Kuvio löytyy Vintageneuleet-kirjasta Shirley pitsitopin ohjeesta. Kirjassa mallikerrat ovat auki kirjoitettua tekstiä, eikä niitä kuvata lainkaan kuvana, mikä voi hankaloittaa hieman kuvion hahmottamista. Siksipä päätin avata mallikerran tähän juttuun kuvallisessa muodossa.
Mallikerta on 20 riviä korkea ja kuviossa se näkyy lihavoituna. Huomioi, että jokainen pariton kerros alkaa aina oikealla silmukalla (x, ei lihavoitu) ja kerroksen lopuksi tulee viimeinen silmukka neuloa oikein (ei näy mallikerrassa). Näin rivi alkaa ja loppuu oikeaan silmukkaan. Tämä helpottaa esimerkiksi silloin, kun mallikerta alkaa langankierrolla.
Parilliset kerrokset, joita ei ole kuvattu mallikerran kuvassa, neulotaan aina kokonaan nurjilla silmukoilla.