Koti ja keittiö

7 vinkkiä ruokahävikin vähentämiseen

Minimoi oma ruokahävikki

Jokainen meistä voi pienillä arkisilla ratkaisuilla vaikuttaa siihen, kuinka paljon omassa taloudessa syntyy ruokahävikkiä. Samalla tämä tarkoittaa myös sitä, etteivät eurosi mene ruokahävikkinä roskiin. Hävikkiviikkoa vietetään 7.-13.9.2020 ja sen kunniaksi listaan tähän artikkeliin  7 vinkkiä ruokahävikin vähentämiseen.

Maailmassa tuotetaan suunnattoman suuria määriä ruokaa ja osa tästä ruuasta, jopa hämmentävän suuri osa, päätyy hävikiksi. Itse koen huonoa omaatuntoa, jos heitän ruokaa roskiin. Tämä johtuu ensisijaisesti siitä, että ruuan päätyminen alkutuotannosta roska-astiaani on vaatinut paljon energiaa ja resursseja.

Tämän lisäksi hävikin välttäminen on myös kotoa opittu tapa. Kuusihenkisessä perheessä kasvaneena opin jo pienenä, että ruokaa ei ole varaa heittää roskiin. Tulotasosta riippumatta ruuan roskiin heittäminen tarkoittaa aina rahan roskiin heittämistä.

Suomessa henkilöä kohden ruokahävikin on laskettu olevan noin 20-25 kiloa vuodessa.

On arvioitu, että globaalisti ruokahävikkiä tulee vuositasolla noin 1,3 miljardia tonnia. Tämä on FAO:n (Food and Agriculture Organization) mukaan kolmasosa ihmisten käyttöön tuotetusta ruoasta. Hävikkiä syntyy kaikissa elintarvikeketjun vaiheissa: alkutuotanto, teollisuus, vähittäiskauppa, ravitsemuspalvelut ja kuluttaja. Listan viimeiseen, eli kuluttajan osuuteen me kaikki voimme vaikuttaa jo pienillä muutoksilla toimintatavoissamme.

Suomessa henkilöä kohden  ruokahävikin on laskettu olevan noin 20-25 kiloa vuodessa. Euroissa tämä tarkoittaa noin 100 euroa roskiin vuodessa, siis henkeä kohden. Nämä ovat tietenkin kaikkien kesken jaettuja lukemia. Toiset eivät tuota ruokahävikkiä juuri lainkaan ja toiset taas tuottavat hieman enemmän.

Kotiin ostettavien ruokien osalta hävikkiin voi vaikuttaa tehokkaasti, sillä kotiolosuhteissa pystyt suhteuttamaan ostoksesi parhaiten omaan ruuankulutukseen. Ravintolassa tämä ei esimerkiksi ole samalla tavalla mahdollista, sillä tilatessasi ravintola-annoksen et voi aina vaikuttaa annoksen kokoon. Toki tilausta tehdessä voit esittää toiveita, mutta noin lähtökohtaisesti ravintola-annokset ovat ennalta määriteltyjä.

Miten voit vaikuttaa ruokahävikin määrään?

Onneksi jokainen meistä voi vaikuttaa siihen, kuinka paljon kotiin tuodusta ruoasta päätyy roskiin. Keinoja on monia, eikä niitä kaikkia tarvitse oppia ja ottaa käyttöön kerralla. Helpompaa on ottaa yksi asia kerrallaan osaksi omaa arkea, ja kun siitä on muodostunut tapa, voi opetella seuraavan. Alta löydät listattuna 7 vinkkiä ruokahävikin vähentämiseen, joita itse myös toteutan.

1. Suunnittele

Suunnittele tulevan viikon ruoat ennakkoon ja tee ostoksesi tämän suunnitelman mukaisesti. Samalla vältyt heräteostoksilta ja kaupassa kuluu vähemmän aikaa, kun olet miettinyt ennakkoon mitä aiot ostaa. Suunnittelemalla pienennät hävikkiä sekä säästä aikaa ja rahaa.

2. Osta täsmämääriä

Opettele arvioimaan kuinka paljon ruokaa kotitaloudessa asuvat kuluttava, eli kuinka suuria annoksia jokainen syö ja kuinka paljon välipaloja. Näin ostettu ruoka ei ehdi pilaantua, koska sitä ei ole hankittu liikaa.

3. Säilytä oikein

Oikea säilyttäminen mahdollistaa sen, että ruoka ei pilaannu liian nopeasti. Kun tunnet ruokien säilytysolosuhteet, myös etukäteen tehdyt suunnitelmat elintarvikkeiden käytölle onnistuvat paremmin, kun ruoka-aineet eivät pilaannu ennenaikaiseti.

4. Luota aisteihisi

Haista, maista ja arvioi silmämääräisesti elintarvikkeita ja valmiita ruokia.

Pakatuista elintarvikkeista löytyy päiväysmerkintä. Pakkausmerkinnöistä on hyvä tietää seuraavat asiat. Parasta ennen -päiväys tarkoittaa sitä, että tuote oikein säilytettynä säilyttää tyypilliset ominaisuutensa mainittuun päivämäärään asti. Tämän jälkeen tuotteen käytettävyyttä voi arvioida aistinvaraisesti. Viimeinen käyttöpäivä -merkintä löytyy sen sijaan helposti pilaantuvista elintarvikkeista. Merkintä perustuu säilyvyystutkimuksiin, eikä tuotetta tule myydä tai käyttää tämän päivän jälkeen.

Kotona valmistettu ruoka säilyy noin 2-5 päivää. Valmiin ruoan säilymisen kannalta on hyvä kiinnittää huomiota ruoan nopeaan jäähdyttämiseen ja säilyttämiseen viileässä. Lisäksi uudelleen lämmittäessä on syytä lämmittää vain sen verran mitä syödään. Täsmämääriä jälleen!

Eilisen tähteisiin kannattaa myös suhtautua avoimin mielin. Monet ruuat, kuten pataruuat, saattavat olla maultaan parempia valmistusta seuraavana päivänä, kun ruoka on saanut maustua yön yli.

5. Pakasta, hilloa, kuivaa, hapata

Lähes kaikkea on mahdollista pakastaa, eli raaka-aineita ja valmiita ruokia. Mikäli näyttää siltä, että et saa käytettyä ostamiasi elintarvikkeita ennen kuin ne pilaantuvat, pakasta ne. Pakastamalla voit myös helpottaa ruuanvalmistusta jatkossa, sillä voit tehdä pakkaseen esimerkiksi valmiita keittojuuressekoituksia yms. ruuanlaittoa nopeuttavia esivalmisteluja. Valmiit ruoat on hyvä pakastaa sopivan kokoisiksi annoksiksi, jolloin ei tule sulatettua käyttötarvetta suurempaa määrää.

Nyt kotimaisen satokauden ollessa kiivaimmillaan on hyvä muistaa myös hilloaminen, umpioiminen, kuivattaminen ym. säilöminen. Marjat, vihannekset ja sienet voi käsitellä kotona paremmin säilyvään muotoon ja näin niistä pääsee nauttimaan ympäri vuoden. Säilötytkään tuotteet eivät säily ikuisesti, joten pakasteisiin sekä muihin säilöttyihin elintarvikkeisiin on hyvä muistaa merkitä päivämäärä!

6. Opettele helposti muokattavia luottoreseptejä

Kannattaa opetella muutamia perusreseptejä, joita voi sitten tarjolla olevien raaka-aineiden pohjalta hieman muokata. Esimerkiksi pitsa tai lasagne, erilaiset uunipaistokset ja wokit ovat hyviä ruokia, joihin voi sijoittaa hieman nahistuneet porkkanat, paprikat ja tomaatit.

7. Osta tuote ennen kuin se päätyy roskiin

Mikäli tarkoituksena on käyttää elintarvike heti, osta kaupasta punaisella laputettuja tuotteita, joista käyttöajat ovat umpeutumassa ensimmäisinä. Netistä löytyy myös yrityksiä, kuten Fiksuruoka ja Matsmart, jotka pyrkivät vähentämään ruokahävikkiä.

Ei aivan mahdottomia juttuja, eihän?

Toivottavasti nämä 7 vinkkiä ruokahävikin vähentämiseen tarjosivat sinulle tietoa ja ideoita, joita voit ottaa vähitellen osaksi omia tottumuksiasi.

Onko sinulla muita hyviä vinkkejä, joilla ruokahävikkiä voi pienentää? Kommentoi alle!

Lähteitä:
Hävikkiviikko Ruokatieto Reset FAO Maaseudun tulevaisuus

Dokkarivinkki: Esimerkki erään elintarvikkeen valmistusketjusta esitellään  Säilöttyjä unelmia (2012) dokumenttielokuvassa.

Kiitos jutun jakamisesta!

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.