Arjen juhlaa

Julkaistu

Virikkeetön loma on ihana!

Kun Lofootit vaihtuivat keväällä mökkeilyyn saaristossa..

Lomalle usein suunnitellaan paljon tekemistä ja erilaisia virikkeitä. Eikä ihme, sillä harvoin töiden ohessa jaksaa tai ehtii kaikkea sitä kivaa ja mielenkiintoista tehdä, mitä elämä tarjoaa. Tämä vuosi kuitenkin muistutti minua siitä, kuinka ihana ja ajatuksia herättelevä virikkeetön loma voi olla.

Tänä vuonna kesäloma suunnitelmat ovat monilla menneet uusiksi ja lomat muodostuneet hyvin erilaisiksi koronan rajoituksista johtuen. Näin myös omalla kohdalla ja olen asiasta oikeastaan iloinen, sillä se herätti minussa jotain mitä en lomalta olisi odottanut.

Mutta aloitetaan alkuvuodesta 2020. Pari vuotta elämästäni ehti vierähtää ilman kunnollista lomaa ja nyt loma häämötti viimein muutaman kuukauden päässä. Kuinka olinkaan tätä lomaa odottanut. Kalenteriini olin kirjoittanut kesäkuun alkuun Norja (Lofootit-Tromssa-Alta). Tarkoituksena oli viettää muutamia päiviä ensin Lofooteilla ja ajaa sitten Tromssan kautta Altaan ihailemaan esihistoriallisia kalliopiirroksia, joista olen opiskeluaikoina väitöstutkimuksenkin lukenut. Norjan upeista maisemista olin haaveillut jo useamman vuoden.

Sitten tuli korona. Maaliskuussa alkoivat rajoitukset ja kotikaranteenit. Mitä pidemmälle kevät eteni, sitä epävarmemmalta Norjaan pääseminen vaikutti. Kuinka epäreilulta tuntui, että nyt, kun loma viimein tuli ajankohtaiseksi, päällä oli globaali pandemia. Tätä en kyllä olisi osannut ennustaa matkasuunnitelmia tehdessä.

..aktiivisesta kokemuslomasta tuli yhtäkkiä passiivinen olemisloma.

Saimme jännittää viimeiseen asti, pääsisimmekö reissuun. Lopulta sekä Suomen että Norjan hallitukset linjasivat, että valtioiden rajan ylittämistä koskevat rajoitukset puretaan kesäkuussa. Niin, kesäkuussa juuri sinä päivänä, kun meidän oli tarkoitus palata Norjasta takaisin Suomen puolelle. Summa summarun kaiken odottamisen jälkeen saimme todeta, että Norjaan emme tällä lomalla pääse. En voi väittää, ettenkö olisi ollut hyvin pettynyt tilanteeseen, mutta se oli mikä se oli.

Kävimme läpi vaihtoehtoja, mitä voisimme lomalla tehdä kotimaassa. Hyvin pian huomasimme kuitenkin, että energiaa ei uusien suunnitelmien tekemiseen ollut. Halusimme vain helpon ratkaisun ja päädyimme lähtemään mökille. Nyt ei pidä käsittää väärin, olen aina rakastanut mökkeilyä, mutta.. Ajatus tutusta mökistä tuntui kyllä aika laimealta Norjaan verrattuna. Samalla aktiivisesta kokemuslomasta tuli yhtäkkiä passiivinen olemisloma.

Virikkeetön loma alkakoon!

Ensimmäisenä lomapäivänä lähdimme Turusta kohti saaristoa linja-autolla. Kustavin keskustassa pysähdyimme tekemään ruokaostokset ja ennakkoon tilattu taksi haki meidät kyytiin kaupan edestä. Taksikuskilta kuulimme samalla paikallisia kuulumisia ja tietoja siitä näkyikö poikkeuksellinen kevät jo Kustavin kesäasukkaiden käytöksessä. Kuulemma mökkiläisiä oli käynyt ahkerammin kuin normaalisti pitkin kevättä. Tästä huolimatta satamassa oli kesäkuun alussa vielä hyvin hiljaista, saariston kesäkauden alkaessa kunnolla vasta juhannuksena ja päättyessä elokuun alkupuolella.

Tässä välissä lienee hyvä täsmentää missä mökkimme on, sillä monille mielikuva mökkeilystä on loputonta rikkaruohojen kitkemistä, nurmikon leikkaamista ja muita askareita. Meidän mökkimme sijaitsee saaressa. Kuten kaikki Turun saaristossa vierailleet tai siellä asuvat tietävät, on saariston luonto hauras ja kitukasvuinen. Sitä enemmän mitä ulompana merellä ollaan tai mitä pienemmällä saarella. Ruohon leikkaamista tai rikkaruohojen nyppimistä ei siis ollut luvassa. Kulmakivien päällä seisovat rakennuksetkaan eivät kaivanneet suuria kunnostustöitä.

Samalla olin kuitenkin iloinen, että ehdin nyt viettää mökillä aikaa. Mökkimme on minun lapsuuteni kesien maisema.  Tänne tulimme, kun kevätlukukausi koulussa päättyi ja kaupunkiin palasimme vasta vähän ennen koulun alkua. Myöhemmin teini-ikäisenä aloin viettämään osan kesälomista kaupungissa. Saaristo ja Itämeri ovat kuitenkin aina olleet minulle tärkeitä. Saaristokesillä on ollut suuri vaikutuksensa identiteettiini ja tapaani olla.

Keskeinen oppi mökillä vietetystä ajasta on taito olla rauhassa luonnon ympäröimänä tekemättä mitään. Useita kallioilla istuttuja tunteja merta katsellen ja nuoren ihmisen ajatuksia läpi käyden. Aikuisiällä opiskelujen ja työelämän kiireessä minusta kuitenkin tuntui siltä, että olin kadottanut olemisen taidon pahasti. Tästä asetelmasta kaksi viikkoa mökillä tuntui jopa hieman hämmentävältä ja ahdistavalta ajatukselta. Mitä jos en osaisi pysähtyä enää nauttimaan olemisesta? Mitä jos en jaksaisi arjen stressaamien aivojeni ajatuksia? Mihin täällä voisi silloin kaiken vapaan ajan käyttää?

Kuulostaa helposti aika tylsältä, eikö totta?

Aluksi tämä käytettävissä olevan ajan määrä tuntui vieraalta. Päivän ohjelma oli pääosin seuraava: Aamupala – lounas – päivällinen – ja niinä päivinä, joina koki tervetta itsensä kuuraamiselle, sauna. Näiden toimien välissä oli monta tuntia kulutettavaksi.

Lisäohjelmaa lomaan muodostivat saaren (itseasiassa neljän saaren) ympäri soutaminen, käpyjen kerääminen pois poluilta, soutuveneen pohjan pesu, nyrkkipyykki, lukeminen, luonnon tarkkailu ja retki Jurmoon. Kaiken lisäksi olin luvannut itselleni, että lomalla vähennän ruutuaikaa. Kuulostaa helposti aika tylsältä, eikö totta? Olihan käytettävissä kaksi viikkoa, 14 kokonaista päivää, joka tunteina tekee 336.

Vaan miten olinkaan saattanutkaan unohtaa mökin rauhan. Olemisen ihanuuden. Yllätyksekseni tavoitin nopeasti tämän saaristossa aikanaan opitun tutun tunteen ja taidon. Viikon päästä, kun seurueemme toinen jäsen suuntasi takaisin kaupunkiin, olin niin suunnattoman iloinen siitä, että minulla oli vielä aikaa ”vain olla”. Tätä olin todella kaivannut. Enemmän kuin uusia kokemuksia ja upeita maisemia, olin selkeästi kaivannut mahdollisuutta vain olla ja pysähtyä.

Seuraavalla viikolla yksin ollessa omaksi rutiiniksi kehittyi joka aamuinen kohtaaminen tiiran kanssa ruoppauksella, rantakallioilla makoilu silmät kiinni ja omien sisäisten tuntemusten kuunteleminen. Lopulta pelkkä oleminen vei voiton kaikesta muusta. Jopa kirjat, jotka otin mukaan luettaviksi, jäivät lukematta.

Virikkeetön loma antoi enemmän kuin uskalsin odottaa

Jälkikäteen ajateltuna mökille tuleminen kovasti odotetun Norjan matkan sijaan saattoi olla merkittävämpi käänne kuin ajattelinkaan. Nyt minulla oli aikaa todella kuunnella itseäni. Kohdata stressin ja kiireen alla odottamassa olleet patoutuneet tunteet, ja miettiä oliko elämäni oikeilla raiteilla. Pohtia kysymystä: Mikä elämässäni tekee minut onnelliseksi ja mikä onnettomaksi?

Näille ajatuksille tilan löytäminen oli tärkeää, sillä nyt pystyin tunnistamaan syitä ja seurauksia, sekä mahdollisia virheitä, joita olisin saattanut tehdä käydessäni ylikierroksilla. Herkästi epämääräisessä huonossa olossa alamme muokkaamaan elämässämme olevia palikoita uuteen järjestykseen. Siinä samalla saatamme poistaa elämästämme asioita, jotka oikeasti eivät ole syyllisiä pahaan oloon. Usein niitä, joista luopuminen on ”helpoimmin” tehty, kuten esimerkiksi harrastukset. Samalla saatamme pitää kiinni niistä asioista, jotka pahan olon aiheuttavat.

Tämä olemisloma oli selkeä alku jollekin, mikä on vielä epäselvää. Tätä pohdintaa ja kesäkuussa alkanutta matkaa tulen jatkossa varmasti käsittelemään artikkeleissani näillä sivuilla. Asiat tuskin loksahtavat paikoilleen heti, vaan etenen tunnustellen, pohtien ja analysoiden. Selkeästi oma olemisesta heränneiden ajatusten ja tunteiden prosessointi on vielä kesken.

Oman kokemukseni pohjalta kannustan kuitenkin jokaista, omien resurssien mukaan, varaamaan aikaa olemiselle. Elämme kokemusten ja elämysten aikaa, mutta on hyvä muistaa, että tekemisen minimointi lomalla voi olla myös todella hyvä asia. Virikkeetön loma voi itsessään olla elämys ja siihen kannattaa suhtautua avoimin mielin. Siinä missä aktiiviset lomat kaiken tekemisen kanssa ovat hauskoja, tällaiset olemislomat ovat hyviä matkoja itseen, omaan sisimpään. Ja sinne on aina välillä hyvä kurkistaa.

Terveisin
Johanna

P.S. Vuosi on ollut poikkeuksellinen, mutta toivottavasti sinäkin olet pystynyt nauttimaan kesästä! Virikkeettömästä tai virikkeellisestä.

P.P.S. Somessa on kesän aikana tullut vastaan paljon kuvia upeasta Pohjois-Norjasta. Monet ovat sinne juuri tänä vuonna matkustaneet. Onneksi Norja kyllä odottaa minua. Ehkä ensi vuonna sitten tai seuraavana.

Julkaistu

Puurosämpylät esijuurella

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE Näin valmistat puurosämpylät esijuurella

Juuren käyttö on tällä hetkellä nouseva trendi leivän valmistuksessa kotona. Mikäli valmista juurta ei ole ja viikon mittainen juuren valmistusprosessi ei vielä tunnu houkuttelevalta, voi tuntumaa hakea kertakäyttöisestä juuresta. Nämä puurosämpylät valmistuvat kertakäyttöisellä esijuurella helposti. Sämpylät ovat herkullisia ja samalla taikinan joukkoon katosivat aamupuuron jämät.

Olen jo pitkään halunnut kokeilla esijuurella leipomista. Itse olen kiinnostunut erityisesti gluteenittomasta hapanjuurileivonnasta, jolloin juuri tehdään usein riisijauhoihin. Juuren valmistusta en kuitenkaan ole vielä saanut aikaiseksi kokeilla, mutta ehkäpä syksyn mittaan tämän voisi ottaa projektiksi.

Päätyessäni kokeilemaan Meillä kotona -sivuston puurosämpyläohjetta olin mökillä ja mieleni alkoi kaivata leipää. Saaristossa kauppa on kaukana, mutta keittiön kaapin tuotevalikoimasta löytyi onneksi jauhoja ja kuivahiivaa. Eri ohjeita selaillessani mielenkiintoni heräsi tämän kohdalla kahdesta syystä. Ohjeessa käytetään esijuurta, eli raskia, ja lisäksi ohjeen sämpylöihin sai kätevästi hyödynnettyä aamupuuron jämät.

Perinteisesti raski liitetään ruisleivän valmistukseen, mutta yhtä käyttökelpoinen se on vaalean leivän valmistuksessa. Kertakäyttöinen esijuuri, jota ohjeessa käytetään, on juurileivonnan helpoin vaihtoehto. Se valmistuu jo vuorokaudessa (tai alle), sillä sekä juureen että taikinaan lisätään hieman hiivaa.

Tämä on hyvä vaihtoehto myös silloin, kun lähtee tyhjästä eikä valmista juurta ole käytössä. Juurileivonnassahan käytetään usein juurta, jonka valmistus vie noin viikon. Osa tästä juuresta otetaan talteen odottamaan seuraavaa leivontakertaa.

Miksi raskin käyttöä leivonnassa kannattaa kokeilla?

Maa- ja kotitalousnaisien sivuilla todetaan, että Raskin ansiosta leivän väri, leikattavuus sekä rakenne paranevat. Leivonnaisiin saadaan pehmeämpi sisus, rapeampi kuori, kiiltoa ja uutta ulkonäköä. Lisäksi säilyvyys tuoreena paranee. 

Kyllä edellä siteerattu vuolas kehu raskileivonnan lopputuloksen hyvistä puolista on minunkin osalta ainakin osin allekirjoitettavissa. Taidan kuitenkin kaivata vielä lisää kokemusta asiasta, päästäkseni kunnolla kiinni esijuuren ideaan ja mahdollisuuksiin.

Ohjeen avulla sämpylät onnistuivat hyvin ja taikinan osiksi jakamista lukuun ottamatta valmistus oli mielestäni helppoa. Raskin käyttö tuo joka tapauksessa vaihtelua leivontaan ja suosittelen ehdottomasti kokeilemaan ainakin tätä helposti valmistettavaa kertakäyttöistä esijuurta!

Ohje

Taikinasta valmistuu noin 9 kappaletta sämpylöitä ja valmistukseen tulee varata 10-26 tuntia. Valmistusajasta suurin osa on passiivista raskin valmistumisen odottelua. Alkuperäiseen ohjeeseen pääset tästä.

Raski

3 dl vehnäjauhoja

1 tl kuivahiivaa

1,5 dl vettä

Lisäksi tarvitset

1,5 dl kylmää kaurapuuroa (tai muuta puuroa)

0,5 dl kylmää vettä

0,5 tl kuivahiivaa

0,5 tl suolaa

2 dl vehnäjauhoja (noin)

Valmistus

Valmista raski sekoittamalla vehnäjauhot, kuivahiiva ja vesi keskenään. Anna raskin tekeytyä vähintään kahdeksan tuntia huoneenlämmössä. Mikäli aikaa on, voi raskin antaa levätä koko vuorokauden.

Kun raski on valmista (kohonnut, kuohkea ja ilmava) lisää taikinan joukkoon kaurapuuro, vesi, kuivahiiva ja suola. Sekoita aineksia kunnes taikina on tasainen. Aloita tämän jälkeen jauhojen lisääminen. Taikinan tulee jäädä kohtuullisen löysäksi, joten lisää jauhoja, kunnes taikina pysyy koossa, älä enempää. Jatka taikinan vaivaamista 10-20 minuuttia.

Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle, leikkaa lastalla taikinasta paloja. Itse jaoin taikinan yhdeksään palaan. Tämä vaihe on hieman haastavampi, sillä löysän taikinan käsittely oli ainakin minulle uusi kokemus.

Ripottele vielä taikinapalojen päälle jauhoja ja peitä sämpylät liinalla. Kohota sämpylöitä 40 minuuttia ja paista tämän jälkeen 225-asteessa 15 minuuttia.

Tuoreet sämpylät ovat kyllä todella herkullisia. Tulevaisuudessa voisi olla mielenkiintoista kokeilla, miten sämpylät onnistuvat, jos taikanassa on suhteessa enemmän puuroa.

Nautinnollisia sämpylähetkiä!

Julkaistu

Bloggaamisen aloittamisen vaikeudesta

Miksi bloggaamisen aloittaminen on niin vaikeaa?

Onko syynä ehkä tekniset haasteet? Ehkäpä valkoisen paperin kammo. Kenties oman itsensä esille tuominen. Pelko siitä, että omaa sisältöä ei haluta lukea. Sisällä oleva tunne oman asiantuntijuuden riittämättömyydestä. Itsekritiikki. Syitä tähän voi olla monia. Itselläni kesti liki puolitoista vuotta siirtymä ajatuksesta blogin julkaisuun. Tässä artikkelissa pohdin oman polkuni kompastuskiviä, kun kyse on bloggaamisen aloittamisen vaikeudesta.

Nettiä selatessa vastaan tulee paljon erilaisia artikkeleita siitä, kuinka helppoa bloggaamisen aloittaminen on. Kolme, viisi tai seitsemän vaivatonta askelta, ja kas, olet bloggaaja. Periaatteessa näin. Itse kuitenkin sain kypsytellä asiaa pitkään – pidempään kuin olisin uskonut – ennen kuin sain julkaistua blogini.

Osa haasteista oli teknisiä. En ollut perehtynyt aiemmin perehtynyt webhotelleihin, sähköpostilistojen keräämiseen tai valmiiden teemojen muokkaamiseen. Ja rehellisesti, kun nyt blogi on julkinen en vieläkään ole ihan kaikesta perillä, vaan opittavaa riittää. Tämä olkoon samalla bloggaamisen aloittamisen vaikeudesta opittua kohta yksi: Blogi on sähköisessä, jatkuvasti päivittyvässä ympäristössä, kaikkea ei tarvitse tietää ennakkoon vaan teknistä osaamista voi kartuttaa omien tarpeiden mukaan blogia ylläpitäessä.

Valkoisen paperin kammo vaivasi minua pitkään. On se hassua, että ihminen voi kirjoittaa yli 100 sivua opinnäytetyötä, mutta ei saa aikaiseksi 300 sanaa blogitekstiä. Toki blogiteksti on tyylillisesti erilaista, mutta kun kyse ei ole siitä, etteikö tekstiä kykenisi yksinkertaisesti tuottamaan. Todennäköisesti tämä on ongelma vain hyvin harvan kohdalla.

Suurempi haaste itselleni oli löytää oma ääni. Kirjoittamamme tekstit luovat kuvan meistä ihmisinä, joten ”Kuka minä olen?”. Opinnäytettä kirjoittaessa olen tieteellisiä tutkimusmenetelmiä käyttävä tutkielman tekijä, mutta blogissa haluan olla lähempänä arkista minääni epätäydellisyyksineni. Lopulta päätin, että bloginkirjoittaja minäni saa kehittyä prosessin aikana, muuten en ikinä pääse blogini kanssa ajatusta pidemmälle.

Tästä päästäänkin hyvin oman itsensä esille tuomiseen. Minulle tämä on haaste, sillä en ole parrasvaloissa viihtyvä ihminen. Samalla kuitenkin koen tiedon jakamisen mielekkääksi asiaksi. Bloggaamiseen liittyy kirjoittajan persoonallisuuden tuominen osaksi sisältöä aina jossain määrin, ja tämä puolestaan luo kirjoittajasta julkisen henkilökuvan. Tämä on iso askel minulle. Kuinka paljon haluan itsestäni kertoa ja millä tavalla? Tähän kysymykseen en osaa tällä hetkellä vielä vastata, mutta päätin, että se ei saa enää seistä blogin julkaisun tiellä.

Mutta olenko riittävän asiantunteva, että minun on järkevää edes miettiä bloggaamista? Tämä onkin mielenkiintoinen kysymys, joka varmaan saa vastauksen palautteen perusteella. Toisaalta oma blogini käsittelee minulle tuttuja arkisia asioita, jotka pyörivät oman elämänfilosofiani ympärillä. En blogissani pyri olemaan asiantuntija sellaisissa teemoissa, joissa en ole. Siltikin, vaikka tarkoituksena on kirjoittaa itselle hyvin tutuista asioista, tai kokemuspohjaisesti, koen riittämättömyyden tunnetta.

Kohtuuton itsekritiikki on omiaan tuhoamaan unelmat ja viemään ilon tekemisestä.

Tässä vaiheessa on hyvä palauttaa mieleen Dunning & Kruger efekti (1999). Mitä vähemmän tiedät, sitä varmempi olet osaamisestasi, ja kun tietosi lisääntyy, muutut epävarmemmaksi, kunnes lopulta tiedät tarpeeksi arvioidaksesi tietomääräsi ja osaamisesi oikein.

Itsekritiikki, tai tarkemmin kohtuuton itsekritiikki. Tämä on melkoinen mörkö. Sellainen iso ja synkeä niskaan huohottaja, jonka hengitys haisee tympeälle ja läsnäolo tuntuu ahdistavalle. Kohtuuton itsekritiikki on omiaan tuhoamaan unelmat ja viemään ilon tekemisestä. Liiallisuuksiin menevän itsekritiikin ei tarvitse tarkoittaa sitä, että en osaisi mitään. Se voi tarkoittaa myös sitä, että en koe tietäväni tarpeeksi tai osaavani riittävän hyvin. Joku muu on parempi sanojen käyttäjä, taitavampi piirtäjä, luovempi kokki..

Todellisuudessa joku toinen on todennäköisesti aina asiantuntevampi, luovempi tai taitavampi kuin minä. Pitäisikö minun antaa sen estää itseäni kirjoittamasta blogia? Ei. Ei todellakaan pitäisi. Asian voi kääntää niin päin, että kenelläkään muulla ei ole minun aivojani ja ajatuksiani, joten kukaan muu ei voi tehdä asioita täysin samalla tavalla kuin minä.

Minulla, meillä jokaisella, on oma ääni. Jos sinua, kuten minua, kiinnostaa oman äänen kokeileminen, niin anna palaa. Sitä, haluaako kukaan lukea minun tekstejäni, en voi tietää, ennen kuin julkaisen niitä.  Kriitikoita löytyy aina, eikä kaikkia voi miellyttää kuitenkaan. Älä anna siis liiallisen itsekritiikin vetää mattoa jalkojesi alta.

..tärkein askel on aloittaminen.

Bloggaamisen aloittaminen on varmaan joillekin helppoa, muutaman pienen askeleen ottamisen takana, mutta minulle se ei sitä ole ollut. Siksi olen pyrkinyt muuttamaan ajatuksiani siitä, että kaiken pitäisi olla valmista, enemmän siihen suuntaan, että kaikki muuttuu ja kehittyy koko ajan. Myös minä. Siksi se, minkä kokisin valmiiksi tänä päivänä voi olla jotain mikä esimerkiksi viiden vuoden päästä ei minusta vaikuta lainkaan valmiilta, vaan lähinnä raakileelta. Tästä syystä tärkein askel on aloittaminen.

Bloggaamisen aloittamisen vaikeudesta voisin kirjoittaa pidemmänkin jutun, sillä syitä ja tekosyitä tuntuu riittävän. Edellä käsitellyt aiheet ovat kuitenkin ne keskeisimmät, jotka ovat omalla polulla tulleet vastaan. Alle voit kommentoida millaisia haasteita sinulla on blogin aloittamisen suhteen tai millaisia haasteita olet voittanut matkallasi bloggaajaksi.

Julkaistu

Näin teet viiliä kotona

Itsetehty viili syntyy helposti

Kesäpäivät mökillä palauttivat mieleeni lapsuusmuiston siitä, kun teimme äitini kanssa viiliä, eli ”pitkää piimää” täällä saaristossa. Päätinkin nyt mökillä olessani kokeilla pitkästä aikaa, kuinka viiliä tehdään. Viilin valmistus kotona vaatii aikaa, mutta on helppoa. Näillä ohjeilla ja vinkeillä teet viiliä kotona.

Täällä saaristossa, jossa kaupalle on matkaa noin kahdeksan kilometriä ja liikun kävellen, ei ostoksille tule lähdettyä aivan hetken mielenjohteesta. Maito kuuluu kuitenkin niihin elintarvikkeisiin, joita poikkeuksellisesti saa yleensä myös vierasvenesatamasta. En kuitenkaan juo maitoa sellaisenaan, mutta maidosta ja pienestä määrästä viiliä saat helposti valmistettua aamu- ja välipalaherkkuja.

Maitoa ruokaisampi viili kuuluu hapanmaitotuotteisiin ja sisältää suolistollemme hyviä maitohappobakteereita. Lisäksi viili on oivallinen apu keittiössä, sillä siitä voi valmistaa esimerkiksi helpon viilipiirakan. Viilipiirakan ohjeen löydät täältä.

Kuinka viiliä sitten tehdään? Jääkaapissa jäljellä oleva viimeinen kaupasta ostettu viili ja satamasta haettu maito pääsivät osaksi viilinvalmistuskokeiluani. Aineisosat ovat hyvin yksinkertaiset ja muistikuvieni mukaan viilin valmistus kotona on helppoa. Näin teet viiliä kotona.

Valmistuksessa käytin perinteisiä keraamisia viilikulhoja.

Ohje

  • 1 litra kevytmaitoa
  • 1 purkki viiliä
  1. Jaa viili viiteen pienehköön kulhoon tai purkkiin, jonka vetoisuus on vähintään 3 desilitraa.
  2. Lisää 2 dl maitoa jokaiseen kulhoon ja sekoita tasaiseksi.
  3. Anna viilin valmistua huoneenlämmössä noin 1,5 vuorokautta liinan alla.
  4. Laita valmiit viilit jääkaappiin.

Muistan, että äitini käytti niin sanottua viililautaa apunaan. Laudan avulla kulhot saattaa kasata kerroksittain, jolloin pöytätilaa tarvitaan vähemmän. Samalla viililauta suojaa valmistuvaa viiliä kesän kärpäsiltä. Itse käytin tällä kertaa puhdasta liinaa viilien peittona.

Aluksi viilit olivat tekeytymässä ruokapöydän päässä. Ikkunan edessä olevalle pöydälle paistaa kuitenkin osan päivästä aurinko, joten siirsin tässä viilit varjoisammalle keittiötasolle.

Noin vuorokauden kuluttua viilille tyypillinen pinta oli jo alkanut muodostua. Rakenne ei ollut kuitenkaan muuten vielä kokonaan hyytynyt viilille ominaiseksi.

Noin puolentoista vuorokauden päästä, eli seuraavana iltana, viilit olivat valmiita ja siirsin ne jääkaapin viileyteen. Muistikuvani viilin helposta valmistamisesta ei ollut virheellinen. Ainakin tällä kerralla kaikki sujui hyvin.

Viilin olen tottunut syömään kanelin ja sokerin kera, mutta viili on hyvää toki sellaisenaan tai vaikka marjojen tai hedelmäpalojen kanssa.

Julkaistu

Näin teet helpon viilipiirakan

Pehmeä ja herkullinen viilipiirakka

Näin teet helpon viilipiirakan, jonka ainekset löytyvät yleensä kotoa. Tämä viilipiirakka on tekemäni mukaelma perinteisestä piimäpiirakasta ja se sopii hyvin alkukesään raparperipiirakan pohjaksi piimäpiirakan tavoin. Tällä kertaa päädyin kuitenkin käyttämään piirakan täytteenä omenoita, sillä saariston raparperit tuntuivat vielä niin kovin pieniltä leikattaviksi. Helposti ja nopeasti valmistuva viilipirakka sopii hyvin vaikka hätävaraksi yllätysvieraille.

Kuvan piirakkapalat ovat noin 1/3 osa koko piirakasta.

Piimäpiirakka on yksi suosikeistani makunsa ja helppoutensa takia, mutta koska en käytä piimää kovinkaan usein ruuanlaitossa, on lopulle piimälle pitinyt aina keksimällä keksiä jotain käyttöä. Yksi viili sen sijaan tulee kokonaan käytetyksi tällaiseen kuuden palan piirakkaan, joka on riittävä meidän kahden hengen taloudessa tai pienemmillä kahvikutsuilla. Viilipiirakan etuja on myös se, että ainekset siihen löytyvät usein miten kotoa.

Gluteenittoman version piirakasta saat vaihtamalla vehnäjauhon esimerkiksi gluteenittomaan vaaleaan jauhosekoitukseen. Voit myös korvata osan jauhoista manteli- tai pähkinäjauhoilla, jotka tuovat pohjaan oman makuvivahteensa.

Olen valmistanut piirakan muutaman kerran myös maustamattomasta kasvipohjaisesta jugurtista. Tällä pienellä muutoksella piirakasta saa vegaanisen.

Vaihtelua piirakkaan saat vaihtelemalla täytteitä. Omenan ja raparperin lisäksi täytteenä olen käyttänyt mm. päärynää tai marjoja. Marjat tuovat piirakkaan lisää nestettä, joten paistoaikaa kannattaa hieman pidentää, noin 25 minuuttiin, ja piirakan on hyvä antaa vetäytyä hetki ennen sen leikkaamista.

Koska viilipiirakan valmistus kestää vain noin 30 minuuttia, sopii se hyvin yllättävän makeanhimon taltuttajaksi tai vaikka hätävaraksi yllätysvieraille.

Ohje

Näin teet helpon viilipiirakan. Ohjeesta tulee noin kuusi palaa ja sopivan kokoinen vuoka on halkaisijaltaan noin 15 cm.

  • 1 prk viiliä (katso myös Näin teet viiliä kotona)
  • 2,5 dl vehnäjauhoja
  • 1,5 dl sokeria
  • 0,5 tl ruokasoodaa
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 0,5 dl juoksevaa margariinia tai mietoa kasviöljyä (esim. rypsiöljy)

Täyte:
Mikäli käytät täytteenä omenoita tai päärynöitä, tarvitset kaksi keskikokoista hedelmää. Raparperin menekki on 1-2 vartta varren koosta riippuen. Jos haluat täytteeksi marjoja, varaa niitä noin 2 dl.

  1. Mittaa kaikki taikinan ainekset kulhon ja sekoita tasaiseksi massaksi. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan.
  2. Valmistele täyte. Mikäli käytät täytteenä marjoja voit sekoittaa ne varovasti taikinan joukkoon ennen vuokaan kumoamista. Muussa tapauksessa pilko haluamasi täyte ohuehkoiksi paloiksi ja asettele taikinan päälle.
  3. Ripottele päälle halutessasi vielä hieman sokeria ja kanelia.
  4. Paista 225 asteessa noin 20 minuuttia.

Viilipiirakka on hyvää sellaisenaan ja säilyy mukavan pehmeänä muutamia päiviä. Loppuun vielä vinkkinä mainitsen, että vastapaistettu piirakka on erittäin herkullinen myös jäätelön kanssa!

Julkaistu

Päiväretki Jurmoon

Lautalla saaristoidylliin

Kustavista Vartsalan saaren Vuosnaisten rannasta pääset helposti yhteysaluksilla Jurmon saareen, joka on sopivan kokoinen päiväretkikohteeksi tai muutaman päivän saaristolomakohteeksi. Vaikka tämä Pohjois-Jurmoksi toisinaan kutsuttu saari jää usein eteläisemmän Jurmon varjoon, on se ehdottomasti käymisen arvoinen, rauhallinen retkikohde.

Yhteysalus Viggen on juuri irtautunut Vuosnaisten satamasta.

Brändön kuntaan kuuluvassa Jurmon saaressa vierailua olen harjoittanut koko ikäni, eli aina 1980-luvulta alkaen. Edellisestä vierailusta on kuitenkin ehtinyt vierähtää jo kymmenisen vuotta. Nyt kun pitkästä aikaa pääsin viettämään saaristossa pidemmän pätkän, halusin päivittää myös Jurmo-kokemukset 2020-luvulle.

Lapsuudessani 80-luvulla, kun vietimme kesiä Kustavissa, kävimme toisinaan kaupassa Jurmon saaressa. Jurmossa asioimme siksi, että meillä ei ollut autoa arkisin käytössä ja matkaa Kustavin keskustan kauppaan oli yli kahdeksan kilometriä. Jurmoon pääsimme kuitenkin ilmaiseksi lautalla. Ilahduinkin huomatessani, että Jurmossa on tänä päivänä myös pieni kauppa, josta saa täydennystä keittiön kaappeihin tarvittaessa.

Lapsuuteni Jurmossa oli myös keltainen vanha kyläkoulu, jonka pihalla oli keinulauta ja muuta ajanvietettä lapsille. Retket, tai kauppareissut, Jurmoon ovat siten säilyneet ihanina kesäisinä muistoina. 1980-luvun jälkeen en ole kuitenkaan usein Jurmossa enää vieraillut, ehkä muutaman kerran vuosikymmenessä.

Yhteysaluksella Jurmoon

Teimme päiväretken Jurmoon Vartsalan satamasta, josta kulkee yhteysalus Åvaan ja Åvasta pääsee edelleen jatkoyhteydellä Jurmon satamaan. Matkaan kuluu kaikkiaan alle tunti, jos katsoo aikataulusta lauttavuorot, joiden välillä ei ole odotusaikaa.

Lauttamatkoihin kuluva aika (Norra linjen):
Vuosnainen (Osnäs) – Åva 35 min
Åva – Jurmo 10 min

Lautalla matkustaminen on kävelijöille ilmaista, mutta jos matkustat autolla kannattaa ainakin kiireisimpään kesäsesonkiaikaan varata lauttapaikka ennakkoon. Hintatiedot löytyvät Ålandstrafikenin sivuilta.

Mikäli saavut autolla Vuosnaisiin, on auto mahdollista jättää sataman maksuttomalle parkkialueelle. Parkkipaikat saattavat kuitenkin olla ahkerassa käytössä kesäsesongin aikana.

Odotusajoista vapaa lauttayhteys kulki aamupäivällä ja takaisin päin päätimme lähteä kolmen tunnin kuluttua, jolloin pääsimme jälleen kulkemaan näppärästi jälleen ilman turhaa odottelua. Suosittelen tutustumaan saaristolauttojen aikatauluihin huolella ennen matkaa, sillä odottelu Åvan satamassa, jossa ei ole palveluita, on hieman tylsää.

Vasemmalla yhteysalus Viggen Åvan satamassa.
Oikealla Doppingen kulkee Åvan ja Jurmon välillä.

Vuosnaisista Åvaan kulkevalla yhteysaluksella Viggenillä on kesäaikaan kahvila. Matkamme aikana kahvila ei ollut vielä auki, joten sen tarjontaan en päässyt tarkemmin tutustumaan. Jäätelöaltaat ainakin löytyvät, vaikkakin tyhjinä.

Jurmon päässä Doppingen-lautta ajaa suoraan Jurmon satamaan, joka toimii myös vierasvenesatamana. Saaren palvelut sijaitsevat sataman välittömässä läheisyydessä.

Ajan kerroksellisuutta saaristossa

Vierailimme Jurmossa 12.6., joka oli saaren kesäkauden avauspäivä. Tästä syystä palvelut olivat vielä hieman vaillinaisia, mutta eipä meitä retkeilijöitäkään paljoa ollut. Saaristossahan sesonki alkaa kunnolla vasta juhannuksen jälkeen, joka näkyy myös palveluiden, sekä lomalaisten, määrän kasvuna.

Jurmossa vieraillessa aikaa voi viettää tutustumalla saaren luontoon 2,5 km pitkällä luontopolulla. Polku kulkee metsässä, niittyjen vieressä, meren rannassa ja ylämäänkarjan laidunalueiden vierestä. Osittain polku on hieman haastava kulkea ja polun tähtimerkkejä on syytä pitää silmällä, ettei eksy jollekin sivupolulle.

Saarella on myös näköalatorni. Tornista pystyy hahmottamaan hyvin noin kolme kilometriä halkaisijaltaan olevan saaren. Torni sijaitsee luontopolun alussa tai lopussa, kulkusuunnasta riippuen. Joten tornissa on helppo vierailla, vaikka luontopolkua ei lähtisikään kiertämään.

Saaren rakennuskannasta peilautuu sen historia. Kalatalous on ollut täällä merkittävässä roolissa ja se näkyy sataman läheisyydessä. Maanviljelys on ollut kuitenkin osa toimeentuloa ja teiden varsille on sijoitettu vanhoja ruostuneita maatalouskoneita ihmeteltäviksi. Vaikka retkikunnassamme oli tällä kertaa kansatieteilijä ja maanviljelijän poika, emme aivan kaikkia vanhoja koneita tunnistaneet.

Hauska yksityiskohta alueen palveluiden historiasta oli käytöstä poistunut postin oranssi postilaatikko, jota koristi vanha postitorvitunnus.

Päiväretkemme aikana oli ihana huomata, että Jurmossa tuntuu olevan yhä sellaista ”vanhan ajan maaseudun” tunnelmaa. Saarella on mahdollista ihastella laiduntavaa ylämaan karjaa ja lisäksi pihapiireissä näkyi olevan kanoja, vuohia, hevosia ja lehmiä. Lapsuuden kesät toi mielen myös se, että teiden pientareilla kukkivat perinteisemmät niittykukat, eivätkä ainoastaan lupiinit.

Jurmosta välittyy saaristoelämän tunnelma tavalla, jota eivät liian modernit rakennusratkaisut tai materiaalit ole liiaksi pahasti pilanneet. Onneksi näin.

Jurmon palvelut vierailijoille

Jurmon palveluihin kuuluvat kahvila ja ravintola Kvarnen, jonka yhteydessä on myös peruselintarvikkeita myyvä pieni puoti. Kvarnen tarjoaa kävijöille lähiruokaa kuten kalaa ja ylämaa karjan lihaa. Puodin puolelta on mahdollisuus ostaa myös muita ahvenanmaalaisia tuotteita.

Kahvilasta katsottuna tien toisella puolella vanhassa koulussa toimii matkustajakoti, joten yöpyminen saarella on mahdollista niille, jotka eivät saavu veneellä tai kuljeta mukanaan telttaa. Molemmat rakennukset ovat noin alle 100 metrin päässä lossilaiturista.

Saarella on myös museo Jurmo Sjöbodsmuseum, jossa on näytillä kokoelma esineitä, joita on tarvittu ympärivuotisessa saaristoelämässä. Omalla vierailullamme ei harmikseni ollut enää aikaa näköalatornin, luontopolun ja kahvilakäynnin jälkeen museovierailulle. Museo löytyy lyhyen kävelymatkan päästä matkustajakodilta vasemmalle käännyttäessä.

Jurmon satamaan näkyi olevan rakenteilla jonkinlaisia lisäpalveluita, joten kesävieraille saarella käynti tarjoaa hyvinkin kattavasti kaikkea mitä vierailun aikana todennäköisesti voisi tarvita.

Mainitaanpa vielä, että Jurmossa on ainakin aiemmin järjestetty heinäkuussa Island in the Sun -festivaali, jossa yhdistyvät saaristoluonto ja livemusiikki. Lisätietoa löytyy ainakin festivaalien Facebook-sivuilta.

Lopuksi vielä listattuna linkkejä lisätietoihin

Onko Ahvenanmaahan kuuluva Jurmo sinulle tuttu kohde tai haluaisitko kenties vierailla siellä? Kommentoi alle!

Julkaistu

Kauniit neulossukat

Pitsineulos ja erilaiset kuvioneulokset tuovat vaihtelua perussukille

Kauniit neulossukat syntyvät yllätävänkin helposti. Kokeilemalla erilaisia pitsi- ja kuvioneuloksia saat persoonallista ilmettä, vaihtelua tai romanttisempaa ja kesäisempää tunnelmaa villasukkiin. Kuvioiden haastavuus vaihtelee ja tästä jutusta esittelen muutamia eri neuloskuvioita, joista osa sopii hyvin ensimmäistä kertaa kuvioneulosta kokeileville ja osa hieman jo aiheeseen perehtyneille.

Opettelin koronakeväänä neulomaan pitsineuletta ja kuvioneuletta. Hurahdin täysin näihin kohtuullisen helppoihin neulosmalleihin. Muutamassa viikossa täytin liikenevän ajan neulomalla kuusi sukkaparia ja muutaman korvapannan. Tämä lienee hyvä esimerkki siitä, kun uuden oppimisesta innostuu ja haluaa oppia ymmärtämään syvemmin.

Alusta alkaen päätin aloittaa harjoittelun tekemällä sukkia, joiden neulominen on minulle aika rutiininomaista. Sukka on myös kohtuullisen pieni kokonaisuus, joten virheen vuoksi neuloksen osittainen purkaminen ei tuota niin paljon henkistä turhautumista ja tuskaa. Toisaalta sukka on riittävän iso siihen, että kuvio hahmottuu selkeänä ja seurattavana.

Sukat ovat myös minulle looginen vaihtoehto, sillä käytän villasukkia kesät ja talvet, joten sukkia myös kuluu käytössä. Näin ollen uusille sukille on useinmiten tarvetta. Liikenevät sukat ovat toisaalta myös mieleinen lahja useinpien mielestä.

Sovelsin alkuperäisia ohjeita mukauttamalla ne minulle tuttuun sukkamalliin. Etenin siis alkuperäisen ohjeen mukaan kantapäähän saakka ja tämän jälkeen etenin tehden kuvioneuletta vain kahdella puikolla ja sukan pohjapuolella neuloin itselleni tutulla tavalla. Myös kärkikavennusten osalta käytin luovuutta.

Jatkossa ajatuksenani on soveltaa oppimiani kuvioita tai itse suunnittelemani muunnelmia pitsineulekuvioista suurempiin töihin, kuten vintage-tyylisiin ja 1940-luvun naisten neulemalleihin, joista pidän kovasti.

Tee itse kauniit sukat

Kokeile jotain seuraavista malleista:

  • Palmikkokuvio 1
  • vadelmakuvio
  • pystyraita/vinoraita
  • Palmikkokuvio 2

Palmikkokuvio 1 ja palmikkokuvio 2 ovat helpoimpia, sillä niissä sama malli toistuu usein. Suosittelen näitä ensimmäistä kertaa kuvioneulosta kokeileville. Palmikkokuvio 2 toteutetaan samalla periaatteella kuin palmikkokuvio 1, mutta silmukoiden siirto toteutetaan erilaisella kerrosten rytmityksillä. Mikäli palmikon perusidea on jo opittu, ovat nämä palmikkokuvio 2 sukat sinulle todennäköisesti helpot neuloa.

Listasta löytyvät pitsineulosohjeet ovat myös kohtuullisen helppoja myös aloittelijalle. Kuviot toistuvat moneen kertaan työn edetessä ja kuviota on helppo seurata virheiden välttämiseksi. Pystyraitasukkien ohjetta muokkasin siten, että kokeilin muutaman kerroksen jälkeen muokata mallia siten, että raita muuttuu vinoraidaksi. Lue tarkemmin sukkien ohjeesta.

Toki vaativampiakin kuvioita löytyy, mutta näillä malleilla on kohtuullisen helppo aloittaa. Artikkelissa mainitsemani perussukkaohje löytyy Seitsemän veljestä sukkalangan yhteydestä tai sähköisenä Novitan sivuilta.

Julkaistu

Vanha Rauma

Päiväretki vanhaan Raumaan

Vanha Rauma ja sen puutalokorttelit tarjoavat paitsi arjen estetiikkaan ja historian tuntua, niin myös mielenkiintoisia museokohteita, houkuttelevia kahviloita ja ostosmahdollisuuksia.

Rauma on tunnettu pitsistä. Kuvassa pitsinnypläysvälineet kotimuseo Kirstissä.

Sateinen ajomatka 8-tietä Turusta Raumalle ei antanut lupaavinta alkua päiväretkellemme. Sateita oli luvattu koko päiväksi. Sääennusteen huomioiden retkisuunnitelma sisälsikin useamman sateensuojan antavan museokohteen.

Raumalle saavuimme puolen päivän aikaan ja auton saimme parkkiin vanhan Rauman liepeille. Suosittelen ehdottomasti jättämään auton puutalokortteleiden kapeiden katujen ulkopuolelle ja liikkumaan alueella jalan.

Lähdimme Google mapsin avulla suunnistamaan vanhan Rauman kaduille. Karttaohjelmasta oli kyllä apua, sillä katujen nimikyltit eivät ole aina kaikkein näkyvimmällä paikalla. Ainakin minulla kesti tovin hahmottaa alueen rakenne, kun en siihen ennakkoon ehtinyt kovinkaan paljon tutustua.

Vanha Rauman rakennukset tarjoavat paljon kauniita yksityiskohtia.

Mutta miksipä matkakohteeksi länsirannikolla sijaitseva, noin 40 000 asukkaan Rauma? No kaupungin historia, estetiikka ja ainutlaatuisuus tietenkin! Vuonna 1442 privilegiokirjansa saanut Rauman keskus, eli Vanha Rauma, on pohjoismaiden laajin yhtenäisenä säilynyt puutalokaupunkialue. Lisäksi se on kuulunut UNESCO:n maailmanperintökohteisiin vuodesta 1991.

On vaikea uskoa, että yli 600 rakennusta sijaitsee tällä 29 ha alueella. Tiiviisti kylki kyljessä seisovat rakennukset muodostavat mielenkiintoisia kokonaisuuksia sisäpihoineen. Vanhimmat rakennuksista ovat 1700-luvulta. Kaupungin kerroksellisuus näkyy vuosisatojen aikana muodostuneessa kaupungissa mm. laudotusten suunnista, talojen laajennusosista ja muista rakentamisen muoti-ilmiöistä.

Kauniiden rakennusten lisäksi vanha Rauma tarjoaa kävijälleen runsaasti myös sisustus-, kirja- ja vaatekauppoja, kirpputoreja, kahviloita ja ravitoita heille, jotka eivät välttämättä innostu museoista ja historiasta yhtä paljon kuin minä.

Kaffebarissa nautimme tuoreet munkit. Iloisena yllätyksenä iltatorilla oli ihasteltavana ajoneuvoharrastajien silmäteriä.

Oman päiväretkemme keskeisiksi kohteiksi valikoituivat jo vuonna 1891 perustettu Rauman museo ja Rauma taidemuseo. Rauman museoon kuuluu kolme kohdetta, jotka ovat Vanha raatihuone, Marela ja Kirsti. Ostamalla 8 €:n yhteislipun pääsee Rauman museon kohteiden lisäksi vierailemaan myös Rauman taidemuseossa. Kaikkissa kohteissa käy myös museokortti.

Kolmen kohteen Rauman museo

Vanha raatihuone sijaitsee torin laidalla ja on hyvin helposti löydettävissä vanhan Rauman keskeltä. Rakennus on valmistunut vuonna 1776 ja Rauman museo on toiminut rakennuksessa vuodesta 1902 lähtien. Raatihuoneista Rauman raatihuoneen lisäksi alkuperäisessä asussaan Suomessa on säilynyt ainoastaan Porvoon raatihuone.

Vanhan raatihuoneen näyttelyt esittelivät Raumalaista pitsiä ja sen valmistukseen liittyvää historiaa sekä 1400-1600 -luvuille keskittyvää Rauman historiaa. Paikalliseen murteeseen pääsee myös vähän kiinni pitsinäyttelyn puolella, kun tarkastelee lähemmin eri pitsikuvioiden nimiä. Nimiä ovat esimerkiksi taaja plätti, stuurhooli tai strejnuddi. Vaikutteita raumanmurteeseen ovat antaneet ruotsin, englannin, viron, venäjän ja ranskan kielet.

Pitsi liittyy keskeisesti Raumaan. Muusta Suomesta raumalainen nypläys erottuu hienomman langan ja korkeamman laadun puolesta. Raumalaisten pitsinnypläyksen taidoista kertoo esimerkiksi promestari Grönholmin vuonna 1836 teettämä pitsikokoelma, jonka avulla oli tarkoitus edistää pitsinmyyntiä Pietariin. Nykyisin kokoelma löytyy Kansallismuseosta.

Toinen esimerkki paikallisten taidosta on se, että Raumalla tapahtuneen pitsinnypläykseen liittyvän kehitystyön myötä perustettiin nypläyskoulu, joka toimi ensin Turussa vuosina 1837-1844 ja tämän jälkeen Raumalla vuoteen 1846.

On kuitenkin todettava, että raatihuoneen yläkerran näyttelytilan todella nariseva lattia saa siirtämään keskustelun ja kommentoinnin myöhempään ajankohtaan. Näyttelystä löytyivät myös toistaiseksi pelottavimman näköiset paperimassakasvoiset museonuket, joihin olen museoissa törmännyt.

Marela ja Kirsti ovat molemmat kotimuseoita. Itsehän rakastan kotimuseoita, joista välittyy elämän arki ja eri ammattiryhmien sekä yhteiskuntaluokkien erityispiirteet.

Marela esittelee varakkaan laivanvarustajaperheen elämää 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Vuoteen 1906 talon omisti Granlundin perhe, mutta talon nimi tule Abraham Marelinista, joka asui paikalla 1700-luvun jälkipuoliskolla. Nykyinen päärakennus on kuitenkin myöhemmältä ajalta.

Vuonna 1873 tontin osti Gabrien Granlund II, eli Iso Kaapo. Tuohon aikaan Raumalla elettiin merenkulun kulta-aikaa. Granlundin varakkuudesta kertoo hyvin se, että hänen kanssaan kaupungin rikkaimman miehen tittelistä kilpaili ainoastaan J.W. Söderlun, laivanvarustaja ja kauppias.

Rauman kaupunki osti talon vuonna 1978 ja siinä on ollut museotoimintaa vuodesta 1982 alkaen.

Marelassa voi ihastella kauniita ja eksoottisiakin esineitä. Arabian ja Turun kaakelitehtaat ovat valmistaneet Marelan takkojen upeat kaakelit. Lisäksi Marelasta löytyy Rauman ensimmäinen sisävessa, jonka tyhjentäminen oli palvelusväen tehtävä, sillä vesiklosetista ei ollut kyse.

Vanhan Rauman laitamilla sijaitseva Kirsti on puolestaan merimiesten ja käsityöläisten koti. Pihapiirin rakennukset ovat huomattavasti pienempiä ja sisustukseltaan vaatimattomampia. Päärakennuksen lisäksi tontilla ovat karjapiha, leivintupa, vilja-aitta ja maakellari. Kirstin päärakennus on muuten yksi vanhan Rauman vanhimpia taloja.

Mielenkiintoinen asia Kirstin historiassa on se, että on siirtynyt lähes aina naislinjaa pitkin perintönä seuraavalle sukupolvelle, eli yksi talon tyttäristä jäi Kirstiin asumaan. Kirstin ensimmäiset asukkaat kuuluivat porvaristoon, mutta ajan kuluessa ovat isännät olleen käsityöläisiä tai merimiehiä. Tämä tarkoitti myös sitä, että palvelusväki vaihtui myöhemmin vuokralaisiin. Päärakennuksen sisäänkäynnin lähellä onkin vuokralaisen huone, jota saattoi asuttaa kokonainen perhe.

Vuokratulojen lisäksi tienistejä on taloon saatu eläintenpidolla, aina vuoteen 1947 saakka, sekä pitsinnypläyksellä. Historiallisissa lähteissä raumalainen pitsinnypläys mainitaan ensimmäisen kerran 1740-luvulla, jolloin sitä on harjoitettu elinkeinona. Rauman lisäksi ammatiksi pitsinnypläys kehittyi vain Orimattilassa ja Tytärsaarella.

Kirsti esittelee tavallisten ihmisten 1800-1900 -lukujen vaihteen arkea päärakennuksen puolella ja paakarirakennuksessa esillä ovat 1960-1970 -luvut.

Kirstin kokonaisuus on varsin viehättävä. Lisäjännitystä vierailuumme toi karjapihan rakennuksen sisälle eksynyt hätääntynyt talitiainen. Hermostunut lintu törmäsi useamman kerran ikkunaan yrittäessään ulos. Tämä sykkeitä nostattava pieni episodi päättyi kuitenkin onnellisesti, kun tiainen saatiin ohjattu ensin viereiseen huoneeseen ja tämän jälkeen vielä ulos rakennuksesta.

Kyyneleitä Rauman taidemuseossa

Neljäs museokohteemme oli Rauman taidemuseo. Taidemuseon sisänäyttelyt ovat vaaleanpunaisessa Pinnalan päärakennuksessa. Upeasti säilynyt pihapiiri tarjosi sisänäyttelyiden päälle lisää taide-elämyksiä sekä pop up -kahvilan.

Pihapiirin rakennukset kertovat Rauman vauraimpien kauppiaiden elinympäristöstä 1700-1800 -luvuilla. Varallisuudesta kertoo erityisesti se, että vuodelta 1795 oleva päärakennus on Rauman ensimmäinen yksityinen kivitalo. Pihapiirin puurakennuksista vanhimmat ovat 1700-luvun loppupuolelta ja vuonna 1839 valmistunut karjasuoja saattaa olla vanhin alueella säilynyt karjasuojarakennus.

Taidemuseossa kävimme tutustumassa Lakkautettu kylä -näyttelyyn. Hanna Koikkasen valokuvat ja Anne-Mari Kivimäen musiikki kuljettavat katsojan hyvin koskettavasti Suistamon pitäjän historiaan ja nykypäivään.

Näyttelyssä ovat esillä uusia ja vanhoja kuvia Suistamolta, arkisto-otteet, evakkojen muistitieto ja paikan päältä haetut luonnonmateriaalit. Itselleni näyttelyn tunnelma nosti kyyneleet silmiin, vaikka sinänsä saman historian ja tarinan olen eri tavoin kuullut ja nähnyt ennenkin. Evakkojen kohtalona on jättää taakseen oma koti, kissat ja koirat.. Näyttelyn aihe on myös ajankohtainen, sillä siirtolaisuus on merkittävässä roolissa maailman ja kotimaan tapahtumissa sekä keskusteluissa myös tänä päivänä.

Taidemuseon yläkerrassa on sarjakuvataiteilija Hanneriina Moisseisen näyttely Kannas. Jatkosodan kesään 1944 sijoittuva sarjakuvainstallatio kertoo sodan tuoman poikkeustilan arjesta kotirintamalla, eläinten ja ihmiset välisestä huolenpidosta sekä ihmisten välisistä yhteyksistä, mutta myös sodan karuudesta ja raskaista valinnoista tämän kaiken keskellä.

Lakkautettu kylä ja Kannas -näyttelyt päättyivät 9.8.2020. Verkkonäyttelyyn pääset tästä.

Rauman taidemuseossa oli näyttelyitä sekä sisällä päärakennuksessa että ulkona pihapiirissä ja piharakennuksissa.

Vanhan Rauma kutsui. Kannattiko kutsuun vastata?

Vanha Rauma tarjoaa yllättävän paljon nähtävää. Itselleni tämä vierailu puutalokortteleissa antoi paljon, mutta pakko tänne on uudelleen tulla. Näkemättä jäi mielenkiintoisia museokohteita, enkä ehtinyt tutustua kunnolla vanhan Rauman rakennuksiin, joista löytyy esittelyjä kaikkiaan kattavasti tietoa alueesta tarjoavilta Rauman kaupungin verkkosivuilta https://www.vanharauma.fi/ ja https://www.rauma.fi/museo/

Merimiehet toivat matkoiltaan mukanaan tuliaisina monilla ikkunoilla näkyviä Staffordshiren posliinikoiria.
Julkaistu

Sukat palmikkokuviolla

Kuinka teen sukat palmikkokuviolla?

Kuvioneuleet voivat olla haastaampia tai helpompia, mutta uskallan melkein luvata, että sukat palmikkokuviolla onnistuvat lähes keneltä tahansa, joka on edes hieman elämässään neulonut.

Nämä palmikkokuviot ovat ensimmäiset koskaan tekemäni kuvioneulokset sukissa. Ajattelin pitkään, että kuvioneuleet ovat jostain syystä liian vaikeat tehdä, vaikka villasukkia olenkin neulonut jo yli 20 vuotta. Kuinka väärässä olinkaan ollut!

Sukissa tein palmikkokuviota vain puikoille II ja III. Muilta osin neuloin sukan itselleni tutulla sukkamallilla, jotta sain rauhassa keskittyä kuvion opetteluun. Suosittelen tämän idean ottamista myös omaan käyttöösi, mikäli pitsineulesukkien tekeminen on vielä hieman vieraampaa sinulle.

Kuviota voi myös harjoitella helposti tekemällä mallikappaleen. Mikäli päätät tehdä mallikappaleen, on kuvio ehkä helpommin hahmotettavissa, jos nurjalla puolella ei tarvitse tehdä silmukoiden nostoja apupuikolle.

Palataksemme alkuperäiseen kysymykseen Kuinka teen sukat palmikkokuviolla? Vastaus löytyy alta:

Ohje

Ohjeen sukka on noin kokoa 37-39 jalalle varren paksuuden perusteella.

Luo 48 silmukkaa ja jaa ne puikoille siten, että jokaisella puikolla on 12 silmukkaa. Aloita neulomalla joustinneuletta (vuoron perään 2 oikein, 2 nurin) noin 2 cm. Siirry tämän jälkeen palmikkokuvion neulomiseen.

Neulo I puikolla ja IV puikolla kaikki silmukat oikein kantapäähän saakka.

1. kerros:
Neulo II ja III puikolla neulekuvio seuraavalla tavalla

  • neulo 4 silmukkaa nurin
  • nosta 2 silmukkaa apupuikolle työn etupuolelle
  • neulo 2 silmukkaa oikein
  • neulo 2 apupuikolla olevaa silmukkaa oikein
  • neulo 4 silmukkaa nurin

2. ja 3. krs:
Neulo II ja III puikolla

  • 4 silmukkaa nurin
  • 4 silmukkaa oikein
  • 4 silmukkaa nurin

Yksinkertaisuudessaan homma on tässä! Nyt vain toistat kantapäähän saakka puikoilla II ja III näitä kolmea kerrosta ja jatkat oikean neulomista puikoilla I ja IV. Voit myös helposti muokata palmikon mallia toistamalla ohjeen 2. ja 3. krs:n osaa kaluamasi kerrosmäärän.

Mikäli haluat tehdä toiseen suuntaan kiertävän palmikon nosta silmukat apupuikolle työn taakse. Voit esimerkiksi tehdä toiseen sukkaan oikealle kaartavan palmikon ja toiseen vasemmalle. Itse olen tehnyt tällä kertaa molempiin sukkiin samaan suuntaan kaartavan palmikon.

Kuten kuvasta näkyy, oli ensimmäinen kuvioneulekokeilu itselleni sen verran haastava, että en jaksanut tehdä kuviota kärkeen saakka. Jälkikäteen tämä hieman kyllä harmittaa, mutta toisaalta ensimmäinen yritys on aina ensimmäinen yritys. Tärkeintä tässä sukkaprojektissa oli omien ”en osaa” ennakko-oletusten rikkominen.

Lisää helppoja ohjeita löydät täältä.

Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial