele sivusaumat käsin käyttäen isosilmäista neulaa.
    • Ompele saumat yhteen siten, että kun käännät repun oikein päin, jäävät käänteiden päädyt aukinaisiksi. Näin olkahihna pääsee kulkemaan käänteiden läpi.
    • Jätä lisäksi sivusauman alareunasta pieni pätkä ompelematta. Tästä aukosta pujotetaan olkahihnan päät repun sisäpuolelle.
  5. Käännä muodotunut pussi nyt oikein päin ja pujota olkahihnat paikoilleen.
    • Pujota olkahihna yläreunan käänteen läpi ensin yhdeltä puolelta ja tämän jälkeen takaisin päin vastakkaiselta puolelta suuaukkoa.
    • Pujota tämän jälkeen hihnan vapaana olevat päät alareunaan jätetystä aukosta repun sisäpuolelle.
    • Ompele aukko kiinni ja varmista, että olkahihnan päät pysyvät paikoillaan. Toista sama toisella olkahihnalla.

Boheemi kesäkassi

Tälle sattumanvaraiselle kesäkassille minulla ei ole antaa tarkkaa ohjetta, sillä se on valmistunut kokeilemalla työn edetessä. Koko kassi lähti liikkeelle siitä, että kokeilin ympyrän virkkaamista. Ohjeena käytin Drops Designin videota. Ympyrän ollessa halkaisijaltaan noin 20 cm päätin kokeilla, josko työ kehittyisi ympyrästä kassiksi.

Lopputuloksen muotoutuminen työn edetessä on minulle melko tyypillinen tapa työskennellä, mutta käytän yleensä lähtökohtana kuitenkin jonkinlaisia ohjeita suuntaa antamaan. Tämä kassi on kuitenkin ympärän virkkaamisen ohjetta lukuun ottamatta täysin ”fiilispohjalta” valmistunut. Lähdin kokeilemaan ketju- ja pylvässilmukoin erilaisia tekstuureja ja vähitellen kassi löysi muotonsa.

Työvaiheet

  1. Virkkaa halkaisijaltaan noin 20 cm ympyrä. Työstä kassia tämän jälkeen putkena pohjasta ylöspäin. Kassi muodostuu näin kokonaan yhdestä palasta.
  2. Kun kassi on tarpeeksi korkea viimeistele suuaukko. Virkkaa muutama kerros ketjusilmukoita antamaan ryhtiä kassin suuaukolle.
  3. Kassin kahvojen virkkaaminen.
    • Itse virkkasin ensin olkahihnan pituuden verran ketjulimukoita ja yhdistin ketjun pään kassin suuaukon vastapuolelle. Tämän jälkeen palasin pylväitä tehden olkahihnan alkupäähän ja hihnan kolmas kerros oli ketjusilmukoita, joita tehdessä päädyin uudelleen suuaukon toiselle puolelle hihnan kiinnityskohtaan. Olkahihna muodostuu näin ketjusilmukoista, joiden välillä kulkee kerros pylvässilmukoita.
    • Toisen olkahihnan aloitin virkkaamalla ketjusilmukoita suuaukon reunan myötäisesti, kunnes katsoin olevani sopivassa kohdassa työtä toisen kantohihnan paikaksi. Toistin ketju- ja pylvässilmukat samalla tavalla kuin ensimmäisessä hihnassa.
virkkaa kesakassi
virkkaa kesakassi

Virkkaa kesäkassi - projekti sopii aloittelijoille

Suosittelen rohkeasti kokeilemaan tämän tyyppistä projektia, vaikka ohjeet ovatkin ehkä hieman laveat. Olit sitten aloittelija tai jo hieman taitavampi virkkaaja, on tällainen vapaamuotoisempi luova työ hauska toteuttaa. Lisäksi meidän aloittelijoiden on hyvä muistaa, että virkattua työtä on helppo purkaa, jos tilanne alkaa näyttää siltä, että työ kehittyy väärään suuntaan.

Sekä reppu että boheemi kesäkassi ovat molemmat helppoja toteuttaa. Repussa tärkeintä on pitää huolta siitä, että työ pysyy virkkausvaiheessa päistä tasaisena ja suorakaiteen muotoisena. Kesäkassin kohdalla on huolehdittava puolestaan siitä, että kassi ei laajene tai kapene liikaa siinä vaiheessa, kun pyöreän pohjan jälkeen lähdetään työstämään kassin reunoja ja lopuksi suuaukkoa olkahihnoineen.

Julkaistu

Viisi vinkkiä melontaharrastuksen aloittamiseen

viisi vinkkiä melontaharrastuksen aloittamiseen

Minustako meloja?

Uuden harrastuksen aloittaminen voi mietityttää, eikä välttämättä oikein tiedä mistä lähteä liikkeelle. Mitä kaikkea pitäisi huomioida? Lue viisi vinkkiä melontaharrastuksen aloittamiseen.

Melonta on hauska harrastus ja varsinkin viime vuosina sen suosio on kasvanut hurjasti. Melontaa voi harrastaa kaikenlaisissa vesistöissä, mutta olosuhteet sanelevat tiettyjä sääntöjä välineiden suhteen. Kun tekniikka ja riskien ennakointi on hallussa, on melonta kiva, monipuolinen ja turvallinen harrastus.

Melontainto voi herätä monesta syystä. Itse olen ihastunut varsinkin lajin luonteeseen ja luonnonläheisyyteen, lisäksi melonta tuntuu tekevän hyvää selän liikkuvuudelle. Tämä voi olla avuksi muillekin toimistotyöläisille, jotka kärsivät niskan ja selän alueen jumeista.

Syttyypä kipinäsi kokeilla melontaan sitten mistä tahansa syystä, voi jutun vinkeistä olla hyötyä, mikäli lajin harrastaminen kiinnostaa. Seuraavat viisi vinkkiä melontaharrastuksen aloittamiseen olen koostanut saamistani neuvoista ja oman kokemuksen kautta tulleista huomioista.

1. Kajakilla vai kanootilla melomaan?

Melontaa voi harrastaa sekä umpinaisella kajakilla että avonaisella kanootilla. Kajakilla ja kanootilla melominen eroavat toisistaan melko paljon. Alle olen listannut muutamia eroja.

Kanootti

  • Yleensä 1–3 melojaa per kanootti
  • kajakkia kömpelömpi, mutta vakaampi
  • melonta-asento ergonomisesti haastavampi
  • yksipäinen mela
  • sopii järviin ja jokiin (rauhallisiin vesistöihin)

Kajakki

  • yksikköjä ja kaksikkoja = yhden tai kahden hengen kajakki
  • linjakkaampi, mutta myös kiikkerämpi
  • parempi ohjattavuus
  • kaksipäinen mela
  • sopii meriin, järviin, jokiin ja koskiin
  • Kajakkeja on eri tarkoituksiin ja mallien välillä on eroja

Kajakkien ja kanoottien lisäksi vaihtoehtona on vielä sup-laudat, mutta niiden kohdalla ei puhuta enää melonnasta vaan suppailusta.

Kulkupelin valinnan kohdalla onkin syytä ensimmäisenä miettiä missä aikoo meloa: merellä, järvissä vai joissa. Kanootti ei ole varsinaisesti merikelpoinen, joten joet ja pienemmät järvet soveltuvat kanootilla liikkumiseen paremmin. Kajakilla voi hyvin suunnata myös merelle.

Kajakkien kohdalla olen huomannut, että niiden umpinainen kansi voi herättää toisissa lievää ahtaanpaikankammoa. Tämä oli myös itselleni pienimuotoinen haaste harrastuksen alkuvaiheessa. Kajakin sisältä pääsee kuitenkin helposti ulos, mikäli sen kanssa sattuu kaatumaan. Kaatumista onkin itseasiassa hyvä harjoitella turvallisissa olosuhteissa, niin pelosta pääsee eroon.

Suosittelen melonnasta kiinnostuneita ainakin kokeilemaan kajakilla melomista. Itse pidän kanootilla leppoisesta matkan taittamisesta, mutta kajakkien monipuolisemmat mahdollisuudet vetävät omassa vertailussani pidemmän korren.

2. Tekniikkaa ja turvallisuutta melontakurssilta

Vaikka melontaa voi harrastaa ilman minkäänlaisten kurssien suorittamista, kannustan suuntaamaan melonnan alkeis- tai peruskurssille, mikäli lajin harrastaminen kiehtoo yhtään enempää. Kurssin suorittaminen tuo varmuutta omaan toimintaan vesillä ja perusasioiden läpikäynti lisää sekä omaa että kanssamelojien turvallisuutta.

Monipuolinen teoria ja käytännön harjoitteet valmistavat erilaisiin tilainteisiin, joita melontaretkillä voi tulla vastaan. Kurssin sisältöön kannattaakin tutustua ennakkoon ja valita kurssi, jolla käydään läpi välineet ja varusteet, erilaisia melontatekniikoita ja pelastustilanteita (reskutuksia).

Alla olevissa kuvissa harjoitellaan kajakilla kaatumista ja pelastautumista.

viisi vinkkiä melontaharrastuksen aloittamiseen
viisi vinkkiä melontaharrastuksen aloittamiseen

Kurssia valitessa on hyvä miettiä myös kurssin kestoa. Informaatiota tulee paljon, joten kurssin jakautuminen useammalle päivälle voi olla hyvä asia. Tällöin opittuja asioita saa työstää ja kerrata mielessään aina seuraavaan kurssipäivään asti.

Itse osallistuin Turussa Saaristomeren Melojien peruskurssille. Kurssi kesti 10 tuntia ja se toteutettiin kolmena arki-iltana. Jokaisena kurssipäivänä käytiin myös melomassa. Vaikka viime syksynä suoritin neljän tunnin perehdytyksen melontaan, ei kurssilla asioiden kertaaminen ollut lainkaan tylsää. Oikeastaan päinvastoin, sillä nyt pääsin kokeilemaan kaikkea oppimaani tehokkaasti, kun asiat eivät olleet enää aivan uusia.

Miksi melontakurssille kannattaa osallistu?

  • erilaisten melontatekniikoiden oppiminen
  • melonnan perusvälineisiin tutustuminen
  • reskutusharjoitukset
  • kokeneiden ohjaajien ja melontaharrastajien käytännön esimerkit
  • turvallinen toimintaympäristö testata oman osaamisen rajoja
  • mahdollisuus tutustua erilaisiin kajakkeihin

Melontaseurat järjestävät kursseja eri puolella Suomea. Aloittelijan, ja kokeneemmankin melojan, kannattaa harkita melontaseuran jäsenyyttä, joka vaatii todennäköisesti melontakurssin suorittamisen. Jäsenyyden hyödyistä seuraavaksi..

3. Liity melontaseuran jäseneksi ja hyödy eduista

Melontaseuraa, välineitä ja lisäoppia..

Seuroissa ja niiden säännöissä on varmasti eroja, mutta seuran jäsenet ovat mitä todennäköisimmiten oikeutettuja käyttämään seuran välineitä (kajakkeja, liivejä, meloja jne.) ja lisäksi seurat tarjoavat usein jäsenilleen erilaisia tapahtumia, kuten yhteismelontoja, retkiä ja pidempiaikaisia välinevuokria alennetuin hinnoin.

Seuran jäsenenä melontaharrastuksen aloittaminen on mahdollista ilman oman kajakin hankkimista. Mikäli tulevaisuudessa on kuitenkin tiedossa oman kajakin hankkiminen, on seuran jäsenyydestä siinäkin hyötyä. Jäsenenä pääset kokeilemaan seuran kajakkeja, jotka ovat todennäköisesti keskenään erilaisia, ja löytämään itsellesi parhaiten sopivan mallin. Itse olen ainakin toistaiseksi pyrkinyt kokeilemaan aktiivisesti erilaisia kajakkeja ja haastamaan itseäni opettelemalla niiden ominaisuuksia vesillä.

Seuran jäsenenä olet myös osa porukkaa ja muista jäsenistä voit löytää uusia melontakavereita. Varsinkin, jos omat taidot ovat vielä aloittelijan tasolla, ei ole suositeltavaa lähetä yksin melomaan. Tällöin seuran yhteiset melontaretket ovat hyviä tilaisuuksia harjoittaa omia taitoja. Tutustu siis oman alueesi melontaseurojen toimitaan!

4. Älä kiirehdi varusteiden hankinnassa

Kajakin hankita ei ole akuuttia, jos liityt melontaseuran jäseneksi. Muidenkaan varusteiden hankkimista ei kannata turhaan kiirehtiä, vaikka uuden harrastuksen mukana tuleva into vie helposti mukanaan. Ennen ostomaniaa on hyvä miettiä mitä todella tarvitsee, sillä varusteet eivät ole ilmaisia. Ja toisaalta, niitä on turha ostaa vain nurkkiin pölyttymään, jos niille ei olekaan käyttöä.

Varusteiden hankinnassa on hyvä pitää mielessä vesillä liikkumisen turvallisuutta parantavat välineet, mukavuutta lisäävät varusteet ja oma käyttötarve. Itse olen hankkinut tähän mennessä vasta kelluntaliiviin kiinnitettävän pillin sekä kännykälle ja vaihtovaatteille vedenpitävät suojapussit.

Auringolta ja sateelta suojaava hattu sekä polarisoivat aurinkolasit suosittelen kuitenkin hankkimaan, mikäli sellaisia ei kotoa valmiiksi löydy. Lisäksi melonnassa vaatteiden materiaaleihin on hyvä kiinnittää huomiota. 

Kestääkö melontakautesi keväästä syksyyn vai melotko vain kesäisin?

Melontaa varten voi hankkia harrastukseen soveltuvia melontavaatteita, mutta niidenkin hankkimisessa on hyvä huomioida se, koska aiot suunnata vesille. Kestääkö melontakautesi keväästä syksyyn vai melotko vain kesäisin?

Mitä viileämmillä säillä aikoo melontaa harrastaa, sitä enemmän on kiinnitettävä huomiota varustukseen. Kun alku- ja loppuvuodesta vesi on kylmää, on syytä pukea päälle kuivapuku, joka on jo useiden satojen eurojen sijoitus. Kesämeloja sen sijaan pärjää kevyemmällä vaatetuksella, joka suojaa auringolta ja kuivuu nopeasti kastuessaan.

Extra vinkit!

  • Kokeneemmilta melojilta kannattaa kysyä vinkkejä siitä, mitkä materiaalit ja ominaisuudet ovat eri varusteiden kohdalla hyviä.
  • Varusteiden hankinnassa on hyvä pitää silmällä erilaisia melojien omia kirppiksiä, esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, joista voi tehdä hyviä löytöjä.
viisi vinkkiä melontaharrastuksen aloittamiseen

5. Kokeile ja löydä oma tyylisi

Houkuttaako leppoisa vapaa-ajan meditatiivinen lilluminen vesillä? Kiinnostaako kunnon kohottaminen tai tekniikan hiominen? Ehkä päämääränä ovat pidemmät melontaretket Suomen vesirikkaissa maisemissa tai vuositason kilometritavoitteet? Vai mahdollisesti kaikki edellä mainittu? Melontaa voi harrastaa hyvin monella tavalla ja itselle sopivan tyylin löytyminen voi ottaa aikansa. Omia taitoja kehittäessä ja samalla oman mukavuusalueen rajoja tunnustellessa löytyy varmasti se oma juttu.

Miksi oman tyylin löytämisellä on sitten merkitystä? Sillä mitä etsit melonnasta, on merkitystä sen osalta, millaisessa porukassa kannattaa lähteä melomaan ja millaisia varusteita tarvitset. On hyvä muistaa, että kaikkien ei tarvitse olla talvimelojia tai koskimelojia. Eikä kaikkien tarvitse myöskään itseni tavoin innostua kanootilla lilluskelemisesta luontoa ihaillen. Toki aina voi kokeilla uusia asioita ja haastaa itseään, mutta oman tyylin löytäminen ja tunnistaminen tekee harrastuksesta todennäköisesti mukavamman.

Tässä olivat minun viisi vinkkiä melontaharrastuksen aloittamiseen. Toivottavasti niistä on sinulle hyötyä! Muista, että melontaharrastuksen aloittamisessa, kuten minkä tahansa harrastuksen aloittamisessa, tärkeintä on kuitenkin se aloittaminen. Kesää ja lämpimiä säitä riittää vielä, joten nyt on hyvä aika ottaa ensimmäinen askel. Mukavia melontahetkiä!

Lue lisää melonnasta Melontaretki Airistolla -jutusta.

Teksti Johanna Nylund 2021.
Kuvat Johanna Nylund 2019-2021, Markku Kuittinen 2020 ja Maiju Hakala 2021.
Julkaistu

Raparperijuoma

raparperijuoma

Ihanan värinen kesäjuoma!

Valmista herkullisen värinen ja makuinen raparperijuoma helposti ja nopeasti muutamasta raaka-aineesta.

Riittoisan raparperin satokausi on parhaimmillaan. Raparperista on moneksi, mutta jos piirakat ja kiisselit eivät tällä kertaa innosta, voit kokeilla vaihteeksi valmistaa raparperista juotavaa. Raparperijuoma on oivallinen kesäkuumalla kaupan limujen sijaan. Värinsä puolesta juoma sopii kivasti juhlien väripilkuksi, mutta yhtä lailla se toimii myös aivan ihana janojuoma retkillä.

Raparperijuoma - ohje

Mehu valmistuu vähällä vaivalla, eikä vaadi suurta keittiövälinevarustelua. Tarvitset vain kattilan, reikäkauhan tai siivilän ja tyhjiä pulloja mehua varten. Ohjeella valmistat kaksi litraa herkullista raparperijuomaa.

Ainekset

2 litraa vettä
2 litraa raparperinpaloja
1 dl sokeria
0,5 dl hunajaa

Valmistus

Pilko raparperit noin 1 cm:n paloiksi.

Lisää kattilaan vesi ja raparperinpalat. Kiehauta noin 5 minuuttia ja anna tämän jälkeen seistä maustumassa noin 60 minuuttia.

Poista raparperinpalat reikäkauhalla. Voit myös siivilöidä mehun toiseen astiaan tai, mikäli siiviläsi on tarpeeksi pieni, kauhoa siivilällä raparperin palat mehusta pois.

Lisää sokeri ja hunaja juoman joukkoon. Anna makeutusainesten sulaa kunnolla nesteeseen. Pullota lopuksi jäähtynyt juoma.

Raparperijuoma säilyy noin viisi päivää jääkaapissa.

Nauti raparperijuoma kylmänä!

Vinkki! Hapan raparperi sopii hyvin myös viilipiirakan täytteeksi. Simppeli viilipiirakka on yksi suosikkiresepteistäni.

Hyvä tietää!

  • Keittäminen tuhoaa C-vitamiinia, joten juomaa ei kannata turhaan kiehuttaa pitkiä aikoja.
  • Raparperit voi mehustaa myös mehumaijalla, jolloin C-vitamiini säilyy paremmin.
  • Jos haluat raparperijuomasta vegaanisen, korvaa hunaja noin 0,8 dl:lla sokeria.

Kruunaa juomalla vaikkapa lettukestit. Nauti raparperijuoma kylmänä!

Teksti Johanna Nylund 2021
Kuva Johanna Nylund 2020
Julkaistu

Arboretum Yltöinen

arboretum yltioinen

Eksoottinen puulajipuisto

Arboretum Yltöinen on mielenkiintoinen puulajipuisto, jonka lajistoon kuuluu myös lukuisia alppiruusuja. Arboretum on osa luonnonvarakeskuksen tutkimuslaitosta.

Suomessa on useita puulajipuistoja, eli arboretumeita. Yksi näistä on arboretum Yltöinen, joka kuuluu nykyisin Luken, eli Suomen luonnonvarakeskuksen omistukseen. Arboretum sijaitsee nykyisin Kaarinaan kuuluvassa Piikkiössä (Toivolinnantie 518). Helpoiten paikan päälle pääsee autolla tai pyöräilemällä Piikkiön keskustasta. Arboretumin alue on aidattu verkkoaidalla ja portit ovat auki vain tiettyinä aikoina (kts. tarkemmat tiedot jutun lopusta.)

arboretum yltioinen

Yksi huomion herättäjistä arboretumin polkujen varrella ovat kilpikaarnaiset männyt. Nämä suojellut männyt ovat yli 350-vuotiaita.

Arboretum on osa sen vieressä sijaitsevaa Luken koetilaa. Tilalla on toteutettu puutarhatutkimusta jo vuodesta 1927 lähtien. Kohta melkein 100 vuotta!

  • 1927–1935 Lounais-Suomen kasvinviljelys- ja puutar­haekoasema.
  • 1935–1956 Maatalouslaitoksen puutarhaosasto.
  • 1957–2001 Maatalouden tutkimuskeskus, puutarhaosasto. Yleisesti tila tunnettiin nimellä Puutarhan tutkimuslaitos vuoteen 1989 saakka.
  • 2001–2015 Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskes­kus (MTT), puutarhatuotannon vastuualue.
  • 2015– Luonnonvarakeskus (LUKE), Piikkiön toimipiste. Paikka kuitenkin tunnetaan useissa yhteyksissä paremmin nimellä Yltöinen.

Miksi arboretumeita on?

Arboretum on alue, jolle on kerätty puuvartisia kasveja. Pääsääntöisesti kerääminen on toteutettu yhtä kasvisukua tai heimoa laajempana kokonaisuutena. Puulajipuistoille tyypillistä on omistavan tahon halu kokeilla erilaisiin ilmasto-olosuhteisiin tuotujen kasvien selviytymismahdollisuuksia Suomessa ja esitellä dendrokronologisesti (puulajitiede, puuvartisten kasvien tutkiminen) kiinnostavaa lajistoa.

Arboretumit ovat samalla myös kasvigeenivarojen säilyttäjiä.

Arboretumit ovat samalla myös kasvigeenivarojen säilyttäjiä. Niiden avulla tuleville sukupolville mahdollistetaan kasvien säilyminen jalostusta ja käyttöä varten. Suomessa on kaikkiaan muutamia kymmeniä puulajipuistoja, jotka ovat lajistoltaan merkittäviä.

Suurin osa arboretumeista ovat julkisen toimijan ylläpitämiä. Arboretumeita ylläpitävät Maa- ja metsätalousministeriön alle kuuluvan Luken kaltaisten toimijoiden lisäksi muun muassa yliopistot, metsäoppilaitokset ja kunnat. Myös yksityisessä omistuksessa olevia arboretumeita on. Uuseimpiin puulajipuistoihin on vapaa pääsy, kuten myös Yltiöiseen.

Arboretum Yltöinen

Aitojen sisäpuolella risteilee merkittyjä polkuja, joiden varrelta löytyy puulajikylttejä, info-tauluja, penkkejä levähdyspaikoiksi ja lisäksi merenrannassa on tulipaikka. Kaikkiaan 10 hehtaarin kokoisella alueella, Arboretumissa ja puistoalueella, kasvaa pensas- ja puulajeja yli 200. Kasvit ovat pääosin kotoisin Siperiasta, Pohjois-Amerikasta ja Itä-Aasiasta.

Arboretumin polut kuljettavat vierailijaa kuusikkoon, lehtoon, kosteikkoon, männikköön ja niin edelleen. Polun edetessä on hauskaa huomata, kuinka tunnelma muuttuu aina puulajiston vaihtuessa toiseen. Samoin vaihtelee myös hyönteisten määrä. Kuusikossa askel kulki ripeästi, etteivät hyttyset ehtineet liikaa iholle. Täällä retkeillessä kannattaakin harkita pukeutumisessa pitkiä lahkeita ja hihoja.

Rannan tuntumasta löytyy muutamia kilpikaarnaisia mäntyjä, jotka ovat seisseet sijoillaan jo yli 300 vuotta. Kuusikkojen alueella on kuusia Euroopasta, Aasiasta ja Amerikasta. Puroalueella kasvavat sypressit, tuijat ja useat lehtipuut. Atsaleat ja pihdat puolestaan viihtyvät toistensa lähellä. Koivikossa on meille tuttujen koivujen lisäksi mm. Pohjois-Amerikkalaisia ja Aasialaisia koivuja.

Arboretumissa samaan aikaan maisemassa kasvavat puulajit tuntuvat tutuilta, mutta eivät kuitenkaan. Eroja kuusi-, koivu- tai pihtalajien kasvussa näkee kaarnassa, lehdissä, kasvutavassa, oksien asennoissa. Usein tuntuu siltä, ettei puita näe metsältä, mutta jo lyhytaikainen lähempi tarkastelu saa kenet tahansa huomaamaan eroja sukulaiskasvien välillä. En malta olla miettimättä, kuinka mielenkiintoista kasvitutkijan työ mahtaa olla. Itse ainakin voisin mielelläni viettää aikaa kasveja ihmetellen.

Arboretumin alppiruusut

Alkukesästä Alppiruusujen kukinnon aikaan puisto on avoinna vieraille laajennetuin vierailuajoin. Aiemmin olen esitellyt Raision Alppiruusupuiston, mutta Raision puistoon verrattuna on Yltöisessä hyvin erilainen tunnelma. Täällä alppiruusut ovat suorastaan massiivisia!

Täällä alppiruusut ovat suorastaan massiivisia!

Arboretumiin on istutettu yli 3000 alppiruusun tainta ja niitä näkee eri puolella aluetta. Suurimmat niistä nousevat jopa viiden metrin korkeuteen. Pään yläpuolelle nousevat alppiruusujen lehvästöt siivilöivät auringonvaloa ja hetkittäin tuntuu siltä, että olisi vierailulla ihan jossain muualla kuin Piikkiössä.

Yltöisen matka valtion koetilaksi

Arboretumin vieressä olevan tilan rakennukset ovat Luken käytössä. Rakennuskannasta on tehty kulttuuriympäristöselvitys vuonna 2020, joka avaa alueen historiaa. Usean kymmenen rakennuksen muodostaman kokonaisuuden pääpiha sijoittuu Toivakantien, eli vanhan kylätien molemmille puolille.

Tilan historia on pitkä. Ensimmäiset asiakirjamerkinnät Yltöisestä ovat vuodelta 1377, jolloin paikka on tunnettu nimellä Yltös. Alun perin Yltöinen on ollut yksittäistalo, mutta tilan jako on tapahtunut viimeistään 1400-luvulla. 1500-luvulla tila on ollut perintötila (omistustila) ja 1600–1685 se on toiminut rälssitilana. Tämän jälkeen Yltöinen on ollut sotilasvirkatalona (puustelli/boställe) vuosina 1685–1927, kunnes valtion puutarhatutkimuslaitos aloitti toimintansa tilalla vuonna 1927.

Vanhimmat rakennukset ovat 1800-luvulta, kuten vanhat aittarakennukset, luhti ja Männistön mäkitupa. Koetilan rakennusten osalta arkkitehti Otto-Iivari Meurman on ollut keskeisessä roolissa. Meurman laati paikan yleissuunnitelman ja hänen suunnittelemiaan ovat mm. päärakennus vuodelta 1930 ja ruokala vuodelta 1935. Pääpihan puistosuunnitelma on puolestaan vuodelta 1932 ja maisema-arkkitehti Paul Olssonin käsialaa.

1940-luvulla sotien jälkeen rakennettiin lisää. Nyt paikalle nousi maatausrakennuksia ja asuinrakennuksia.  Esimerkiksi arkkitehti Aarne Ervi suunnitteli tuolloin johtajan vanhan huvilan, jonka tieltä sai poistua vanha virkatalo vuonna 1949. Myöhemmin 1960–1990-luvuilla uusina rakennuksina maisemaan ilmestyi kasvihuoneita ja varastorakennuksia.

Arboretum Yltöinen - Hyvä tietää!

  • Arboretum Yltöinen on avoinna toukokuusta syyskuun puoliväliin. Keväällä ja syksyllä alueella saa vierailla klo 8–15.  Tänä vuonna puistossa on pidennetyt aukioloajat vielä 21.–24.6.2021, jolloin arboretumin portit ovat avoinna klo 20 saakka.
  • Ei pääsymaksua.
  • Lukelta on mahdollista varata vierailulle maksullinen opastus, mutta koronarajoitusten vuoksi opastuksia ei toistaiseksi järjestetä.
  • Kohteessa on wc-tilat vierailijoille, mutta ne ovat toistaiseksi pois käytöstä koronan vuoksi.
  • Turusta bussilla pääsee Piikkiön keskustaan, josta on vielä käveltävä hieman päälle 5 km arboretum Ylitöiseen. Toivonlinnantien reunoja koristavat kyllä bussipysäkit, mutta Fölin reittioppaan perusteella bussi ei taida kulkea enää perille asti Yltiöiseen.
Teksti ja kuvat Johanna Nylund 2021
Lähteitä/lue lisää: Suomen luonnonvarakeskus; Arkkitehtitoimisto Ark-Byroo Oy/Senaatti-kiinteistöt (2020): Luke Piikkiö kulttuuriympäristöselvitys
Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial