Arboretum Yltöinen

Eksoottinen puulajipuisto

Arboretum Yltöinen on mielenkiintoinen puulajipuisto, jonka lajistoon kuuluu myös lukuisia alppiruusuja. Arboretum on osa luonnonvarakeskuksen tutkimuslaitosta.

Suomessa on useita puulajipuistoja, eli arboretumeita. Yksi näistä on arboretum Yltöinen, joka kuuluu nykyisin Luken, eli Suomen luonnonvarakeskuksen omistukseen. Arboretum sijaitsee nykyisin Kaarinaan kuuluvassa Piikkiössä (Toivolinnantie 518). Helpoiten paikan päälle pääsee autolla tai pyöräilemällä Piikkiön keskustasta. Arboretumin alue on aidattu verkkoaidalla ja portit ovat auki vain tiettyinä aikoina (kts. tarkemmat tiedot jutun lopusta.)

Yksi huomion herättäjistä arboretumin polkujen varrella ovat kilpikaarnaiset männyt. Nämä suojellut männyt ovat yli 350-vuotiaita.

Arboretum on osa sen vieressä sijaitsevaa Luken koetilaa. Tilalla on toteutettu puutarhatutkimusta jo vuodesta 1927 lähtien. Kohta melkein 100 vuotta!

1927–1935 Lounais-Suomen kasvinviljelys- ja puutarhaekoasema.
1935–1956 Maatalouslaitoksen puutarhaosasto.
1957–2001 Maatalouden tutkimuskeskus, puutarhaosasto. Yleisesti tila tunnettiin nimellä Puutarhan tutkimuslaitos vuoteen 1989 saakka.
2001–2015 Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT), puutarhatuotannon vastuualue.
2015– Luonnonvarakeskus (LUKE), Piikkiön toimipiste. Paikka kuitenkin tunnetaan useissa yhteyksissä paremmin nimellä Yltöinen.

Miksi arboretumeita on?

Arboretum on alue, jolle on kerätty puuvartisia kasveja. Pääsääntöisesti kerääminen on toteutettu yhtä kasvisukua tai heimoa laajempana kokonaisuutena. Puulajipuistoille tyypillistä on omistavan tahon halu kokeilla erilaisiin ilmasto-olosuhteisiin tuotujen kasvien selviytymismahdollisuuksia Suomessa ja esitellä dendrokronologisesti (puulajitiede, puuvartisten kasvien tutkiminen) kiinnostavaa lajistoa.

Arboretumit ovat samalla myös kasvigeenivarojen säilyttäjiä.

Arboretumit ovat samalla myös kasvigeenivarojen säilyttäjiä. Niiden avulla tuleville sukupolville mahdollistetaan kasvien säilyminen jalostusta ja käyttöä varten. Suomessa on kaikkiaan muutamia kymmeniä puulajipuistoja, jotka ovat lajistoltaan merkittäviä.

Suurin osa arboretumeista ovat julkisen toimijan ylläpitämiä. Arboretumeita ylläpitävät Maa- ja metsätalousministeriön alle kuuluvan Luken kaltaisten toimijoiden lisäksi muun muassa yliopistot, metsäoppilaitokset ja kunnat. Myös yksityisessä omistuksessa olevia arboretumeita on. Uuseimpiin puulajipuistoihin on vapaa pääsy, kuten myös Yltiöiseen.

Aitojen sisäpuolella risteilee merkittyjä polkuja, joiden varrelta löytyy puulajikylttejä, info-tauluja, penkkejä levähdyspaikoiksi ja lisäksi merenrannassa on tulipaikka. Kaikkiaan 10 hehtaarin kokoisella alueella, Arboretumissa ja puistoalueella, kasvaa pensas- ja puulajeja yli 200. Kasvit ovat pääosin kotoisin Siperiasta, Pohjois-Amerikasta ja Itä-Aasiasta.

Arboretumin polut kuljettavat vierailijaa kuusikkoon, lehtoon, kosteikkoon, männikköön ja niin edelleen. Polun edetessä on hauskaa huomata, kuinka tunnelma muuttuu aina puulajiston vaihtuessa toiseen. Samoin vaihtelee myös hyönteisten määrä. Kuusikossa askel kulki ripeästi, etteivät hyttyset ehtineet liikaa iholle. Täällä retkeillessä kannattaakin harkita pukeutumisessa pitkiä lahkeita ja hihoja.

Rannan tuntumasta löytyy muutamia kilpikaarnaisia mäntyjä, jotka ovat seisseet sijoillaan jo yli 300 vuotta. Kuusikkojen alueella on kuusia Euroopasta, Aasiasta ja Amerikasta. Puroalueella kasvavat sypressit, tuijat ja useat lehtipuut. Atsaleat ja pihdat puolestaan viihtyvät toistensa lähellä. Koivikossa on meille tuttujen koivujen lisäksi mm. Pohjois-Amerikkalaisia ja Aasialaisia koivuja.

Arboretumissa samaan aikaan maisemassa kasvavat puulajit tuntuvat tutuilta, mutta eivät kuitenkaan. Eroja kuusi-, koivu- tai pihtalajien kasvussa näkee kaarnassa, lehdissä, kasvutavassa, oksien asennoissa. Usein tuntuu siltä, ettei puita näe metsältä, mutta jo lyhytaikainen lähempi tarkastelu saa kenet tahansa huomaamaan eroja sukulaiskasvien välillä. En malta olla miettimättä, kuinka mielenkiintoista kasvitutkijan työ mahtaa olla. Itse ainakin voisin mielelläni viettää aikaa kasveja ihmetellen.

Arboretumin alppiruusut

Alkukesästä Alppiruusujen kukinnon aikaan puisto on avoinna vieraille laajennetuin vierailuajoin. Aiemmin olen esitellyt Raision Alppiruusupuiston, mutta Raision puistoon verrattuna on Yltöisessä hyvin erilainen tunnelma. Täällä alppiruusut ovat suorastaan massiivisia!

Täällä alppiruusut ovat suorastaan massiivisia!

Arboretumiin on istutettu yli 3000 alppiruusun tainta ja niitä näkee eri puolella aluetta. Suurimmat niistä nousevat jopa viiden metrin korkeuteen. Pään yläpuolelle nousevat alppiruusujen lehvästöt siivilöivät auringonvaloa ja hetkittäin tuntuu siltä, että olisi vierailulla ihan jossain muualla kuin Piikkiössä.

Yltöisen matka valtion koetilaksi

Arboretumin vieressä olevan tilan rakennukset ovat Luken käytössä. Rakennuskannasta on tehty kulttuuriympäristöselvitys vuonna 2020, joka avaa alueen historiaa. Usean kymmenen rakennuksen muodostaman kokonaisuuden pääpiha sijoittuu Toivakantien, eli vanhan kylätien molemmille puolille.

Tilan historia on pitkä. Ensimmäiset asiakirjamerkinnät Yltöisestä ovat vuodelta 1377, jolloin paikka on tunnettu nimellä Yltös. Alun perin Yltöinen on ollut yksittäistalo, mutta tilan jako on tapahtunut viimeistään 1400-luvulla. 1500-luvulla tila on ollut perintötila (omistustila) ja 1600–1685 se on toiminut rälssitilana. Tämän jälkeen Yltöinen on ollut sotilasvirkatalona (puustelli/boställe) vuosina 1685–1927, kunnes valtion puutarhatutkimuslaitos aloitti toimintansa tilalla vuonna 1927.

Vanhimmat rakennukset ovat 1800-luvulta, kuten vanhat aittarakennukset, luhti ja Männistön mäkitupa. Koetilan rakennusten osalta arkkitehti Otto-Iivari Meurman on ollut keskeisessä roolissa. Meurman laati paikan yleissuunnitelman ja hänen suunnittelemiaan ovat mm. päärakennus vuodelta 1930 ja ruokala vuodelta 1935. Pääpihan puistosuunnitelma on puolestaan vuodelta 1932 ja maisema-arkkitehti Paul Olssonin käsialaa.

1940-luvulla sotien jälkeen rakennettiin lisää. Nyt paikalle nousi maatausrakennuksia ja asuinrakennuksia. Esimerkiksi arkkitehti Aarne Ervi suunnitteli tuolloin johtajan vanhan huvilan, jonka tieltä sai poistua vanha virkatalo vuonna 1949. Myöhemmin 1960–1990-luvuilla uusina rakennuksina maisemaan ilmestyi kasvihuoneita ja varastorakennuksia.