Avainsana: Varsinais-Suomi

Julkaistu

Arboretum Yltöinen

arboretum yltioinen

Eksoottinen puulajipuisto

Arboretum Yltöinen on mielenkiintoinen puulajipuisto, jonka lajistoon kuuluu myös lukuisia alppiruusuja. Arboretum on osa luonnonvarakeskuksen tutkimuslaitosta.

Suomessa on useita puulajipuistoja, eli arboretumeita. Yksi näistä on arboretum Yltöinen, joka kuuluu nykyisin Luken, eli Suomen luonnonvarakeskuksen omistukseen. Arboretum sijaitsee nykyisin Kaarinaan kuuluvassa Piikkiössä (Toivolinnantie 518). Helpoiten paikan päälle pääsee autolla tai pyöräilemällä Piikkiön keskustasta. Arboretumin alue on aidattu verkkoaidalla ja portit ovat auki vain tiettyinä aikoina (kts. tarkemmat tiedot jutun lopusta.)

arboretum yltioinen

Yksi huomion herättäjistä arboretumin polkujen varrella ovat kilpikaarnaiset männyt. Nämä suojellut männyt ovat yli 350-vuotiaita.

Arboretum on osa sen vieressä sijaitsevaa Luken koetilaa. Tilalla on toteutettu puutarhatutkimusta jo vuodesta 1927 lähtien. Kohta melkein 100 vuotta!

  • 1927–1935 Lounais-Suomen kasvinviljelys- ja puutar­haekoasema.
  • 1935–1956 Maatalouslaitoksen puutarhaosasto.
  • 1957–2001 Maatalouden tutkimuskeskus, puutarhaosasto. Yleisesti tila tunnettiin nimellä Puutarhan tutkimuslaitos vuoteen 1989 saakka.
  • 2001–2015 Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskes­kus (MTT), puutarhatuotannon vastuualue.
  • 2015– Luonnonvarakeskus (LUKE), Piikkiön toimipiste. Paikka kuitenkin tunnetaan useissa yhteyksissä paremmin nimellä Yltöinen.

Miksi arboretumeita on?

Arboretum on alue, jolle on kerätty puuvartisia kasveja. Pääsääntöisesti kerääminen on toteutettu yhtä kasvisukua tai heimoa laajempana kokonaisuutena. Puulajipuistoille tyypillistä on omistavan tahon halu kokeilla erilaisiin ilmasto-olosuhteisiin tuotujen kasvien selviytymismahdollisuuksia Suomessa ja esitellä dendrokronologisesti (puulajitiede, puuvartisten kasvien tutkiminen) kiinnostavaa lajistoa.

Arboretumit ovat samalla myös kasvigeenivarojen säilyttäjiä.

Arboretumit ovat samalla myös kasvigeenivarojen säilyttäjiä. Niiden avulla tuleville sukupolville mahdollistetaan kasvien säilyminen jalostusta ja käyttöä varten. Suomessa on kaikkiaan muutamia kymmeniä puulajipuistoja, jotka ovat lajistoltaan merkittäviä.

Suurin osa arboretumeista ovat julkisen toimijan ylläpitämiä. Arboretumeita ylläpitävät Maa- ja metsätalousministeriön alle kuuluvan Luken kaltaisten toimijoiden lisäksi muun muassa yliopistot, metsäoppilaitokset ja kunnat. Myös yksityisessä omistuksessa olevia arboretumeita on. Uuseimpiin puulajipuistoihin on vapaa pääsy, kuten myös Yltiöiseen.

Arboretum Yltöinen

Aitojen sisäpuolella risteilee merkittyjä polkuja, joiden varrelta löytyy puulajikylttejä, info-tauluja, penkkejä levähdyspaikoiksi ja lisäksi merenrannassa on tulipaikka. Kaikkiaan 10 hehtaarin kokoisella alueella, Arboretumissa ja puistoalueella, kasvaa pensas- ja puulajeja yli 200. Kasvit ovat pääosin kotoisin Siperiasta, Pohjois-Amerikasta ja Itä-Aasiasta.

Arboretumin polut kuljettavat vierailijaa kuusikkoon, lehtoon, kosteikkoon, männikköön ja niin edelleen. Polun edetessä on hauskaa huomata, kuinka tunnelma muuttuu aina puulajiston vaihtuessa toiseen. Samoin vaihtelee myös hyönteisten määrä. Kuusikossa askel kulki ripeästi, etteivät hyttyset ehtineet liikaa iholle. Täällä retkeillessä kannattaakin harkita pukeutumisessa pitkiä lahkeita ja hihoja.

Rannan tuntumasta löytyy muutamia kilpikaarnaisia mäntyjä, jotka ovat seisseet sijoillaan jo yli 300 vuotta. Kuusikkojen alueella on kuusia Euroopasta, Aasiasta ja Amerikasta. Puroalueella kasvavat sypressit, tuijat ja useat lehtipuut. Atsaleat ja pihdat puolestaan viihtyvät toistensa lähellä. Koivikossa on meille tuttujen koivujen lisäksi mm. Pohjois-Amerikkalaisia ja Aasialaisia koivuja.

Arboretumissa samaan aikaan maisemassa kasvavat puulajit tuntuvat tutuilta, mutta eivät kuitenkaan. Eroja kuusi-, koivu- tai pihtalajien kasvussa näkee kaarnassa, lehdissä, kasvutavassa, oksien asennoissa. Usein tuntuu siltä, ettei puita näe metsältä, mutta jo lyhytaikainen lähempi tarkastelu saa kenet tahansa huomaamaan eroja sukulaiskasvien välillä. En malta olla miettimättä, kuinka mielenkiintoista kasvitutkijan työ mahtaa olla. Itse ainakin voisin mielelläni viettää aikaa kasveja ihmetellen.

Arboretumin alppiruusut

Alkukesästä Alppiruusujen kukinnon aikaan puisto on avoinna vieraille laajennetuin vierailuajoin. Aiemmin olen esitellyt Raision Alppiruusupuiston, mutta Raision puistoon verrattuna on Yltöisessä hyvin erilainen tunnelma. Täällä alppiruusut ovat suorastaan massiivisia!

Täällä alppiruusut ovat suorastaan massiivisia!

Arboretumiin on istutettu yli 3000 alppiruusun tainta ja niitä näkee eri puolella aluetta. Suurimmat niistä nousevat jopa viiden metrin korkeuteen. Pään yläpuolelle nousevat alppiruusujen lehvästöt siivilöivät auringonvaloa ja hetkittäin tuntuu siltä, että olisi vierailulla ihan jossain muualla kuin Piikkiössä.

Yltöisen matka valtion koetilaksi

Arboretumin vieressä olevan tilan rakennukset ovat Luken käytössä. Rakennuskannasta on tehty kulttuuriympäristöselvitys vuonna 2020, joka avaa alueen historiaa. Usean kymmenen rakennuksen muodostaman kokonaisuuden pääpiha sijoittuu Toivakantien, eli vanhan kylätien molemmille puolille.

Tilan historia on pitkä. Ensimmäiset asiakirjamerkinnät Yltöisestä ovat vuodelta 1377, jolloin paikka on tunnettu nimellä Yltös. Alun perin Yltöinen on ollut yksittäistalo, mutta tilan jako on tapahtunut viimeistään 1400-luvulla. 1500-luvulla tila on ollut perintötila (omistustila) ja 1600–1685 se on toiminut rälssitilana. Tämän jälkeen Yltöinen on ollut sotilasvirkatalona (puustelli/boställe) vuosina 1685–1927, kunnes valtion puutarhatutkimuslaitos aloitti toimintansa tilalla vuonna 1927.

Vanhimmat rakennukset ovat 1800-luvulta, kuten vanhat aittarakennukset, luhti ja Männistön mäkitupa. Koetilan rakennusten osalta arkkitehti Otto-Iivari Meurman on ollut keskeisessä roolissa. Meurman laati paikan yleissuunnitelman ja hänen suunnittelemiaan ovat mm. päärakennus vuodelta 1930 ja ruokala vuodelta 1935. Pääpihan puistosuunnitelma on puolestaan vuodelta 1932 ja maisema-arkkitehti Paul Olssonin käsialaa.

1940-luvulla sotien jälkeen rakennettiin lisää. Nyt paikalle nousi maatausrakennuksia ja asuinrakennuksia.  Esimerkiksi arkkitehti Aarne Ervi suunnitteli tuolloin johtajan vanhan huvilan, jonka tieltä sai poistua vanha virkatalo vuonna 1949. Myöhemmin 1960–1990-luvuilla uusina rakennuksina maisemaan ilmestyi kasvihuoneita ja varastorakennuksia.

Arboretum Yltöinen - Hyvä tietää!

  • Arboretum Yltöinen on avoinna toukokuusta syyskuun puoliväliin. Keväällä ja syksyllä alueella saa vierailla klo 8–15.  Tänä vuonna puistossa on pidennetyt aukioloajat vielä 21.–24.6.2021, jolloin arboretumin portit ovat avoinna klo 20 saakka.
  • Ei pääsymaksua.
  • Lukelta on mahdollista varata vierailulle maksullinen opastus, mutta koronarajoitusten vuoksi opastuksia ei toistaiseksi järjestetä.
  • Kohteessa on wc-tilat vierailijoille, mutta ne ovat toistaiseksi pois käytöstä koronan vuoksi.
  • Turusta bussilla pääsee Piikkiön keskustaan, josta on vielä käveltävä hieman päälle 5 km arboretum Ylitöiseen. Toivonlinnantien reunoja koristavat kyllä bussipysäkit, mutta Fölin reittioppaan perusteella bussi ei taida kulkea enää perille asti Yltiöiseen.
Teksti ja kuvat Johanna Nylund 2021
Lähteitä/lue lisää: Suomen luonnonvarakeskus; Arkkitehtitoimisto Ark-Byroo Oy/Senaatti-kiinteistöt (2020): Luke Piikkiö kulttuuriympäristöselvitys
Julkaistu

Häntälän notkot ja kylä

hantalan notkot ja kyla

Alppimaisemaa Suomessa?

Häntälän notkot ja kylä on mielenkiintoinen retkikohde Varsinais-Suomessa Somerolla. Luontopolulta aukeava näkymä tuo mieleen Alpit, kukkien värittäessä vihreänä kumpuilevaa maisemaa.

Häntälän ja lähialueiden luonnossa näkyvät niin jääkauden jäljet kuin myös Uskelanjoen ja Rekijoen muokkaamat uurteet savimaassa. Merkitty luontopolku kuljettaa notkojen kautta kylän puolelle, joka tarjoaa myös mielenkiintoista katsottavaa.

hantalan notkot ja kyla

Häntälän notkot

Häntälän notkot ovat perinnebiotooppialue ja osa Natura 2000-suojeluohjelmaa. Rekijokilaakson Natura-alue, johon notkot myös liittyvät, jatkuu aina lähikylien alueille. Syvään uurtuneet notkot eivät ole aivan tyypillinen maisema Suomessa, joten paikalla vierailu tarjoileekin jälleen pienen palan Suomen luonnonmaisemien moninaisuutta.

Aluetta kaunistavat keväisin sen kukkaloisto ja runsas perhoslajisto. Notkoilla viihtyvät muun muassa lehtohopeatäplä ja vuonna 1976 rauhoitettu pikkuapollo. Kohde onkin omiaan perhosharrastajille. Alueella kasvaa myös useampia uhanalaisia kasveja.

Polku notkoille lähtee Häntälän kylätalolta. Noin kolme kilometriä pitkä Notkojen luontopolku kulkee sekä korkeammalla rinteillä että notkojen pohjalla virtaavan veden äärellä. Retkeilijöille polku on avoinna toukokuusta lokakuulla ja polun varrelta löytyy myös Murronkulmantieltä pysähdyspaikaksi laavu.

Koska alue on laidunkäytössä, ei koiria voi viedä luontopolulle. Laavulta lähtevälle lyhyemmälle Peuranpolulle voi kuitenkin mennä myös koiran kanssa. Täältä löydät kartan, josta on helppo hahmottaa Peuranpolun sijainti.

Kumpuilevassa maastossa kulkeva polku on paikoin aika jyrkkä ja siksi hieman haastava. Laavun jälkeen luontopolku jatkuu tietä pitkin Häntäkän kylän läpi aina takaisin lähtöpisteeseen.

Häntälän kylä

Häntälän kylä on siirretty vuonna 1492 Uskelan seurakunnasta osaksi Someroa useiden muiden etelä- ja lounaissomerolaisten kylien kanssa. Siirrosta huolimatta Häntälä pysyi kuitenkin osana Turun ja Porin lääniä aina vuoteen 1870, jolloin läänirajat yhtenäistettiin seurakuntarajojen kanssa. Näin Häntälästä tuli osa Hämeenlääniä.

Häntälä on yksi Etelä-Someron vanhimmista kylistä, jossa on lähteen mukaan ollut asutusta jo neljä vuosituhatta sitten. Ensimmäinen maininta asiakirjalähteissä on Häntälästä vuodeltä 1439. Häntälän kylä kasvoi tasaiseen tahtiin ja 1800-luvun puolivälin paikkeilla kylässä oli jo 25 torppaa. Suurin osa nykyisestä rakennuskannasta on kuitenkn 1900-luvun alkupuolelta, mutta vanhempaa rakennuskantaa kerrotaan säilyneen myös.

Esimerkiksi notkojen vieressä sijaitsee Yli-Eskolan talonpoikaismiljöö (Häntäläntie 119), jonka historia jatkuu ainakin 1500-luvulle, jolloin paikka tunnettiin nimellä Eskola. Yli-Eskolasta on asiakirjamerkintöjä 1800-luvulta, ja siitä asti tila on tunnettu tällä nimellä.

Häntälän kylä on valittu vuoden kyläksi vuonna 2009. 

Häntälän notkot ja kylä - Hyvä tietää!

  • Luontopolku lähtee Häntälän kyläkeskukselta osoitteesta Häntäläntie 322.
  • Häntälän kyläkeskuksen pihassa on pysäköintipaikkoja sekä pöytiä ja penkkejä eväiden syömistä varten.
  • Kylätalolla paikallinen yhdistys pitää kesäisin pientä kioskia. Kioski on avoinna toukokuusta elokuulle (10.5. – 8.8.2021) ja palvelee viikon jokaisena päivänä koronarajoitukset huomioon ottaen. 
  • Koirien vieminen luontopolulle on kielletty, sillä polku kulkee laitumella.
  • Peurapolulle ovat myös koirat tervetulleita.
Teksti Johanna Nylund 2021, kuvat Johanna Nylund 2020.
Lähteet/lue lisää: Kartta luontopolusta; Häntälä (wiki); Varsinais-Suomen kylät; Talonlikka
Julkaistu

Raision Alppiruusupuisto

Raision Alppiruusupuisto

Rhodopuisto kukkeimmillaan!

Raision Alppiruusupuisto on kaunis yhdistelmä kumpuilevaa mäntymetsää ja alppiruusuja. Kauneimmillaan puisto on touko-kesäkuun vaihteessa, kun alppiruusut puhkeavat kukkaan.

Lyhyen matkan päästä Raision keskiaikaiselta Pyhän Martin kivikirkolta sijaitsee upea alppiruusupuisto. Puisto on juuri sopivasti hieman piilossa, vaikka samalla täysin löydettävissä. Epäilenkin useimpien alppiruusujen kukintoa katsomaan saapuvien todennäköisesti tietävän kohteen entuudestaan.

Alppiruusupuistossa vierailu kuitenkin kannattaa, sillä näkymä on häkellyttävä. Kotoisten mäntyjen ja ainavihantien alppiruusujen yhdistelmä on eksoottinen ja kiehtova.

Raision Alppiruusupuisto on verrattain nuori kohde. Puiston noin 1600 alppiruususta ensimmäiset istutettiin parikymmentä vuotta sitten, kun Raision kaupungin viheryksikkö ehdotti alueen kehittämistä vuonna 1999. Hieman päälle 20 vuoden aikana suurimmat alppiruusut ovat kasvaneet muhkeiksi jättiläisiksi, jotka korkeudessaan ylittävät ihmisen pituuden.

Vaikka puistossa on jo runsaasti alppiruusuja, ovat uudet kasviasukkaat tervetulleita entisten joukkoon. Vuonna 2019 alkaneen kampanjan myötä yksityiset henkilöt, yhdistykset tai yritykset ovat voineet ostaa puistoon oman alppiruusunsa. Istutus hoidetaan kaupungin toimesta tai lahjoittaja voi istuttaa oman alppiruusunsa itse kaupungin järjestämässä istutustapahtumassa. Tämän jälkeen kasvin hoito siirtyy Raision kaupungin vastuulle.

Raision Alppiruusupuisto

Ikiaikainen alppiruusu

Alppiruusu, eli rhododendron tai lyhyemmin rhodo on yleinen puutarhakasvi. Suomeksi kasvin suvun nimi on alppiruusut ja atsaleat, ja se kuuluu kanervakasvien heimoon. Jotain kanervamaista kasvin ulkonäössä kieltämättä onkin. Alppiruusulajikkeiksi kasvin on nimennyt luonnontutkija Carl von Linné (1707-1778).

Alppiruusut muodostavat yhden kasvikunnan suurimmista suvuista ja ne ovat esiintyneet maapallolla jo pitkään. Fossiililöytöjen perusteella alppiruusujen tiedetään olleen olemassa jo miljoonien vuosien ajan. Hieman tuoreempaa, kirjallista tietoa alppiruusuista löytyy Aleksanteri Suuren (356-323 ekr.) ajalta. Talteen kirjoitettuna löytyy maininta siitä, että Aleksanteri Suuren olisi sairastunut kelta-atsaleahunajaa syötyään.

Alppiruusujen kukinta-aika on yksilöllinen, mutta useimmilla lajikkeilla se ajoittuu alkukesään.

Kasvi saavuttaa noin 20 vuodessa täyden mittansa, joten Raision Alppiruusupuiston vanhimmat yksilöt ovat jo tässä vaiheessa. Kaikkiaan Rhododendroneihin kuuluu kukinnoltaan eri värisiä ja muotoisia lajikkeita yli 900 ja Alppiruusupuistossa on mahdollista ihastella näistä yli 150 alppiruusulajiketta, joista osa on kotimaisia. 

Alppiruusujen kukinta-aika on yksilöllinen, mutta useimmilla lajikkeilla se ajoittuu alkukesään. Myös Raision puiston rhodot kukkivat hieman eri aikaan. Ajallisesti Alppiruusupuiston kaunein loisto tuntuu kuitenkin lyhyeltä henkäykseltä, jonka kokemiseksi täytyy paikalle osua juuri oikeaan aikaan.

Raision Alppiruusupuisto

Raision Alppiruusupuisto - Miten löydän perille?

Noin 4,5 hehtaarin kokoinen alue sijaitsee asutuksen ja tieverkostojen keskellä, joten puistoon pääsee useampaa reittiä pitkin.

Autolla, tai tietenkin myös kävellen tai pyöräillen, voi paikalle saapua Kirkkoväärtinkujan kautta. Kirkkoväärtinkujan päässä on Raision lukio ja lukion hiekkakenttä, jolle auton voi parkkeerata. 

Kävellen tai pyörällä puistoon pääsee Raision Pyhän Martin kirkon suunnalta Pappilanpolkua pitkin. Kirkon vieressä on myös linja-autopysäkki. Lisäksi alueen reunamilla kulkevat Juhaninkuja ja Laurinkuja yhdistyvät puistoon kävelyteillä.

Alppiruusupuistosta jatkuu etelään kapeahko metsäkaistale, joka pitkin risteilee polkuja Viikarinraitille asti. Viikarinraitti on kevyenliikenteenväylä, jonka toisella puolella sijaitsee Karmelinpuisto sekä ulkotaideteos kivilabyrintti. Täältä alppiruusujen luo on kuitenkin jo hieman enemmän kävelymatkaa.

Suosittelen kuitenkin Alppiruusupuistoon suuntavia käymään myös Karmelinin puiston puolella katsomassa kivilabyrinttiä. Labyrintti on kuvataiteilija Tarja-Orvokki Virtasen ja kuvataidekoulun lasten ja nuorten yhdessä suunnittelema teos, jonka inspiraationa on ollut Mahittulan Tuomolan kalmistosta löytynyt filigraanisoljen ornamentti. Solki on ajoitettu 1100-luvulle.

Hyvä tietää!

Alppiruusupuisto on avoinna ympäri vuoden, eikä alueelle ole pääsymaksua.

Puistossa tulee kulkea vain merkityillä reiteillä. Pyöräily ja mopoilu on puiston alueella kielletty.

Kasveja ei saa kerätä tai vahingoittaa ja koirat on pidettävä kytkettyinä.

Lisää ulkotaidetta: Pyhän Martin kirkon vieressä on myös kirkonrakentaja jättiläisten Killin ja Nallin patsas. Killin ja Nallin tarinaa olen avannut jutussa Saaronniemen kalliohakkaukset ja Kukkarokivi.

Teksti Johanna Nylund 2021, kuvat Johanna Nylund 2020
Lähteitä/lue lisää: Raision kaupunki 1 ja 2; Dendrologian Seura
Julkaistu

Pomponrahka

Harvinaisuuksien suoalue

Pomponrahka on pieni pala rauhaa lentokentän ja kehätien välissä. Kaunis suoalue tarjoaa helppokulkuisen reitin ja mahdollisuuden tutustua liki koskemattomaan suoluontoon.

Pomponrahkan luonnonsuojelualue muodostuu Pomponrahkasta ja Isosuosta, joita polut yhdistävät. Tämä 77,8 ha luonnonsuojelualue kuuluu valtakunnalliseen soidensuojeluohjelmaan ja on lähes luonnontilaisena säilynyt suoalue.

Täällä vieraillessa kaupungin ja ihmistoiminnan läheisyys eivät pääse ihan helpolla kuitenkaan unohtumaan, sillä kehätien äänet kulkeutuvat myös luontoon. Pomponrahka on lähempänä kehätietä kuin Isosuo, joten liikenteen äänet kulkeutuvat selkeämmin sinne.

Alueella kulkee merkitty noin 2 km pitkä reitti, joka alkaa Isosuon parkkialueen läheltä. Reitti kuljettaa läpi metsikön ja pitkospuita pitkin suolle sekä takaisin metsän kautta parkkipaikalle. Reitti kulkee enemmän Isosuon puolella, mutta siltä poikkeaa polku myös Pomponrahkalle. Merkitty reitti on suhteellisen helppokulkuinen lukuun ottamatta hieman vaativampaa nousua sen läntisellä reunalla.

Pomponrahkan luonnonsuojelualueella kulkee useita polkuja ja reittejä, joista itse en tunne läheskään kaikkia. Lisäksi Aerotien vieressä Pomponrahkan itäisellä reunalla on nähtävyytenä Suomen kolmanneksi suurin siirtolohkare Pirunpesä, jota itseasiassa en ole vielä käynyt katsomassa. Onpahan uutta nähtävää, kun seuraavan kerran suuntaan Pomponrahkalle.

Hämähäkki ystävineen!

Alue on tunnettu monimuotoisesta eliöstöstä ja siellä elää runsaasti erilaisia ja harvinaisia perhosia, luteita ja hämähäkkejä. Suomessa elää noin 600 hämähäkkilajia ja näistä kolmasosaa on tavattu Pomponrahkalla.

Tämä on itseasiassa ihan hauska yksityiskohta, sillä en ole ajatellut, että alueella eläisi noin paljon eri hämähäkkilajeja. Suoalueillahan on aina hyönteisiä ja hämähäkkejä vähän enemmän, mutta tätä hämähäkkien määrää voin muistella sitten, kun seuraavan kerran konttailen sienten ja marjojen perässä Pomponrahkan luonnonsuojelualueella.

Kuten mainitsin, kuuluu Pomponrahka soidensuojeluohjelmaan. Ohjelman avulla pyritään säilyttämään näytteitä suoluonnon monipuolisuudesta ja siihen kuuluvia kohteita on ympäri Suomen. Suojeluohjelma on aloitettu jo 1980-luvulla.

Alueen luonto on monipuolista ja osa sen eliölajeista on uhanalaisia. Siksi onkin hyvä tietää mitä alueella saa ja ei saa tehdä. Marjojen ja ruokasienten kerääminen Pomponrahkalla on sallittua, mutta kiellettyjen lista onkin hieman pidempi.

Kiellettyä on

  • moottoriajoneuvoilla kulkeminen
  • koirien irti pitäminen
  • maa- ja kallioperän vahingoittaminen tai muovaaminen
  • kasvien ja kasvinosien kerääminen ja vahingoittaminen
  • metsästys
  • eläinten häiritseminen ja pesien vahingoittaminen
  • toiminta, joka saattaa muuttaa alueen maisemakuvaa
  • toiminta, joka voi vaikuttaa epäedullisesti kasvillisuuden ja eläimistön säilymiseen

Vaikka nämä kiellettyjen asioiden listat tuntuvat ehkä tylsiltä, on hyvä muistuttaa itseään siitä, miten luonnossa tulee liikkua. Varsinkin tällaisissa kohteissa, jotka tarjoavat kodin uhanalisille eliöstöille. Itse ajattelenkin olevani vieras toisten kodissa, kun menen luontoon. Ja koska haluan kohteen säilyvän vierailemisen arvoisena, huolehdin siitä, etten vahingoita tai roskaa kohdetta.

Hyvä tietää

Pomponrahkalla ei ole grillikatosta tai käymälää.

Selkein reitti on saapua autolla, pyörällä tai kävellen paikalle Runosmäen suunnasta Vahdontietä pitkin, joka alittaa kehätien. Vahdontieltä kääntyy ajotie Isosuon parkkialueelle.

Pomponrahkalle pääsee Runosmäen kautta myös toista kautta, jos kulkee linja-autolla/kävellen tai pyörällä. Suuntaa Varusmestarintielle, jonka pohjoispäästä pääset kehätien alikululle ja Pomponrahkan puolelle. Varsinaista merkittyä kulkua ei Pomponrahkalle tästä ole, mutta kallioisen kohdan yli kulkemalla pääsee suoraan merkitylle reitille. Alikululta voi vaihtoehtoisesti jatkaa vasemmalle, jolloin päätyy Vahdontielle.

 

Teksti Johanna Nylund 2021
Kuvat Johanna Nylund 2020 ja 2021
Lähteitä/lue lisää: Turku.fi; Karttapaikka; Soidensuojelualueet; Pomponrahka säännöt; Pomponrahka kartta; Kärsämäen Pirunpesä
Julkaistu

Paimion luontopolku

Päiväretki Paimioon osa 2

Paimion luontopolku tarjoaa kävijälle koettavaksi monipuolista luontoa ja kivaa nähtävää. Polun varrelta löytyy mm. näyttely, näköalatorni, grillikatos, pirunpelto ja suojärvi.

Paimion vierailulla toinen retkikohteemme oli Paimion luontopolku (Luontopoluntie, Paimio). Päivän ollessa jo alkuillan puolella suuntasimme kohteeseen. Ajatuksena oli tietenkin se, että ehdimme vielä ennen auringonlaskua kiertämään tämän neljä kilometriä pitkän polun ja pyöräillä takaisin majapaikkaamme. Hieman toisin kuitenkin kävi.

Paimion luontopolun merkitty reitti lähtee nimensä mukaisen tien päästä. Parkkitilaa on kohtuullisesti. Heti parkkialueen vieressä sijaitsee reitin ensimmäinen kohde Suo, piuha ja turve -näyttely, joka on aina avoinna. Näyttely kertoo Paimiossa aikoinaan sijainneesta turvepehkutehtaasta ja näyttelytilana toimii hieman rähjäisen näköinen rakennus. 

Suoluontoa

Alueen suo on niin sanottu kohosuo, joka on syntynyt soistumisen ja umpeenkasvamisen seurauksena. Suon turvekerros on keskimäärin 3,5 metriä paksu. Alueen historiaa avaa vuoden 1982 tutkimuskairaukset. Rahkaturpeen muodostuminen on alkanut noin 6250 vuotta sitten. Vanhimmat kuusen siitepölyhiukkaset löytyvät 4000 vuotta vanhasta kerroksesta. Ohraa ja peltorikkaruohoja löytyi noin 500 vuotta nuoremmasta kerrostumasta, mutta alueella viljely on muuttunut jatkuvaksi vasta noin 1600 vuotta sitten. Viljelyä on jatkunut aina keskiajalle asti. (Lähde: Prof. Ilkka Kukkonen.)

Alueen suoluonto on hyvin kaunista ja vehreää. Luontopolun edetessä oli seuraavaksi vuorossa suojärvi, joka on yksi reitin nähtävyyksistä. Suojärven tyyntä pintaa jo hämärtyvässä illassa olisi voinut jäädä katselemaan pitkäksi aikaa. Metsän hiljaisuudessa paikka tuntui jotenkin taianomaiselta ja puoleensavetävältä. Hämärtyvä ilta pakotti kuitenkin liikkeelle, sillä olimme kuluttaneet aikaa tässä vaiheessa jo suunniteltua enemmän, emmekä olleet vielä edes reitin puolivälissä.

Näkymiä kauas ja esihistoriaan

Suolta polku lähtee nousemaan korkeammalle ja vähitellen kohti näköalatornia. Tornin juurelta löytyy vieraskirja ja huipulta kiikarit, joilla näkee muun muassa Turun tuomiokirkon tornin. Eri kohteet on merkitty näppärästi kiikareiden alla olevaan alustaan ja kiikareita voi pyörittää haluttuun suuntaan. Näin korona-aikana lienee kuitenkin syytä harkita kiikareiden käyttöä.

Näköalatornista näimme myös laskevan auringon ja tässä vaiheessa metsässä alkoi todella hämärtyä.

Tornin vieressä on grillikatos ja vähän matkan päässä pirunpelto. Pirunpellon nimitys tulee siitä, että aikanaan kerrottiin pirun heitelleen kivet tällaisiksi kasoiksi. Todellisuudessa pirunpelto on muodostunut noin 8500 vuotta sitten jään ja veden liikkeiden seurauksena. Pirunpellot ovat siis muinaisrantoja. Myöhemmin vedenpinta on laskenut jättäen entisen rannan osaksi sisämaata.

Maagiset männyt

Yhteenkasvaneet männyt ovat niin ikään yksi luontopolun nähtävyyksistä. Poikkeuksellinen puiden kasvaminen kiinni toisiinsa johtuu aikanaan tapahtuneesta oksan hankauksesta toisen puun runkoa vasten. Hankauskohdan pinta on tämän seurauksena rikkoutunut ja kohtaan muodostunut haavasolukko on yhdistänyt puut. Puista toinen kasvaa voimakkaammin latvasta ja toinen rungosta epätasaisesti jakautuvan ravintotalouden seurauksena.

Puihin liittyy myös folklorea. Kerrotaan, että pienet kivut ja murheet katoavat puita yhdistävän oksan alta kulkiessa. Myös miehiseen kuntoon tällä pitäisi olla positiivinen vaikutus. Tiedä sitten oliko oksan ali kulkemisella vaikutusta, mutta ainakin selätimme murheemme päästä turvallisesti pois pimenevästä metsästä.

Muutama sana varustautumisesta

Lähdimme luontopolulle sillä ajatuksella, että reitti olisi helppo ja ehtisimme kävellä se valoisaan aikaan. Aikaa kului kuitenkin oletettua enemmän ja etenimme pirunpellon jälkeen osin reittimerkkien ja osin intuition avulla hämärässä metsässä. Onneksi näiden paljon käytettyjen luontokohteiden osalta yleensä eniten kuluneen polun valitsemalla pääsee alkupisteeseen, jos kyseessä on lenkki.

Valoisan ja hämärän metsän ilme on myös hieman erilainen. Itselleni paikka ei ollut entuudestaan tuttu ja vaikka mukanani oli ystäväni, joka polulla oli vieraillut muutaman kerran aikaisemmin, ei hänkään hämärässä tunnistanut reittiä kovin hyvin. Lisäksi omasta puhelimestani akku alkoi myös olla hyvin vähissä. Loppumatkasta en viitsinyt kuluttaa sitä käyttämällä esimerkiksi puhelimen fikkariominaisuutta.

.. lähtökohtaisesti vieraaseen metsään ei tulisi koskaan lähteä näin huonolla varustuksella ja ajoituksella.

Vaikka meillä ei varsinaisesti ollut hätää missään vaiheessa, on tämä hyvä esimerkki huonosta varustautumisesta ”helpolle” retkelle. Vieraassa metsässä on pimeän tullen nimittäin aika helppo kulkea harhaan. Muistutuksena siis, myös itselleni, lähtökohtaisesti vieraaseen metsään ei tulisi koskaan lähteä näin huonolla varustuksella ja ajoituksella.

Paimion luotopolku on monipuolinen kohde

Paimion luontopolku on todella kiva retkikohde. Reitti sopii pituutensa ja monipuolisuutensa puolesta hyvin monenlaisille retkeilijöille. Reitin nähtävyyksiin kuuluu myös sen loppupuolella oleva korsu, mutta sen kuvaamisesta ilman salamavaloa ei tullut enää mitään.

Aikaa reitin kiertämiseen on hyvä varata useampi tunti, varsinkin jos sattuu olemaan tällainen kaiken ihmettelijä, kuten allekirjoittanut. Huomioithan: Paimion kaupungin tiedotteessa kerrotaan, että alueella ei ole talvikunnossapitoa eikä alueella saa liikkua pyörällä.

Lue myös Päiväretki Paimioon osa 1, jossa tutustuimme Askalankosken ketoon ja voimalaitokseen.

Kuvat Johanna Nylund 2020
Julkaistu

Askalankosken keto ja voimalaitos

Päiväretki Paimioon osa 1

Paimionjokilaaksossa sijaitsevat Askalankosken keto ja voimalaitos tarjoavat kivan päiväretkikohteen. Perinnemaisema ja vanha voimalaitos muodostavat kokonaisuuden, johon tutustuminen vaatii lähinnä uskallusta astella maaperällä, jolla voi törmätä kyihin.

Kesäinen päivä kuljetti minut ystäväni luo Paimioon. Oli mahtavaa päästä tutustumaan alueeseen paikallisoppaan kanssa. Tällöin tulee usein eksyttyä paikkoihin, jotka muutoin jäävät helposti huomiotta. Ensimmäinen kohteemme oli Askalankosken keto ja voimalaitos, jotka kuuluvat Paimionjokilaakson Natura 2000 alueeseen.

Kohde sijaitsee rauhallisessa ympäristössä. Hiekkatie kuljettaa jyrkän alamäen siivittämänä Askalan voimalaitoksen vieressä sijaitsevalle parkkipaikalle. Parkkipaikalta on noin 100 metrin helppo siirtymä Askalankosken Ketotalolle (Voimalantie 116, Paimio).

Voimalaitokselta kedon puolelle kuljetaan joen ylittävää puusiltaa pitkin. Sillan kupeeseen on kiinnitetty ilmoitus, jossa ohjeistetaan varomaan kyykäärmeitä. Tämä on hyvä ottaa huomioon ja harkita kumisaappaiden mukaan ottamista vierailulle. Kyltin näkeminen aiheutti sen, että ehkä jopa hieman neuroottisesti tarkkailin ympäristöä, sillä minulla oli tietenkin jalassa lenkkarit.

Ketotalon edustalla viihtyy helposti pidempäänkin. Pihapiiri on rauhallinen ja talon luota löytyy istumapaikkoja. Suomen luonnonsuojeluliiton sivuilla tiedetään kertoa, että näyttelytilana ja kahvilana toimiva Ketotalo on avoinna sunnuntaisin. Sisällä olisikin ollut mielenkiintoista käydä.

Pihapiiri tarjoaa kävijälle kivoja perinne-elementtejä. Lammasaitauksen riukuaita ja seipäille kasatut heinät luovat historiallista tunnelmaa. Alueen hoidosta vastaa Paimion seudun ympäristöyhdistys ja paikalla järjestetään vuosittain ketotalkoot. Talkoiden aikana alueella tehdään mm. niittotöitä ja korjataan riukuaitoja sekä paikan rakennuksia. Näillä toimilla ylläpidetään ja hoidetaan kulttuurihistoriallisesta arvokasta maisemaa.

Jatkoimme alueeseen tutustumista kiipeämällä pihapiiristä lähtevää polkua pitkin ylös rinteen päälle. Tässä kohdin liikkuminen muuttuu hieman haasteellisemmaksi epätasaisessa maastossa. Nousun jälkeen eteemme avautui kaunis, jokilaaksoille tyypillinen kumpuileva maisema.

Jatkoimme matkaa lammasaitauksen reunaa myöden joelle päin. Nyt aitauksessa ei näkynyt lampaita. Joen reunassa teimme sisiliskohavainnon ja takaisin päin kulkiessa löysimme patopolulle johdattavan kyltin, joka ohjaa kulkijan hämyisälle reitille.

Hoitamaton patopolku osoittautui paikoin vaikeakulkuiseksi ja esimerkiksi sen varrella olevat vanhat puuportaat olivat todella huonossa kunnossa. Nämä seikat on hyvä huomioida, mikäli aiot tälle muutoin kivan oloiselle reitille.

Polku ei ole pitkä ja se vie takaisin padolle. Padolta lähtee myös hiekkatie, joka johdattaa kulkijan läheisten peltojen vierestä asutuksen pariin.

Askalan voimalaitos

Voimalaitoksen puolella jokea kulkee upea puurakenteinen vesiputki, joka sylkee paikoin vettä sisältään. Itse voimalaitos on otettu käyttöön vuonna 1935. Ennen voimalaitoksen rakentamista Paimionjoki tunnettiin hyvänä meritaimen- ja lohijokena. Vesivoiman valjastaminen kuitenkin muodosti kaloille nousuesteen.

Muutama vanha valokuva voimalaitoksen rakennusvaiheista 1930-luvulta löytyy Paimion Perinneyhdistys ry:n sivuilta.

Askalan voimalaitos ja ketoalue tarjosivat vielä viime metreillä pientä jännitystä, kun palatessamme autolle tien yli kulki upea harmaa kyy. Sen verran nopea kyyn tienylitys oli, että en ehtinyt nappaamaan siitä kunnon kuvaa.

Se, että käärmeitä liikkuu heinikkoisella alueella on hyvä huomioida omassa varustuksessa, eli saappaat mukaan. Saappaan jalassa käärmeiden etsimisen sijaan voi keskittyä vain nauttimaan kauniista retkikohteesta. Suosittelen tätä retkikohdetta varsinkin kulttuurihistoriallisista maisemista innostuville retkeilijöille. 

Lue myös Päiväretki Paimioon osa 2 Paimion luontopolku.

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial